Tätä syksyä ei ole tarvinnut mennä "päivä kerrallaan" vaan "ruokailujen jälkeen kerrallaan"... Olipa ruokana mitä tahansa, -tai juomana, niin ilmaa kerääntyy suolistoon, joka painellen, jumpaten saadaan kurisemaan eteenpäin. Näin nyt vaan on. H-hetki lähenee päivä päivältä, jolloin tulee lähtö sairaalaan suoliavanteen laittoa varten. Sen hetken kyllä sitten tietää, mutta ei sitä kyllä odota. Hyviä aikoja on tottakai myös ollut. Ne pysähdyttää, kun onkin hiljaista, äänimaneeri antaa hetkeksi periksi, kävelyllä ei potkuja tulekkaan ja askel on reipas. Noh, ei näitä hetkiä paljoa ole, mutta ne kyllä aina noteeraa!
On vallan ihanaa, että Janne pääsee käymään kolmesti viikossa Toimintakeskuksessa, eli Toimarissa, kolme tuntia kerrallaan. Siellä on kaverit ja kivat ohjaajat. Aina niin mielellään sinne menee.
Tässä on syksyn kuvakavalkadia, mitä puuhastelua siellä on mm. ollut:
Mukana hedelmäsalaatin teossa:
Dublo-rakennelmat:
Oman nimen kirjaimet tutuksi:
Huovuttamista:
Piparin tekoa:
Sellainen ihana asia on tapahtunut tänä syksynä, että Janne on saanut oman tukihenkilö-Tanjan!
Tanja on hänelle todella tärkeä, ystävä joka välittää. Joka vie hänet kävelylle ja vaikka discoon tarvittaessa, niin kuin tällä viikolla.(Kuulosuojaimet on poitsulla Discossa tarpeen, niiden avulla pystyy sietämään yleisen puheensorinan, kaikumiset ja liian kovaa tulevan äänen.) Tanjasta puhuttaessa hän sanoo usein: "Nam Nam". Sehän kertookin kaiken ;) Laitan Tanjan kuvan seinäohjelmaan vasta tapaamisaamuna, sillä samanlainen "sekoaminen" seuraa muuten kuin kakku-kuvan kanssa, ymmärrys menee, että milloin tämä ihana tapahtuu!!?? Ajantajun kanssa kun on niin ja näin, eikä malttaisi odottaa...
Discossa bongattua iloa ja valoa! Voi miten ihana ilme!
Ihana arpajaisvoitto lumoaa kotona syönnin jälkeen!
Musiikki-terapia on pyörinyt syksyllä myös kerran viikossa. (itsekustantaisena koska Kela ei korvaa, sen mielestä ei ole hyötyä... :/ ) Välillä on ollut kertoja, että ilma pojan vatsassa on saattanut vaikuttaa niin, ettei ole voinut keskittyä soittamiseen. Silloin on mm. fysioakustisesta tuolista ollut apua, ja Marilla ei kyllä keinot lopu kesken. Tämä kuva tämän päiväisestä terapiasta. Oli soittanut sähkörumpuja myös. Ollut varmaan aika hyvä happening :)
Kotona kuuntelimme Musa-Marin nauhoittaman puhekommunikointi-äänitteen. Voi mikä riemu Jannella olikaan, kun Mari kehui siinä, että Janne on tosi hyvä soittamaan rumpuja! En olisi uskonut, että Jannu pystyi ottamaan tuosta sanomisesta ilon irti. Hän ymmärsi, oli läsnä! <3 Musiikkiterapian jälkeen on usein hyviä hetkiä ymmärtämisen ja läsnäolon merkeissä, mutta sehän ei Kelalle riitä. Pitäisi kai vaikuttaa puhumisen oppimiseen. Vaan kun jokaisen ei ole tarkoituskaan oppia puhumaan :/
Kotona äiti huoltaa ruokailun, suoltaa peräruiskein, kävelyttää säännöllisesti. Toimii "tiskijukkana" ja kosketuspedagogina antaen TaktiiliStimulointia. Putsaa ja puhdistaa. Pesee ja vaatettaa. Lääkitsee ja nukuttaa! Tilaa vaippoja, vaipattaa ja kantaa ne käytettynä roskikseen! Tekee päätelmiä mikä auttaisi kivuliaaseen ilmeeseen. Mittaa lämpöä, rukoilee ja rakastaa! Tekee kaikkensa, että pojun vatsa antaisi hänelle mahdollisuuden osallistua aktiviteetteihinsa. Saattaa Matkakeskuksen autoon tai pikkutaksiin. Tämä on äidin tehtävä, ja kyllähän siinä yhdelle naiselle työtä riittää.
On se hyvä, että yllämainittuja toimintoja on ollut, ja toivottavasti on tulevaisuudessakin. Uskoisin, että Jannella on hyvä olla sen puolesta. Ohjelmaa riittää ja on ystäviä. Loppupelissä varmasti en tule katumaan, että otin hänet uudelleen omaishoidettavakseni viiden vuoden muualla asumisen jälkeen. Ja kyllä minä jotenkuten jaksankin, jos vain poika nukkuu yönsä.
Joulua kohti ;) Niin paljon olen Joulu-stressistä jo päässyt. Mutta jos sattuu huonot yöt Herra Hakkaraiselle, niin ei tule Joulua! Peukkua siis hyvien unien puolesta jatkossakin <3
Janne ja Kaisa lähettää tässä jo valmiiksi kaikille
Oikein Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!
Pärjäillään!
