Kasettivuoren alla

Tämä viikko on rasittava. Oikein. Janne ei nuku. Taitaa vetää enkat. Ma 5 t, ti 5 t, Ke 4 t ja viimeyönä 4 t. Ja hän jaksaa, jaksaa! Jokailtainen nukahtamislääke Melatoniini 3 mg x 3 ei tunnu missään. Yöllä sitten Tenox. Joka antaa yleensä hänen nukkua 6 t. Muttei nyt. Hellettä voisi syyttää, mutta sisällä ei ole kuin 23 - 24. Kipu on minun mielestä se syy. Taikka hankala olo, koska kipulääkekkään ei tunnu auttavan, ja ääntelyt on sen suuntaiset yöllä, että hankalaa on.

Keskiviikon kanavakävelyllä ja -jätskillä käytiin tietenkin. 

 

Väsyneen näköinen hän on tässäkin kuvassa. Tähystykset on tehty, koepalat otettu ja siisteiksi todettu, täytyy sitten siirtyä uuteen tutkimukseen. Soitin jo Risto Rintalan vastaanotolle ja kohteliaasti tiedustelin jatkoa, kun ei ole kuulunut kommentteja. Tulokset oli katsottu ja juuri sinä päivänä lähetettykin meille. Postipoikaa tässä nyt odotellaan.

 

Aikaisemmin "kohtaus" tuli sattumoisin, kesti 3-5 t, ja taas oli taukoa. Sitten tuntemukset tulivat viikon välein melko säännöllisesti.  Nyt kestivät 3 päivää, ja tästä päivästä ei vielä tiedä. "PIPI" on kyllä kuulunut tänäänkin. Silloin tehdään ns. ilmajumppa että pipi pääsisi pois. (selälleen, jalat ylös ja taivutetaan vatsan päälle ja kevyt painallus, jotta ilma pääsisi pihalle. Älä naura, nämä termit ovat epävirallisia, maallikkomaisia!)

 

Yksi yö vielä ennen vapaapäivääni. Jospa hän ensiyönä nukkuisi. Sehän on minun mantrani nykyään.

 

Kanava- penkareen kakkijalinnut...



  

Mutta palataanpa aiheeseen: Janne siis äänteli viime yönä klo 02:00:n. Nukuin itse "koiran unta", kun olin sairaan väsynyt edellisistä öistä. Kuulin kyllä ulinan, ja laitoin merkille, että on "vaan tavallista ulinaa, ei kipuun viittaavaa karjuntaa..." Havahduin sitten katsomaan kelloa kun oli aivan pimeää. -"Hyvä ihme, paljonkohan se kello jo on ja kaveri vaan bailaa." (Tänä yönä on pysynyt sängyssään, viimeyönä viuhtoi ylös juuri kun olin palauttanut hänet sinne...) Siis Tenoxin annoin klo 2.10. Nukahti sitten 2:30 kun istuin sänkynsä laidalla ja rauhoittelin. Aamu 6:30 herralle riitti nukkuminen. Alkoi äidin kiusaaminen.

 

Tai eihän se kiusaamista ole. Hänen mielestään minä kiusaan häntä, kun teippaan jääkaapin oven kinni, enkä nouse heti puuron keittoon klo 04:00; vaikka hän tuo viereeni tyhjää puurolautasta, reseptikirjaa, kahvipannua tai lusikkaa, niin kuin viime aamuina on tuonut. Aikani siinä kärvistelen, ja auliisti nousen omaishoidettavaani passaamaan. Itseppä olen ammattini valinnut.--- Jaa mutta eihän minulla ollutkaan vaihto-ehtoja...

 

Tänä aamuna laitoin hänelle vhs-kasetin pyörimään aamiaisen jälkeen, ajattelin, että nyt minä kyllä menen pötköttämään vähäksi aikaa, pakko saada unta, kun sydän niin jyskyttää. Alkoi Jannen trafiikki:

 

Juuri kun olin ihanasti vaipumaisillani unten maahan, säpsähdin kun vhs kasetti hipaisi nenänpäätäni ja laskeutuin millin etäisyydelle. Ja niitä kasetteja aseteltiin päälleni. Olin oikein kasettivuoren alla! Hän meinaa, että jos tämä kasetti ei kelpaa, annan toisen, jos se innostaisi äitiä enempi. Vaihdoin kasetin koneeseen. Kohta taas sama juttu. Sitten alkoi cd-ralli.

 



Tässä on tulossa Smurffi-cd äitiä kohti. Kyseessä ei siis ole se, että haluaisi kuunnella tai katsella. Kyse on, että saisi äidin pystyyn ja touhuamaan, aloittamana päivän! Olemaan kanssaan. Asia ymmärretty. Lenkille! Kyllä tämä tästä, nukkuminen onkin yliarvostettua näköjään. Aloin ajattelemaan väsyksissä, että HÄN on oikea STYRANKI. Hän on pomoni. Yritän laittaa kampoihin, mutta hän kyllä aina voittaa.

 Postipoikakin tuli. Laatikko klopsahti. "Kyseessä voi olla synnynnäinen pohjukaissuolen ahtauma, jonka jatkotutkimukset ovat aiheellisia"  Nyt odotamme seuraavaksi että sairaalasta otetaan yhteyttä. Tutkimuspäivä tulee olemaan jälleen raskas, varjo-ainekuvaukset tietokonetomografiaa apuna käyttäen. Varjoainekuvauksia on ollut muutama ennenkin, tietokonekuvaukseen hänet täytyy nukuttaa. Voi voi. Eikä vaiva edes lähde tällä operaatiolla, mutta tutkitaan niin kauan että löydetään, tehdään mitä voidaan. Oi jospa hän saisi vielä terveen elämän. Hän olisi sen kyllä vihdoin ansainnut. Downilaisuus on ja pysyy, mutta terveys pitäisi olla synnyinoikeutena jokaisella downilaisellakin.

Mailmassa tapahtuu paljon pahaa sivullisille ja osattomille nykyään. Nämä meidän kärsimyksemme ovat kuin hyttynen valtameressä. Muut asiat ovat kohtuullisen hyvin ja kiitoksen arvoisia. Kaiken voi aina suhteuttaa. Ja sitäpaitsi tämä kirjoittaminen auttaa. Kokeileppa itsekkin.

Palanen kivijalkaa

Syntymäpäivänäni se tapahtui. Haimme Jannen kanssa isäni tähän hienoon tapahtumaan:
Palanen kivijalkaa vaelsi mukanani Karjalan Kirvesmäestä, äitini kotitalosta. Isäni oli jo miettinyt valmiiksi, että se liimataan hautakiven päälle, jottei kukaan heitä sitä vahingossa menemään.

Hän valmisti seoksen, joka varmasti pitää. Ja siihen se kivenpäälle sitten laitettiin. Minä pidin Jannea paikoillaan ja lauloin Metsäpirtin laulun. Tuntuu kuin linnutkin olisivat hiljentyneet kuuntelemaan sitä.

Äitini oli omaasukua Hynnä.





 

Metsäpirtin laulu

 

Metsäpirtti, synnyinpaikka, sieltä alkoi elontie.

Vuodet vierii, juoksee aika, sinne yhä aatos vie.

 

Siellä kerran lapsuusaikaan hauskat leikit leikittiin.

Miten pian nuoruus saikaan -taivas peittyi unelmiin.

 

Meri välkkkyi, joki juoksi, koski kuohui mahtava.

Ajatuksin saavun luoksi kotijärven rantoja.

 

Muistan kuinka syysilta piiloon peitti auringon.

Kimaltelli kuudan silta lainehilla Suvannon.

 

Metsäpirtin rajamailla vyöryi laaja Laatokka.

Kalaa antoi, oli vailla, usein otti uhrinsa.

 

Metsäpirtti rakas seutu, tuomenkukkain, vuokkoin maa.

;Jatkui elon meren soutu, sua en voi unohtaa;

 

San.Elsa Tuokko-Tauriainen , säv.Eino Seppä

 

 



Kesä-Janne

 

Kesä on nyt kauneimmillaan. Tätä täytyy nyt purkittaa pitkän ja pimeän talven varalle! Yllä oleva kuva on otettu toiselta Kanavakävelyltämme. Suomen Neito lipui ohitse. En kyllä usko, että Janne sitä huomasi maneereiltaan, vaikka laivayleisö kannella vilkutteli hänelle iloisesti. Jannella oli kova kiire silloin jonnekin.

 

Jess! Tänään onnistui myös kahlailu Vesijärvessä!!  Uikkarit eivät olleet mukanakaan, mutta järvi oli kauniin tyyni ja kutsuva, niin tempaistiin kengät pois jaloista ja varpaita liottelemaan. Pieniä kalojakin näkyi uiskentelvan. Minua jännitti, tekeekö Janne kahlatessaan sen potkaisuliikkeen taakse, mutta kertaakaan ei potkaissut. :)  Nyt on kyllä vaarana, että jos kelit jatkuu tällaisina;emme välty uikkareiltakaan!!!

 

Nyt juuri, tällä hetkellä, on hyvä kausi Jannella. Kahtena iltana nukahtanut hyvin, nukkunut melko hyvin. Ollut hiljaisempi äänimaneereiltaan kuin aikoihin. Eilen jopa aamupäivällä ei mörissyt yhtään. Minä heti kuumetta mittaamaan, että onko sairas! Nauraa heläytteli pitkin päivää. Olin siitä niin onnellinen, että nauroin itsekin sydämellisesti ääneen. Niinpä siinä sitten nauraarätkäteltiin ihan vain silkasta hyvästä olosta :D Ja tätäkin oloa on syytä purkittaa muistoihin, sillä niin äkkiä se hänen huono jaksonsa on aina alkanut hyvän päivän jälkeen...

 

Kanavan laidalla

Eilinen päivä ei ollut hyvä. Jannella oli jälleen se kamala kohtaus, jossa hänen on tosi vaikea olla. Kipulääke ei auttanut. Hän hyppi ja heilui ja yritti saada vaivaa pois. Minä tein kaikkeni, että olo paranisi. Peräruiske ei alkanut vaikuttaa vasta kuin 3,5 tunnin päästä. Hän huutaa ja karjuu...kamala katsoa, kun ei voi mitään tehdä. Vaiva kestää 3-5 tuntia ja hiipuu sitten.

Tähystykset tehtiin tämän vuoksi, mutta syöpää viittaavaa ei löytynyt. Luulinkin, että tähystys olisi jotenkin venyttänyt suolta ja oikaissut mahdollisia kierteitä, sillä 3 viikkoa oli oireetonta aikaa tähystyksen jälkeen. Mutta näköjään ollaan taas lähtöruudussa.

Yksi syy voi olla, että jos tukos aiheutti vaivan. Hän nimittäin pääsi taas kähveltämään aamuyöstä Reissumies-ruispaloja useammankin ja oli kuiviltaan mutustellut niitä. Aina kun ei muista piilotella leipäpaketteja yökyöpelin varalta.

Niinpä teippasin ilmastointiteipillä jääkaapin ja pakastimen oven niin, ettei ryöstäjä pääse käsiksi ovenkahvaan. Tämä konsti toimi ainakin viimeyönä.

 



Kun nyt sattuu olemana helteinen heinäkuu, niin päiväohjelmassamme on kuva Vääksyn kanavasta keskiviikko-aamuna, sinne hurautimme autolla. Kävelylenkki oli mukava tehdä toisenlaisessa maisemassa vaihteeksi.
                                     Ja tietty, ihana Kanavan Helmi houkutteli jäätelönsyöjiä :)

 

Janne saa jokapaikassa erityistä huomiota ääntelyllään ja kummallisilla maneereillaan. Jotkut kääntävät pään, jotkut hymyilevät, jotkut nauravat suoraan. Aina olen kuulevinani, sanan "kehitysvammainen". Mitä, enkö vieläkään ole tottunut tähän? Ei, ei se häpeää ole, minkäs sille mahtaa, mutta jokin epämiellyttävä tunne se on kuitenkin, mikä kaihertaa. Ehkä se, että lapseni on juuri tuo kehitysvammainen, joka on kaikkien kiinnostuksen kohteena. Vähän toista, kun jos hän olisivi vaikka Robin. :) Surua se ehkä voisi olla... No, tuo tunne vain käväisi vieraana ;)

Kesäpoika

 

Ihanat on meidän maisemat <3  

 

Nuo kakkialinnut pitäisi opettaa käymälään :) 

 

Kiva pyrähdys se oli. Meidät tapaa siellä useamminkin tänä kesänä. On se vaan niin hemaiseva paikka.

Matkan jälkeen arki alkaa

Pitkään odotettu matkani ei tuottanut pettymystä. Pääsuunnitelmani oli ladata akkuja, ja nähdä äidin synnyinseutua. Odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti: sain nukkua 5 yötä peräkkäin suloista ruususen unta, kivijalat löydettiin ja ukkini synnyinkotitilakin katsastettiin siinä lähellä. Sain olla mukana karjalaisessa ryhmässä, missä ilmapiiri oli lämmin ja huomioon ottava. Raita Karpon vetämät yhteislaulut herkistivät. (Metsäpirtin laulu olikin uusi minulle.) Juhlalliset tapahtumat Metsäpirtti-juhlapäivänä.Karjalan maisemat: Laatokka, Suvanto ja Taipaleen joki koskineen...ne on kaikki nyt täällä ( *taputtelee sydämen seutua)

 

Vaan ei auta! Kaikki päättyy aikanaan ja arkielämä jatkuu. Sain paljon aikaiseksi Karjala-energialla. Siivosin perusteellisesti, raivasin komeroita, leivoin, ajoin ruohikon, pyykkäsin lukemattomia koneellisia pyykkejä. Jaksoin jopa nousta yhtenä aamuna klo 5:00 Jannen kanssa yhtäaikaa. Ajattelin, että touhuan nyt, kun virtaa on vielä jäljellä. Loppuu se virta Duracell-pupultakin aikanaan.

Jannen yöunet lomani jälkeen oli kummalliset. Hän oli tooooosiväsynyt iltasella ja nukahti kesken iltarukouksen sänkyynsä. Nukkui sitten aamuyöhön. Klo 3:45 saattoi jo herätä ja tehdä ryöstöretkiä jääkaapille.

 Ei se petä tämä omakaan järvemme ;)

 



Kaikenlaista tekemistä teetän Jannella päivän mittaan: palapelin tekemistä (niin että annan oikean palan, näytän mihin laitetaan. Hän osaa hienosti katsoa miten päin se siihen tulee. Monesti yllättää taidollaan, vaikka ei itsenäiseen työskentelyyn pystykkään, osaa iloita paikalleen laittamisesta)

Piirustus ja maalaus ei saa häntä syttymään. Ei taida olla "hänen heiniään". TaktiiliStimulointi-hoitoa olen hänelle tehnyt kerran. Nautti tuosta sivelyhoidosta, mutta ei antanut koko kehoon tehdä, niin kuin aktiivisempana aikana. Jos vaikka kerran viikossa pitäisi ohjelmassa mukana. Tarvetta olisi vaikka joka päivä, mutta parempi yksi kuin ei ollenkaan.

Kävelyt pyrin pitämään ohjelmassa kahdesti päivässä. Tänään hän valitsi itse reitin. (lyhyimmän kautta)

Tässä hyvä video: potkii itseään eteenpäin. Näinhän sitä voi itse kukin tehdä, jos ei askel tahdo oikein kulkea, peppu vaan tulee likaiseksi, mutta kesä kuivaa minkä kasteleekin :)

Saippuakuplien puhaltaminen, huuliharpun soittaminen, dublopalikoilla tornin rakentaminen, soittopelin kuunteleminen, jalkapallon potkiminen, kanavalla kävely...mitäs vielä. Koko heinäkuu on nyt paitsiossa ulkopuolisilta aktiviteeteilta, joten kaikenlaista touhua täytyy kehitellä, ettei lomataantumista pääsisi kehittymään. Tuosta tilasta on kyllä vaikea päästä enään taantumaan; Höpsis! Mottonihan on, että Asiat voisivat aina olla huonomminkin, nautitaan siitä mikä on NYT hyvin!  Asenne vain kohdilleen ja taas mennään!!!

Minulla alkoi oma projektini, mutta en tee tästä laihdutusblogia. Toivon, että parempikuntoisena jaksan valvomiset, pysyn terveenä ja voin hoitaa poikaa aina eläkeikääni saakka. Tai siihen saakka, että pärjäisi terveytensä puolesta jälleen autetussa asumisyksikössä.

Jaahas, tänään täytyy ottaa pienet. Päivätorkut nimittäin. ;)

Miekii uon Metsäpirtist!

Puolen vuoden ajan sain jaksamista ja motivaatiota raskaaseen omaishoitajan työhöni ajatuksesta: 27-30.6.14 olen äitini synnyin seudulla Metsäpirtissä, Kirvesmäessä. Ei kauaakaan, kun aika oli jo käsillä, ja nyt se on jo "nähty ja käyty".  Raportoin tästä oikein mielelläni kuvin ja sanoin:

Kaikki alkoi tästä:

SA-kuvista netistä löysin Hynnän perheen kuvan. Takavasemmalta ukkini Toivo Hynnä, vaimonsa Ida Henttonen, Maila, edessä vasemmalta Pentti, Kyllikki, äitini Annikki ja Niilo.

Kuva oli otettu 3.10.1943. Aseveljet olivat rakentaneet heille kodin, jonne tämä perhe pääsi muuttamaan, aloittamaan alusta.

 Pastori Pennanen ja oikein torvisoittokunta olivat paikalla talon vihkiseremonioissa.

Meillä itsellämme ei ollut näitä kuvia, mutta nyt siis netistä nämä SA-kuvat aarteenani löysin.
Kauaa ei tuota perheen onnea kuitenkaan kestänyt, sillä jo kesällä -44 tuli lähtökäsky, tälläkertaa lopullisesti.

Äitini ei puhunut Karjala-ajoista, ei halunnut mennä käymäänkään. Hän oli kuullut, ettei Kirvesmäelle jäänyt mitään jäljelle, kaikki on hävitetty ja poltettu. "Pitäkööt kun ovat vieneet!"

Mutta ehkäpä sittenkin, ehkäpä siellä käynti antaa minulle jotain. Takaisin sitä, mistä äitini ei puhunut. Mistäpä sitä tietää, ennen kuin kokee! Siis matkaan: 26 p iltana ajaa köröttelin serkkuni luo  Vantaalle. Yövyin siellä, ja serkkuni Mirja-Liisa ja miehensä Ossi lähtivät matkaseuralaiseksi Metsäpirtti-ryhmän matkalle! Vatsanpohjasta mukavasti jännitys kutkutteli.

Matkapäivä oli kovaa istumista, mutta onneksi mikrofoni oli paljon käytössä, ja saimme kattavan opastuksen kaikessa eteen tulevassa. Tullit sujuivat luontevasti, ja kaiken tuon ihmetyksen jälkeen pääsimme vihdoin Karjalan maille.

Majoittumisen jälkeen ihmettelimme Kiviniemen koskea ja kauppoja. Jokapuolella myytiin savustettua kalaa. Sitä oli tiskeillä, kioskeissa. Ja missä ei ollut savustettua, siellä oli kuivattua. Samalla lailla, myös kioskeissa. Mutta KALA oli se sana!

Kiviniemen koskessa oli näitä kanoottitaitureita "pilvin pimein".



Seuraavan päivän sana oli METSÄPIRTTI JUHLAT!

Aamu 9:ltä bussi lähti kohti Metsäpirtin Koselaa (Zaporozhskoje), jossa kokoonnuimme Muistojen Lehdon pieneen tilaisuuteen. Hautausmaan tuntumassa on Metsäpirttiläisillä oma alue, jossa kaksi muistomerkkiä sinne siunatuille omaisille sekä kaatuneille sotilaille. (Metsäpirtti Seuran talkooväki oli käynyt toukokuussa kunnostamassa aluetta, ja se olikin oikein edustava ja hoidetun näköinen) Herkän Suvivirren jälkeen hartaushetkessä puhui Pauli Tuohioja.

Anna Eeva lukeutuu sukuuni, hänen Jooseppi-miehensä on aikoinaan taitelillut Metsäpirtin kirkon  näköiset juhlavat koristeet Muistojen lehtoon johtavaan porttiin.

Muitojen lehto muistomerkkeineen. Raita Karpo ja Pauli Tuohioja.

 

Kyläkulkue

 

Kyläkulkue kulki Muistojen lehdosta Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkille, jossa Arto Hämäläinen puheessaan kertoi ja valoitti historiaa meille ensikertalaisille.

 

 

Kulttuuritalolla oli pääjuhla.

Meille jäi pari tuntia aikaa, niin näppärästi serkkuni miehineen kävi parturissa juhlan alkamista odotellessa. Ihan siinä naapurissa. Minä ostin T-paidan, jossa Larin Paraske istuu ja paidassa lukee, että "Miekii uon Metsäpirtist!"

 

Ja juhlava juhla alkoi. Puheiden ja yhteislaulujen jälkeen oli vuorossa Zaporozhskojen-tervehdykset: iloiset lasten esitykset ja rouvien kuoro.

Suloääninen Raita Karpo ilahdutti meitä useasti matkalla lauluillaan, ja tämä laulu juhlissa liikutti monia, ja tuntui oikein sielussani asti! Esko Siik säestää häntä, vaikka ei valitettavasti näy videossa.

 

Juhlat kestivät 2 tuntia, sen jälkeen lähdimme bussillamme Vorken rantaan, jossa pääsimme tutuiksi Laatokan kanssa. Voi miten ihana se oli! Aivan pakko oli kiskaista sukkahousut jalasta ja kirmaista Laatokkaan kahlailemaan!!!  Niin ihana hiekkaranta! Ei kiven kiveä pohjassa!!

 

Siel ol nii sorjaa!!

Emännät olivat loihtineet kahvit ja tarjoilut rannan tuntumaan,

ja leppoisa yhdessäolo jatkui.

 

Seuraavana päivänä koitti se SUURI päivä! Kotiseutupäivä!

Bussi vei meidät kuka minnekin. Hajaannuimme jokainen omiemme luo. Me matkustimme bussissa Neusaaren entiseen lossirantaan

 (vrt. vanha kuva lautasta)

 

 

Vene vei meidät Koukunniemen rantaan.

Sieltä kävelyä lentokentältä maastoon. Tässä Ossi, Kaisa, Tapani ja Raija.

 Jalkapatikalla Kirvesmäki tietä, joka alkumatkasta näytti näinkin hyvältä.

Siellä pusikossa mentiin, itikoita piisasi.

Ja sieltä se vihdoin löytyi. Kiitos taitavien oppaittemme!

Joltain oli jäänyt piikkilankakerä kivijalan päälle. Olisiko sotilaiden jäljiltä??

Tuo Hynnän perheen kuva oli mukana. Kyynel.

Retkikunta: vas. Tapani Myöhänen, Ossi Tuokko, Kaisa Uosukainen, Mirja-Liisa ja Ossi Koskivirta. Kuvaaja Raija Loponen.

Matka jatkui kohti Simo Hynnän paikkaa; ja tien kunto huononee!!

Panssarivaunu-esteitä

Äidin mummolan, Simo Hynnän talokumpareelta näkyi Suvanto.

Horsmat kasvoivat hyvin

Ossi Tuokon äidin, ja meidän äitiemme mummolan kodin paikkeilla,Simo Hynnän mailla. Toivo Hynnä asui pitkään perheineen myös täällä, ennen kuin saivat oman kotinsa, (jonka kivijalat äsken näimme.) Simon veli, Juho Hynnä asui perheineen naapurissa.

Näin kauaksi täytyi tulla sukuaan tapaamaan...

Ja eikun takaisin. Koukunniemeen on rakennettu Terenttilään n. 2 km pitkä LENTOKENTTÄ. Sinne ei ole siltaa, ei ylikulkua, uudet rikkaat talon omistajat lentävät omalla koneellaan. Lehmät ja lampaat käyttävät sitä toiseenlaiseen tarkoitukseen.

Kävelimme tuon kentän toiseen päähän, löysimme Terenttilän tielle, ja sieltä venekyytimme haki meidät toiselle rannalle, bussiin istumaan hotellille, mummolan kivijalkamurikat taskussa. Yksi murikoista on menossa äitini haudalle. (tämän vinkin sain Tapani Myöhäsen tarinasta) Kun äiti ei lähtenyt Metsäpirttiin, tuli koti hänen luokseen, haudalle. Harmi kun en lähtenyt reissuun hänen vielä eläessään.

 

Kotimatka sujui loistavasti. Ajoimme Viipurin kautta, ja käväisimme kuuluisassa puuvilla-myymälässä. Innostuin yhdelle ryhmämme pariskunnalle selvittämään tätä omaishoitajuuden lomasysteemmiä, kun toisilla lomat vasta ovat alkamassa, ja minun lomani on jo loppumassa.    Minua kopautettiin olkapäähän; moottoripyöräilijä-mies sanoi kohteliaasti: "Anteeksi, kuulin sanan omaishoitaja. Minäkin olen omaishoitaja vaimolleni, ja vuodessa kaksi viikkoa hän on muualla hoidossa, ja minä lähden  moottoripyörälläni!!" Sanoin tuohon, että "se on VAPAUTTA todenteolla!" Omaishoitajuus on sitovaa sorttia.

 

Torilla pysähdyimme ja saimme kokea Viipurilaiset torimummot, jotka osaavat niin tunteisiin vedoten myydä tuotteitaan. Ruplani olivat jo huvenneet, ei riittänyt mummoille.

Täällä Suvanto-järvi loppuu ja Taipaleenjoki alkaa!

 

Miltäkö tuntui ensikertalaisena olla mukana Karjalan kotiseutumatkalla? Olen sen verran hämäläistynyt, etten osaa sanoiksi pukea tätä tunnetta. Se on kimppu haikeutta, ymmärrystä, myötätuntoa, rakkautta, vihaa, katkeruutta, anteeksi antoa, surua ja tyhjyyttä. Vaikka olin kuullut "ettei siellä ole mitään", se ei riittänyt minulle. Sain kuitenkin aikuisena kokea Karjalan kauneuden, Laatokan suuruuden, ihmeellisen maagisuuden. Taipaleenjoen kosket, virran, omaperäisyyden. Sain olla mukana todistamassa, että kuvan hymyilevä perhe on todellakin ollut siellä. Sain seistä samalla pihalla. Kuljin tietä,jota pitkin äitini on kulkenut mummolaan ja ehkä kouluun. Kuvittelin Metsäpirtin keskustassa, ja Sakkolassa, kuinka esivanhempani ovat asioineet kaupassa. Tuo kaikki kulki silmissäni kuin filminauhana. 

 

Kauanko tämä kivijalkaturismi enää elää? Sukupolvet vaihtuvat, osaammeko viedä karjalaisuutta eteenpäin omille lapsillemme ja heidän lapsilleen. Uskon, ettei karjalaisuus koskaan minnekkään katoa. Se elää meidän soluissamme. Karjala-matkat saattavat joskus loppua, syystä tai toisesta, mutta karjalaisuus ei lopu.  Minäkin olen puoli-karjalainen, isäni on Pohjanmaalta. Silti tunnen karjalaisuuden veressäni, ja mie oon mie, kun olen karjalaisten seurassa. Niin se on; karjalaisuus ei katoa!!!

 

Huomenna tulee Janne-poikani. Äiti lutviutuu taas äidin rooliin, omaishoitajaksi. Arki alkaa, mutta rikkaampana kuin ennen matkaa. Saatahan mie laulaa luikahuttaakkii :)