keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Lisä-poweria

Oiii, nyt on KESÄ! Onpa ihana, kun voi Jannenkin lähettää Toimariin lippis päässä, sortsit ja t-paita vain varusteina. Tätä on odotettu, nyt ei valiteta, vaikka kuinka hiki pukkaa pintaan!!

 
Jaksaminen on nyt teemana. Olen aina sanonut, että kyllä minä jaksan, jos saan vaan nukuttua. Tajuan, että on olemassa monenlaista jaksamista. Ehkäpä olen tarkoittanut fyysistä jaksamista tuolla tokaisullani. Fyysiseen jaksamiseen vaikuttaa, että olen pudottanut tämän vuoden puolella painoa 15 kg. Oho, sanot sinä! Ja minä jatkan..., että verensokeri-, verenpaine- ja kolesteroli-arvot tykkäävät hyvää moisesta. Maltanko olla kertomatta, mikä sen sai aikaan?: No enpä malta: Törmäsin googlatessa tämmöiseen kirjaan: 17 päivän dieetti, mikä sai muutoksen aikaan ruokavaliossani.
Hyvä minä! Osaan kyllä kaikkien lukuisten pikakuurieni jälkeen arvostaa saavutustani. Ja nythän se sitten pidetään tavoitteessa! Jämpti on näin. Aktiivisuusranneke se tikittää ranteessa ja mittaa jokaisen otetun askeleen. Ilmoittaa milloin olen liikaa istuksinut, ja silloin se on lähdettävä vaikka huoneita kävelemään ympäriinsä :)
 
 
Jannen vointi on pysynyt samanmoisena. On hyviä päiviä, - huonoja- ja erittäin huonoja päiviä. Niinhän meillä kaikilla...vaan tarkoitan nyt hänen vatsansa oireilua. Klyxaus on onnistunut toistaiseksi ihan hoitotasolla, mutta ilman kerääntymisen ja poistumisen kanssa on ollut enenevässä määrin ongelmia. Kuitenkaan sellaisia oireita ei ole tullut, että olisi tarvinnut lähteä lasareettiin. Kerran jo soitin neuvontaan, mutta en saanut sinne puoleen tuntiin yhteyttä, kun puhelimet oli varattuja. Automaatin kanssa keskustelin ja tulin siihen tulokseen, että jahas, välitön tarve on tällä kertaa ohitse täällä...
 
 
Hoitajan näkökulmasta katsottuna: Hoitajan on voitava paremmin kuin hoidettavansa. Paljon mietitään mikä auttaisi omaishoidettavaa. Yhtä paljon pitää miettiä mikä auttaisi omaishoitajaa jaksamaan. Saatavissa olevien hoitojen määrä on suuri. Minulle on selvää, että käyn kehoterapioissa ja energiahoidoissa. Molemmat ovat tarpeellisia, eivätkä poissulje toisiaan .Rosen-menetelmä on minulle fyysistä kosketetuksi-, kuulluksi- ja - nähdyksi tulemista, rentoutumista, huolien unohtamista. Uuden löytymistä. Viimeksi olen käynyt Eevi Salila-Anttilalla. Silloin tunsin, että hoidon jälkeen olin ikään kuin aktiivisempi ja selkeämpi. Ikään kuin pölyt olisi puhallettu sisimmästä... hmm..ehkä et voi ymmärtää kommenttia, jos et itse ole kokenut samaa :)
 
 
Uudenlainen tuttavuus jaksamisessani on energiahoidot kaukohoitona. (Valon Ilona) , Olen aivan ihmeissäni, kuinka hoito voi toimia!  Tätä eivät monet voi ymmärtää. Oma ymmärrykseni on kehittynyt osallistumalla, kuulostelemalla, kokeilemalla ja opiskelemallakin. On osattava olla avoin uudelle. Äitinä voin pyytää Jannellekin kaukohoitoa, ja usko tai älä, apua on kyllä tullut! Saatat olla kyyninen, mutta se osoittaa, että et ole -vielä- ollut tilanteessa, jossa kaikenlainen hoitotoimi on kokeiltava. Ethän tiedä tarkalleen sitäkään, miten ihmeessä kuva voi siirtyä langattomana puhelimesta toiseen...miten televisio-ohjelmat voivat näkyä ilman putkiloita talosta taloon :) Maailmassa on niin paljon asioita, joita ei tarvitse ymmärtää, ja mielestäni energiahoidot voivat olla myös osa tätä suurta ihmeellistä kokonaisuutta! Lääketieteellistä hoitoa vaativat tapaukset kyllä tunnistaa, ei pelkoa, että väärinymmärtäisi näiden eri hoitoalojen tarpeellisuutta.
 

Jo monien vuosien ajan olen käynyt varsinaisessa energiahoidossa Päivi Ilosella. Hänenkin ammattimaisuutensa saa minulta täyden kympin, ja voin suositella yhtälailla hänen hoitojaan jaksamisen peruspilariksi. Viimeksi koin, että hoidon jälkeen olin tosi virkistynyt ja jaksoin ihan erilailla. Oma minä oli vahvistunut ja voimaantunut.
 
Loputon voimanlähde on myös tämä meidän ihana luontomme. Ja nyt elämme kulta-aikaa, kun kukat kukkivat, ruoho viheriöi, käki kukkuvi ja lintuset visertelevät onnen säveliään. Olen nikkaroinut Jannelle ja minulle oman kesälaulun, ja sitä lauleskellessa kumpikin tuntee iloa, ja hymyilemme kesälle. Sanoja ei ole paljoa, mutta ne on sydämestä.
 
 
 

Kaikenlainen uusi tekeminen saa mielen valoisaksi ja auttaa jaksamaan. Silloin kun ei ole mahdollisuutta rajattomasti mennä ja tulla, täytyy laittaa  "hoksottimet" toimeen!
 
Olen aina ollut jotenkin penkkiurheilu-vastainen. Nuorempana kun olin kova liikkuja itsekin, en pystynyt ymmärtämään, miksi pitää töllöttää urheilua telkkarista tai jopa paikanpäälle menemisellä.
Hmmm... vanhuus ja viisaus... Innostuin aivan täpinöihin asti jääkiekkoilusta MM-kisojen aikaan. Pikkuiset Leijonat tekivät jo vaikutuksen, ja kun oli Isojen Leijonien vuoro, oli Kaisakin jo ihan myyty! Ottelut tulivat mukavaan aikaan, ja kuin taikaiskusta, kaverini Janne-poika nukahti ennen otteluiden alkua. Minä jännäsin peiton alla kuulokkeiden kanssa kännykkäkatselussa. Tämä siksi, koska muuten ei poika olisi malttanut nukkua, jos tv olisi ollut päällä... no älä välitä, ei tätäkään tarvitse ymmärtää. He he! :)
 
 
 Oletko huomannut: Sireenit jo kukkii! Tuntuu, että kaikki kesänkukkaset on jo esittelyvuorossa, mitä jää jäljelle enää Juhannukseksi? Ehkä sitten saunavasta :) Hyvää lomaa lomalaisille! t. Janne ja Kaisa
 

 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vapun aikaa 2016

Vappu-aatto oli hurjan vallaton ;) Olin kutsunut isäni päivällä aterioimaan, ja katoin pöytää, kun tämä Vappumies istahti paikalleen lusikkaa heiluttamaan. Ei hievahtanutkaan, ennen kuin pappa tuli. Varmisti, että on ainakin ensimmäinen pöydässä. (Tuo tuollainen malttamattomuus on hänellä selkeästi lisääntynyt. Täytekakku esimerkiksi täytyy tehdä hänen huomaamattaan valmiiksi jääkaappiin tai ostaa valmiina pakastimeen. Muuten on hänen maailmansa sekaisin, kun sitä tarvitsee saada sitten heti eikä 15 pv!!)

 
Meidän Vappu16-selfie!

 
Vappupäivän aamu oli kylmä mutta kaunis. Sankka sumu laskeutui
järven ylle. Oli helppoa kuvata, kun ei horisontti ollut ainakaan vinksallaan ;)

 
Tästä kuvasta tuli jotenkin surullinen. Kuvastaa hyvin olotilaa,
joka oli koko vapunalusviikon. Janne oli kipeänä ja minä skarppina vierellä hoitamassa.

 
Alkuviikon kylmien, sateisten kelien ja Jannen pienen lämpöilyn vuoksi emme käyneet ulkoilemassa.
Voi mikä riemu hänellä olikaan perjantai-aamun lenkillä. Juoksi pihan perältä täyttä vauhtia, enkä meinannut perässä pysyä. Nauroi ääneen höristen, katseli silmiin. Hän OLI ONNELLINEN! Ihan vain siksi, että tunsi kai olevansa kunnossa, arvosti ulkona olemista! Oli mahtavaa kulkea hänen rinnallaan, kun ei tarvinnut taluttaa, painella välillä mahaa, eikä hänellä ollut ääni-, vipatus, tai -potkumaneereja OLLENKAAN! Aivan mahtavaa. Tiesin, (-ja olen sen jo todennut) ettei se ole pysyvää, mutta NAUTIN TUOSTA TAVANOMAISUUDEN TUNTEESTA. Sain sen vielä kerran kokea, kun melkein huomaamattomasti saimme kävellä, olla kuin muutkin :) Ilo ja onni oli läsnä.  VilleGalleko se laulaa, että "Huominen on huomennaaaaa...." Näillähän sitä on menty jo neljättä vuotta tätä rupeamaa...
 

 
Mutta hei: Säät lämpenee ja vaatteet vähenee; Toukokuu on ihmeitä täynnä!