Usein sunnuntai-päivisin teemme kävelyretken isäni luokse. Se on sopivan matkan päässä, ja tuo vaihtelua rutiinilenkkeihin. Näin teimme viime sunnuntainakin.
Kovasti oli maneerit pojalla päällä, kun hieman vetämällä pidin hänet menotouhussa mukana. Kädet pyöri ja suu päristeli. Jalka potki takamustaan, nyt jo kolmen sarjana peräkkäin. Miksiköhän hänen täytyy noin toimia kävellessä? Harvassa on ne lenkit, jolloin hän olisi läsnä ja kulkisi itsekseen reippaasti.
Tässä Janne harrastaa maneereitaan...
Aivan ihana kevätaurinko helli meitä. Janne asettautui omalle paikalleen keittiön pöydän ääreen. Ensin hän oli hieman makoillut pöydän päällä. (kummallista!)
Tässä odotellaan, josko sitä jotain tarjottavaa ilmaantuisi pöytään ;)
Teet juotuamme siirryimme toisiin tiloihin, ja ihmettelin, mihin poika joutui, ja miksi hän on niin hiljaa? Jep. Hän löytyi keittiöstä jälleen. Oli avannut jääkaapin oven ja teki inventaariota siellä! Ohjasin pois, ja opetin, ettei vieraassa paikassa tehdä noin. Harakoille meni oppi, sillä pian taas poistui poika paikalta, oli kekannut pakastelokeron, ja innoissaan kaivoi jäätelöpakettia esille! Niin, kyllähän hän sitten sai jäätelöpuikon ja oli ikionnellinen. Tämä oli hänelle ominaista ennen vanhaa, pienenä poikana. Olinpa iloinen, kun jotain uutta vanhaa tullut takaisin.
Tuo päivä oli siitä erikoinen, että kotonakin hän suuntasi jääkaapille omia aikojaan. Taisi hänellä olla "Nälkäpäivä" :) Hän selaili lattialla Apu-lehteä sivu kerrallaan kääntäen. Hetken päästä poika nousi, otti lehden, ja vei sen jääkaapin hyllylle. Hyllyltä oli napannut leipäpussin, jonka salakuljetti mutustelutarkoitukseen kammariinsa. Olen harjaantunut FBI-agentti, ja jääkaapin ovea laittaessani kiinni tajusin, että Apu-lehti on jätetty pantiksi. Kyllä poika sai voileivän. Olihan hän näin ilmoittanut, että se olisi paikallaan.
Tämä on ensimmäinen Jannen nappaama kuva! Pidän siinä kameraa suorassa.
Tuo kuvaushommakin on uutta. Oli ottanut kamerani pöydältä lattialle. (luultavasti sen rannelenkin vuoksi - sitä hauska pyöritellä ja laittaa suuhun) Keksinkin antaa hänen katsoa ruudusta, ja näytin laukaisin napin. Hienosti oivalsi painamisen, ja tuollainen kuva siitä sitten tuli.
Lumi on pian muisto vain, jäällä vielä pilkkijöitä
Tähän meidän "voimapaikkaan" Jansku aina suuntaa kulkunsa. Kesää odotellessa!
Joutsenet ovat jo palailleet ja käyvät päivittäin tsekkaamassa, onko jo ranta auki.
Juu ei näy tässä kuvassa joutsenia :) Taivaalla ovat lennelleet kuvan ulkopuolella!
Tämä on Topi-kivi. Kerran kissamme kahlasi tuosta sorsaa seuratessaan. Ei huomannutkaan ihan heti, että oli itsekin kainaloita myöden vedessä. Hyppäsi sitten kivelle puistelemaan turkkia! Mukava muisto hänestä. R.I.P. Topsukka!
Luonto tarjoaa elämyksiään! Tilhi-parvi kyhjötti 7 asteen pakkasessa lämmittelemässä auringon paisteessa. Olivat allapäin, kun pihlajanmarjat olivat loppuneet lähipuista.
Cool!!
Maaliskuun alusta aloin kokeilemaan Jannella mietoa rauhoittavaa. Hän on nukahtanut itsekseen, ei ole tarvinnut istua enään vieressä. Unta on riittänyt aamuun asti, eikä ole kauhean tokkurassakaan. Kokeilu on osoittautunut tällähetkellä hyväksi. Sillä seurauksella, että minäkin olen nukkunut ihannemittaisia unosia, ja koko meidän olemisemme on saanut toisenlaiset mittasuhteet.
Uskon, että univaje on hänelläkin ollut valtava, ja kun nukkuu paremmin, nuo vanhat taidot alkavat jälleen pikkuhiljaa nostaa päätä. Ikäänkuin ymmärtäisi puhetta paremmin, menee wc:n kehoituksesta tai joskus aamulla jopa ilman kehoitusta. Itsekin pirteämpänä, jaksan teettää hänellä valintatehtäviä, kysyä kyllä-ei kortilla, teettää palapelejä. Olen aistivinani, että hän haluaa aivotyöskentelyä.
Pahat kipukohtaukset ei onneksi ole lisääntyneet. On niitä vielä silloin tällöin, mutta sitten tulee pidempi kivuton kausi.Ruoan olen hienontanut pienemmäksi, niin ettei pääsisi tukkeuttamaan suolta. Syönnin jälkeisen olotilan hän hoitaa nykyään itse: pötköttelee vatsallaan, näin se auttaa häntä. Näillä mennään, ei paha. Kun vielä ne maneerit ja mölinät saisi pois, mutta ne taitavat olla jäädäkseen. :(
.JPG)
