Marraskuu 2016

Yöt meni hassuiksi!

Vainajien muistopäivänä!

Talven tuloa!

Jää jäätyy!

Tulee, ei tule!

Uudet ikkunat!

Talvi ei tulekkaan!

Tulee sittenkin!

Tuli vähän kierreltyä metsäpolkuja, kun ikkunan laittajat hääräsi kotona. Jannu oli Toimarilla.

Ja yöt meni hullua hullummaksi. Uudet ikkunat oudoksutti!

 

Siskon luona niin viihtyy! Nyt pysyi housut kuivina! (Jannella meinaan :)

Discoon lähdössä.

 

Omaishoitajan vapaapäivä! Tyttären kanssa laatuaikaa <3

Marraskuu on ollut pitkä ja pimeä. Väsyttää, ihan silkkaa uupumusta. Joulukuuhun toivon parempia unosia kummallekin. FB-ryhmässä JANNE JOOSEPPI on joulukalenteri joulukuussa, jos kiinnostaa, klikkase mukkaan:

Lokakuu 2016

Näin se vuosi vierii hurjaa vauhtia. Enää kaksi kuukautta, ja jälleen saamme uuden vuoden!
No mutta lokakuun muisteluihin:
Janne oli ensimmäisen viikonlopun isänsä kanssa Himoksella mökkeilemässä. Tässä on kuulemma joku satumetsä, jossa käyneet. Ja siltähän se todella näyttääkin.

 

Sen reissun jälkeen poju oli hämmentyneen oloinen ja hiljainen. Nojaili äitiin. Mitä se oikein oli?
Hammaspesulla ärsyyntyi jostain ja yritti lyödä ja riehua. (pesukone oli kyllä päällä, muttei ole ennen haitannut) Ollut erilainen viikonloppu, äidille purkaa oloaan? Yöpaita oli täysin märkä hiestä ja vaihdettiin välillä. Tenoxia piti käyttää nukahtamiseen. Neljä iltaa meni puoleen yöhön, ennen kuin nukahti, lääkityksestä huolimatta. Iloinen oli kuitenkin. Arvaa vaan, että olin väsynyt sen viikon jälkeen. Mielestäni kuka vie hänet erilaisiin paikkoihin, saisi toimia yökkönä seuraavan viikon :D

 

Viikko- ja päivärutiinit kuitenkin auttoivat taas raiteille. Tässä hän on Toimarilla diagonissan pitämässä hartaushetkessä, jossa oli keskusteltu enkeleistä. Tuttu aihe Jannelle.

Leipomiset kiehtoo häntä aina. Tässä tulikuuma mustikkapiirakka himotuksen kohteena. Jos kuulut FaceBook-ryhmääni JANNE JOOSEPPI, tiedätkin, miten siinä sitten kävi! :)

 

Ilmat alkoivat tulla harmaiksi päivälläkin, ja vain jokunen auringonpilkahdus silloin tällöin ilahdutti kulkijoita! Saatoimme ottaa joka aamu pyörän vielä esille ja Janne iloissaan pyöräili aamulenkkimme. Minun hölkötellessä vierellä. Koko kesän olen ollut luottavainen, että hän osaa kyllä toppailla ennen järveä. Ja aina osasi hienosti kääntää kulkusuunnan rannansuuntaiseksi ennen kuin poistui pyörän selästä kävelykselle. Niistin hänen nenäänsä (kun ei itse osaa, kuvittele!) ja silloinkos pyörän ohjaustanko käännähti rantatörmältä järvelle, ja kuin hidastetussa elokuvassa näin pyörän kierivän järveen. Mokoma meni niin pitkälle, että se piti onkia kepakon kanssa, eikä sittenkään onnistunut. Piti harppoa kylmään veteen ja johan tuli kiire kotiin! Päiväni oli pelastettu, nauroin maha kippurassa!

Lehdet leijuili puusta, ja niin päästiin taas haravan varteen. Janne kyllä ei keksinyt haravalle muuta tekemistä, niin hän veti sitä perässään nurmikolla. Ja alettuaan kyköttää, kykötti minun tielläni, eikä väistänyt millään haravaa, vaan piti nostaa ja siirtää poika pois alta!

Viimein koitti kauan odotettu juhlatilaisuus. Isäni täytti 90 vuotta. Janne oli sen viikonlopun isänsä luona, ja heidän oli määrä tulla kahvitilaisuuteen. Aloin jo huolestua, kun ei tulijoita alkanut kuulua. Viimein noin tunnin päästä kun Janne tuli juhlapaikalle näin heti, ettei kaikki ole hyvin. Hän oli kalman kalpea, kulki kippurassa ja yökkäili kovasti. Onneksi juhlat olivat jo loppusuoralla, sillä minulta ne loppuivat siihen paikkaan. Miekkonen oli hiljainen, liikehteli levottomasti, oksensi pedille (!) Hän oli tosi kipeä ja kädet olivat kuin jääkalikat. Pikasiirto kotiin, jossa Klyxaus onneksi onnistui. Kuumetta ei ollut. Oksennukset loppuivat. Pidin hänet kotona tarkkailussa seuraavan päivän. Siitä pikkuhiljaa toipuminen alkoi, ja nyt kirjoitettaessa on iloinen Janne taas tullut esille, ja nukkuu hyvin. Eli se ei voinut olla muu kuin joko suolikierre tai -tukos. Vielä selvittiin kotikonstein. Vaikeammaksi tämä aina menee. Onneksi harvassa ovat olleet noin hankalat olot.

Mr Murphy näytti taas kyntensä. Jos jokin voi mennä pieleen niin se myös menee. Olin varautunut kaikenlaiseen: mukana oli kuulosuojaimet, vaipat, vaihtohousut, Klyxikin. Oli suunnitelma, miten hän viihtyy Iida-serkun kammarissa musaa kuunnellen. Kaikki oli tarkoin harkittu. Mutta tämä tuli ihan puskista. Erilainen perhe on aina näköjään erilainen perhe.

28.09.2016

Niitä on jo 26. Jannen syntymäpäiviä! Vuosi vuodelta synnytyspäivän muisto alkaa olla himmeämpi, ei enää niin kovin kirkas. Ei sillä enää ole merkitystä miten kaikki meni.

Se oli yhtä kaaosta, kun tervettä lasta lähtee synnyttämään, ja sitten hänet viedään heti pois, happikaappiin ja pian tullaan kertomaan, että lähdetään viemään aluesairaalaan, ja sitten tullaan korjaamaan, "ei vaan Helsinkiin!"

Ja kun itse jäin synnytyssairaalaan ja lapsen isä lähtee saattamaan lasta ambulanssin mukana. Minut nukutetaan pillerillä, että saan nukkuttua, kun synnytys tapahtui yöllä. Kun herään, onkin lapsen isä jo vierellä, ja kertoo, että lääkärit epäilivät lapsen olevan kehitysvammainen! Muistan kun heitin raivokkaasti Vauvamme-lehden päin vastakkaista seinää! Minä, kiltti ihminen! Olin shokissa! Minäkö epäonnistuin! En saanut tervettä lasta! Ja kun soitimme Helsinkiin, oli siellä todettu lapsella sydämessä paljon remontoitavaa. Silloin repesin. Itkin! Olin varma, että lapsi menehtyy! Ja se mitä sitten tapahtui, onkin luettavissa kirjastossakin saatavassa kirjassani: Kohtalon oikku!

 

Alunperin sydänlääkäri ennusti, että "voi elää 18-vuotiaaksi. Kannattaa kuntouttaa." Ja kuntoutettu on. Suolisolmun- ja sen jälkeisen tukkeuman -jälkeen eräs sairaanhoitaja tokaisi, että semmoisen 8 kk saattaa olla elinaikaa. No niin, siitä tokaisusta on aikaa jo 4 vuotta. Älä hyvä ihminen usko, mitä elinajasta sanotaan. Eivät ne pidä paikkaansa. Ennustajat ja kanavoijatkin ovat samaa sanoneet "Pian on Jannen aika lähteä!" Heitäkin uskoin neljä vuotta.  Nyt vasta tuo surun viitta on heilahtanut yltäni, en varaudu lapsen menettämiseen. Suruvaatteetkin on jo ostettu! Aikaansa kutakin!

Vaikea kuvitella, että lapsi olisikin ollut terve. Että elämä olisi mennyt toisin. Kun sitä mahdollisuutta ei ole, pääsee helpommalla, kun ei jossittele. Ajoittain elämässä on ollut hetkiä, kun olen ollut katkera: "Miksi? Miksi hänen piti syntyä monivammaisena? Ei edes downin syndroma ja autistiset piirteet pelkästään riittäneet, vaan piti olla elimellisiä sairauksia lisäksi, ja tämä viimeinen suolistodiagnoosi, joka ei parane." Silti olen hyvin kiitollinen, että vauvana tehty laaja sydänoperaatio onnistui niin hyvin, että siitä ei ole ollut ongelmaa. Ilman lääketieteen apua olisi hän menehtynyt. Elinten vammoja ollut monia. Ennen vanhaan ei noita operaatioita olisi osattu tehdä, eikä varsinkaan vammaiselle. Nykyään tehdään, ja elinkaari kertyy pidemmäksi.

Sairaan lapsen olemassaolo saa topakoitumaan. Monet sairaalareissut hänen kanssaan on opettanut, että terveys ennen kaikkea. Olen toipunut yhdessä hänen kanssaan. Hoitanut, kun hoitajilla ollut aina kiirus. Äiti ollut läsnä. Missäpä muuallakaan.

Tänään tuo pieni mies. 26 vuotias. On niin täytekakun perään, että minun täytyi säästää kaikki ihanat onnittelut iltapäivään, jolloin tulee Toimarilta. Muuten ei sen siunaamaa hetkeä, ettei olisi kakkua etsimässä jääkaapista, pakastimesta, astiakaapista. "Jossain sen täytyy olla!" Ei tämä mies niin tyhmä ole, etteikö liittäisi onnittelut, lahjan ja täytekakun yhteen.Nyrkistäkin on joskus tullut, kun ei ole saanut tarpeeksi monta kertaa ottaa täytekakkua kerta toisensa perään! Toimarilla syövät myös täyskäriä, joten kyllä sitä juhlittua tulee. Janne vispasi siellä tiistaina vatkain sauhuten kakkupohjia. Hauskaa kun sai olla mukana talkoissa. Rakkaat isäni ja tyttäreni tulevat myös onnittelemaan iltapäivällä.

Syntymäpäivän aamu oli metka. Janne varmasti aisti, että jotain ihanaa on tänään ilmassa. Hän oli niin nauravainen ja hykerteleväinen. Teippasin jääkaapin oven varmuudeksi aamupäiväksikin, ettei vaan ehdi näkemään täytekakkua hyllyllä. Makeaa tulee tänään mahan täydeltä, parempi että jää iltapäivälle. Mutta sielun tasolla häntä onnittelin. Hiljaa mielessäni kerroin onnittelut ja kerroin rakastavani häntä suuresti. Poikahan ei tätä kuullut, mutta mistä se iloinen mieli ja tyytyväisyys? Meillä on tätä sielujen sympatiaa. :)

Janne oli jelleä kun tuli Toimarista. Siellä häntä oli muistettu lauluin, kortein ja lahjoin. Ja tietekin täytekakku sai suun muikeaksi.

Kotonakin oli yllätys yllätys TÄYTEKAKKUA! Harmi kun en saanut kuvaa tuosta hetkestä, kun hän sen tajusi. Pappa ja Jenni tulivat juhlimaan sankaria. "Ehe, ehe!" kuului alvariinsa, kun oli poika niin tyytyväinen. Innostusääni oli korvia huumaava.

  Ihan uskomatonta, että 26 v on jo pojalla mittarissa. Tässä tämä minun aikuiselämäni on mennyt. Vanhuus kolkuttaa jo ovella meikeläiselle. OMG! No, isäni on 30 vuotta vanhempi, eikä vieläkään tunnustaudu vanhaksi.

Näin tämä syntymäpäivä on jo hämärtynyt. Valot täytyy sytyttää jo klo 15, että näkee tarkemmin. Ilma oli koleampi silloin 26 vuotta sitten ja talvi tuli aikaisin. Autossani oli vielä kesärenkaat, kun muutamien viikkojen jälkeen kävin hakemassa sen pois sairaalan parkista. Lunta oli maassa. Vuodet vierii armahain. Kiitos Janne tästä ajasta tähän saakka. Olet ollut ehkä parhain opettajani. Ja vielä on paljon opittavaa!

Eloisa elokuu

Heipä hei! Mitä sinulle kuuluu? Syksy on jo ehtinyt pitkälle. Illat on pimeät ja kynttilät savuavat aamuin illoin ja päivisinkin. Ihanan tunnelman tuovat. Pyydän Jannea puhaltamaan kynttilän, kun poistutaan pöydästä. Hän selvästi ilahtuu, terästäytyy, tekee pari heijausliikettä, aikaa kuluu, huulet on tötteröllään... ja sitten: sylkeä roiskutellen ääni-hönkäsee tulta kohti. Jos meinaa mennä pieleen, niin otan kopin kynttilän kanssa, ja niin tuli saadaan sammumaan! Riemu on molemmin puoleinen!

 

Toimarilaiset olivat tosiaan siellä em:lla päiväleirillä, ja kameraan tuliaisina saapui aivan ihastuttavia hymykuvia. Te, jotka jo olette fb:n JANNE JOOSEPPI-ryhmässä, olette nämä nähneet, mutta liitän ne vielä tänne, sillä nämä kertovat paljon hänen leireilystään!

 

Saunamies vilvoittelee



 

 

..ja kahlailee! KAS, mikäs se siinä!

 

 

Eiku peremmälle!

 

 

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa!!

 

 

Musa-terapiassa on ilo ylimmillään!

 

 

Sain kun sainkin sen harmaan maalin olohuoneen seinälle. Janne taitaa tykätä, ilmeestä päätellen!

 

Vesi on aina ollut Jannelle tärkeä elementti. Tämä Pauliinan ottama otos kuvastaa hyvin tilannetta. Hän rauhottuu veden äärellä. Tässäkin katselee lumoutuneena veden liikettä. Oli se sitten autistisuuteen viittaavaa vai ei, mutta hyvää se hänelle tekee. Ei niinkään katsele maisemia, vaan yksityiskohtia.

 

 

Tasaista ei elo hänen kohdallaan ole, ei tosiaankaan. Elämän rytmitykset ovat hänellä syvemmät kuin "pelkkiä ailahduksia". Huono unirytmi kesti 5 vrk. Sen jälkeen on nukkunut lääkityksellä keskimäärin 8 t, mikä on hieno saavutus. Joskus vähemmän. Heräsi taas kerran neljältä, eikä sitten millään asettunut. Mutta eihän se uutta ole. On vaan osattava elää omaishoitajana sen mukaisesti. Hyvinä kausina voin maalailla seiniä ja ovia ja puuhastella; kun tietää, että nyt on tehtävä kun jaksaa. Huonoina kausina otetaan ruoka pakkasesta ja kaikki ylimääräinen saa jäädä sikseen, odottelemaan aikaa parempaa! Sillä sekin tulee.

 

 

Vähän niin kuin tuo pieni valkoinen purjevene tuolla myrskyn silmäkkeessä. Välillä luovii, välillä menee purjeet pullollaan!

 

Minulle on oikein voimakkaasti tullut ajatus, että jään eläkkeelle 63 vuotiaana. Että minäkin voisin elää kuin muut ikäiseni. Kova tahto minulla oli saada Janne omaan elämään, kun hän oli 17 v. Sanoin, että se on rakkautta lasta kohtaan päästää hänet menemään omaan elämäänsä Hän oli maailmalla 4 v. Sitten tuli suolisolmu ja hänen vointinsa heikkeni suuresti. Näki, että elämänilo puuttui. Voimakas tahto oli ottaa hänet "saattohoitoon" kotiin. Nyt hän on ollut neljä vuotta kotihoidossa, ja yo:ssa kuvissa näet, että elämäniloa löytyy!!!

 

 

Kun ei olisi niitä vaivoja ruokailujen jälkeen, olisi hän totisesti (ja minä-) ansainnut oman elämänsä ilman äidin paapomista. Neljän vuoden päästä on tilanne, että olen 63 vuotias; se on päättämäni eläkeikä. Valmistan Jannea muutokseen jo nyt; kerran kuukaudessa on 6 tuntia kerrallaan Sinivuokossa, joka on hänen "varapaikkansa", ja jossa asui ennen suolisolmua kolme vuotta. Jos hänellä vielä elonpäiviä riittää, on se sitten jälleen hänen kotinsa. (Ellei jo aikaisemmin tule tunnetta, etten jaksa tai sairastun jotenkin.) Pärjäisimme hyvin erillämmekin, mutta kun suoliavannetta ei vielä ole tarvinnut laittaa, on hänen parempi olla kotona, kun olen oppinut toimimaan hänen sairautensa mukaisesti.

 

Mutta joo, tämä on huikea edistysaskel minulle, äidille, omaishoitajalle. Antaa arvoa omalle itselleen ja elämälleen. Että voi asettaa määränpään hoitosuhteeseen. Neljä vuotta on lyhyt aika verrattuna äärettömään. Helppoa se ei tule olemaan, mutta ei se helppoa ole jäädä eläkkeelle työelämästä muidenkaan. Toivoisin olevani aktiivinen eläkeläinen. Joka käy teattereissa, elokuvissa, tapahtumissa, konserteissa, jumpissa, tansseissa jne. Ja tietenkin kävisin Jannea katsomassa ja ulkoiluttamassa varmaankin.

 

Mutta eletäänpäs nyt tätä päivää; 27.8.2106. Vielä ei olla eläkkeellä, Jannu tulee pian kotiin isänsä luota. Arki alkaa ja päivähaaveilut sikseen! Kiitos kun luit!

 

 

Hitsin pimpula!

No niin. Elokuu alkoi, ja syksyn arki alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan.

Kahden rannalla!



  

Valitettavasti se Jannen kohdalla näkyy myös huonosti nukutuissa, - mutta hyvin kukutuissa öissä.
Silmäpussit senkuin suurenevat! -molemmilla!



 

Mutta mieli ei voisi olla virkeämpi...hänellä!

 



 

Alan pikkuhiljaa käsittää hänestä asioita: Olen tietysti ennenkin tajunnut, että muutokset eivät ole hänen autistisuus-habitukseensa hyväksi. Hassuinta on, että hän ei "näytä" tai se ei tule ilmi, mikä muutos se milloinkin johtaa hänen öisiin hillumisiinsa.

 

Elvyttävän kesälomani energisoimana olen tehnyt kodissa maalaustöitä. Tumma puolipaneeli on saanut valkoisen sävyn ja antaa valoa ikkunattomaan eteiseemme. Janne tuli Toimarista, eikä mitenkään osoittanut, että olisi havainnut muutoksen. (vaikka se on valtava) Kun yritin hänelle näyttää, että "katso, kun on uusi väri", ei pysähtynyt katse seinään, vaan ihmetteli silmälasejani pakastimen päällä". Eikö hänellä ole "työkaluja" käsittelemään tuollaista muutosta?

 

 

Voisin myös ajattella, että se johtuu esim. hänen kirjastosta löytämäänsä Willy Fog DVD:stä, joka on hänelle ylenpalttisen mieluisa, -ja jota öisin etsii ja haluaisi katsella non stoppina all over the night! Mutta en voi olla varma. Ehkä se oli viimeinen pisara kesän- ja syksyn positiivisille muutoksille.

 

Toimarin alkaminen;kavereiden ja ohjaajien mieluisa tapaaminen, on myös ollut viimeisen viikon muuttunut ohjelma.

 

Ehkä muutokset kerääntyvät hänellä aivoissa joihinkin lokeroihin, ja kun lokerot täyttyvät, ilmenemä johtaa valvomiseen. Aivoista puuttuu selvästi sellainen työkalu, jolla hän käsittelisi muutoksia ja suuria tunteita. "Suodatin se kai on,sillä tosi hauska on överi-hauskaa ja kurja on överi-vihaa! Ei hän ole silloin kipeä, ei, hän on loistotuulella, niin rakastettava ja se nauru ja hymy!

 

 

Mutta tämä yökkö kahtena yönä nukuttuaan 7 tuntia yhteensä on kaikkea muuta! Silmät ristissä, tukka pystyssä! Pahimman yön aikana oli puolen yön jälkeen kertynyt aamulla klo 7 aktiivisuusrannekkeeseeni 993 askelta. On siinä yöllä kävelty perässä ja palauteltu sänkyyn, käytetty syömässä huikopalaa ja vessatettu. Eikös olekin aktiivista tämä omaishoitajana oleminen!

 

 

Hän on yöllä kuin ampiaisen pistämä. Ei paikoillaan lainkaan. Pää heiluu, jalat heiluu, jos yläosa on paikoillaan, jalat polkee "pyörää." Muistui elävästi aika, kun hän oli pikkupoika, ja aivan sama. Silloin ajattelin, että nyt tulee jotain uutta oppimista, jos vaikka puhetta alkaa tulla! No ei tullut!

 

 

Samat uni- ja rauhoituspillerit, jotka suurimmaksi osaksi antavat hänelle vähintään 8 tunnin unet, eivät tuolloin tehoa. Annoin toisen Tenoxin yöllä klo 3:00 kun meno oli niin hurjaa, ja sillä hän viimein nukahti, mutta nukkui vain 4 t.

 

 En tykkää ollenkaan antaa noita "pommi-pillereitä" mutta näistä arvoista ei ole mitään jäljellä, kun on oma jaksaminenkin kyseessä. Sydän jyskyttäen voimakkaasti väsymystään, en jaksa kuin tokkurassa hortoilla. Äiti on silloin hiljainen. Ei laulaa-luikauttele ja ole iloinen. Torkkuu vain sohvalla joka välissä ja laittaa pitkiä videoita pojalle, että saisi hetken torkahtaa. Käy vaihtamassa pissa-pojan vaipat, lämmittää pakastettuja ruokia, antaa muun olla. Pienen torkun jälkeen jaksaa taas hetken.

 

Pallopeitosta ei ollut apua. Matki vain peiton liikettä, kun pallot asettuivat peiton päälle tuomaan turvallisuuden tunnetta painollaan. Nauroi mokoma.

 

Ja aina sama toive kuin koko hänen elonsa aikana huonolla kaudella: ehkäpä ensi yönä nukkuu! En tiedä montako hitsin yötä vaeltaa, että viimein koittaa se yö, kun nukkuu kellon ympäri.

 

Muutoksia on vielä tulossa: harmaa maalipurkki on jo ostettu olohuoneen seinään! Pakkohan tuo maalaus on tehdä, ennen kuin tulee pimeät ajat ja työvalossa ei ole luxeja kuin auringossa. Kodin uudistus-suunnitelma on mukaansa vievää. Toisaalta, jos en saa nukuttua, ei maali mene itsestään seinään!

 

Toimarilla menevät leiri-elämää viettämään kahtena päivänä, yöt käydään kotona. Muutokset hänen elämässään ovat ihania ja normaaleja. Hän nauttii paikanpäällä, mutta pitkässä juoksussa se tuottaa hankaluuksia. Eikö ole kummallista. VAAN: Jospa se siitä! Tänä aamuna ei ollut kuin 150 askelta tullut yön aikana! Ensi viikonlopulla saan levätä. I Will Survive!

 



Ei muuta kuin lippis päähän ...



 

..ja menoksi..

 

 Hellurei!

 

ps. Facebookin  JANNE JOOSEPPI -ryhmässä lisää kuvia ja -video parturi-reissusta, jos haluat kurkistaa...

 

Kesä 2016 osa 2.

Tämän kesäloman pelastus oli tuoda hänen kolmipyöränsä Vääksyn maisemiin. Ilolla hän valitsee aamuisin aina pyörä-kuvan, kun saa valita pyörä vai kävely! Ja sitä pilkettä silmäkulmassa kun hän ajaa-huruttaa ja hyrisee mennessään. Että voikin joku nauttia niin pyöräilystä!

 

Tästähän kerroin jo osa 1:ssä, mutta se on niin suuri ja hyvä juttu, että ei voi olla ottamatta mukaan myös osa 2:n.

 

 

Pyörälenkin päätteeksi käymme rantakävelyllä. Hän nauttii kun aallot lyövät rantaan. Tämä rauhoittaa häntä, - ja äitiä siinä samassa, kun odottelen, milloin hän on valmis taas jatkamaan matkaa..

 

 

 Jannella oli ilo päästä iskän mökille loman viettoon. Se taitaa olla nyt hänen ensteks paras viikonloppu paikka!                               

                                                                     Laiturilla









 

Pieni mies ja suuret ajatukset...

 

 

Porraskävelyä

 

 

Kalastusta

 

 

Unirytmit on mullin mallin tuollaisen huikean mökkireissun jäljiltä. Rauhoittuminen illalla vie aikansa. Että malttaa asettua ja nukahtaa. Kertaamme päivän tapahtumat iltarituaalien aikana. Hän hankaa korvallistaan ja hymyilee. Silloin aina tietää mikä on ollut mieluisinta sinä päivänä. Luen myös iltasatua Nuutti-Nallesta; se saa ajatukset hieman suppeammaksi.

 

Täytyy taas koputella puuta, mutta Jannen vointi on ollut kohtalaisen hyvä kesän aikana. Taantumusta ei ole tullut, mikä pitkällä lomalla on yleensä esiintynyt. Uskon, että juurikin tuo pyöräily fyysiseen oloon- ja mökillä olo psyykkiseen oloon on auttanut vaivoihinsa. Hänellä vaikuttaa erityisen paljon positiivinen mieliala terveyteen. Niinhän meillä kaikilla, mutta se jotenkin hänen kohdallaan on niin näkyvää.

 

Heinäkuussa auttoi myös paljon, kun hänen uusi tukihenkilönsä Iida kävi olemassa hänen kanssaan;  pääsin käymään ruokaostoksilla. He kävivät kävelyllä, tekivät palapelejä, maalasivat ja piirtelivät. Tuommoinen toiminta on hyväksi, eikä sitä tule kovinkaan paljon teetettyä arkioloissa. Myös Iidan odottaminen oli aina kohokohta. Jotain erilaista oli luvassa. Nämä meidän ihanat tukihenkilömme ovat vain niin kiireisiä ihmisiä, että yhteisen ajan löytäminen on välillä vähän kiven alla. Ymmärtäähän sen.  

 

Tukihenkilö on erityisen tarpeen silloin, kun muuta toimintaa ei poijjaalla ole. Pari kertaa kävimme pienessä kaupassa, mutta sielläkin hänen miehinen mörinänsä kummaksutti asiakkaita, ja kassaneiti sai monelle informoida, että täällä on kehitysvammainen poika, kun kyselivät, että mikä ääni tuo on.

Naureskelinkin kassalle, että me käymme täällä vähän välillä piristämässä teitä! Mutta eihän se kivalle tunnu. Vaikka itse on niin tottunut hänen ääntelyihinsä, on se vieraasta outoa.

 

Pian alkaa elokuu, ja arkinen aherrus koittaa. Jannella alkaa Toimari ja Musa-terapia. Pitää käydä parturissa. Eletään päivästä toiseen ja toivotaan hyviä yöunia. Ja kun ne hetkittäin eivät sitä ole, sitten omaishoitaja ottaa pienen pienet torkut sillä aikaa, kun hoidettava katselee pitkää videota ja ääntelee sen tahtiin. Sydän pompottaa väsymystään, ja odotetaan, että ensi yö olisi parempi. Kotihommat jää rempalleen; aina ei ole pakko jaksaa. Saa nähdä näinkö se menee ensi syksy ja talvi taasen. Eniten jännittää milloin suoli-ongelma menee niin pahaksi, ettei sen kanssa enää pärjää kotona, ja lähdetään avanteenteko-reissulle. Mutta nyt on nyt, ja sitku on sitku!

 

Kiitos kesä! Olit hyvin energisoiva. Uusia tuulia omaishoitajan kodissa puhaltelee. Tekee mieli maalata seinää ja paneelia. Sisustuskärpänen surisee. "Tulkoon syys- ja talvi, ne kyllä kestetään..." ja "vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä!"  Näillä mennään. Kiitos! :)

 

ps. tässä saattaa esiintyä teknisiä kommervenkkeja, mutta reportteri on vähän kesäterässä vielä!

 

pps.  Ylläpidän face book-ryhmää nimeltä: JANNE JOOSEPPI  Siellä julkaisen paljon tilannekuvia Jannesta ja kerron hänen päivästään; ikään kuin hänen kertomanaan. Tervetuloa klikkaamaan itsesi jäseneksi suljettuun ryhmään Janne-faniksi.