Remonttipakolaiset, osa 3

Hellurei!
4 viikkoa olimme remonttia paossa, ja nyt jo saman verran olleet osittain uudistuneessa kodissamme.
Olipa ihana palata kotiin, vaikka ei meillä huonot oltavat olleet veljen luonakaan...
Kovasti minua kiinnosti miten Janne reagoisi uusiin tiloihin:

Ensimmäinen viikko meni hänellä onnellisesti hyristessä, kun meni kylppäriin. Selvästi kyllä ymmärsi, että nyt on uudet tuulet puhaltaneet, ja oli erittäin onnellinen. Nukkuikin suhteellisen hyvin koko ensimmäisen viikon. Keittiön kohdalla en huomannut samanlaista reaktiota. Ihan kuin ei olisi ollenkaan huomannut uusia vaaleita kaapistoja. Ymmärrän sen niin, että häntä kiinnostaa keittiössä eniten se, mitä pöydällä on, kuin mitkään "jonnin joutavat kaapit". Muutenkin viihtyi parhaiten meidän vanhassa olohuoneessa, jonne ei tullut minkäänlaisia muutoksia.

Ensimmäisenä yönä halusi nukkua vierelläni. Oliko jo ehtinyt tottua, kun evakossa nukuimme samassa huoneessa? Yöllä kokeili onko äiti siinä! Tai sitten; olinko kuorsannut, ja hän yritti kertoa, että "Pää kiinni!?"

Olin jo tekemässä johtopäätöstä, että kun Jannen elämässä on jotain oikein positiivista muutosta, ei se hänen yöuniinsa vaikuta. Mutta sitten alkoi toisella viikolla tapahtua: Juurikin niin. Nukkui vain neljästä-kuuteen tuntiin per yö. Koko viikon! Raahauduin vain eteenpäin nuo päivät ja uskoin aina seuraavan yön olevan paremmin. Lohtua antoi tietenkin remontoidut kohteet ja näin ollen velatkin tuntui saatavilta.

Voi mikä elämys oli käydä ensimmäistä kertaa pyörälenkillä rannassa! Taisimme hyristä samalla tavalla molemmat! Rakas ranta oli paikoillaan, ja kuntolaitteet kutsuvasti saivat jälleen vanhan liikuttelijan takaisin.

Alkaa olla tämä normielämä jo tuttua. Samanlaista se elämä on remontoidussakin kodissa. Samat murheet ja huolenaiheet tuon Jannen hoitamisen kanssa. Astetta kovempi juttu on, että näyttää siltä, että Klyxejä täytyy käyttää aina tuo 240 ml/kerta. Olen huomannut, että viettää päivänsä iloisempana, eikä ole niin kipeän tuntuinen kuin pienemmällä määrällä. Se kertoo, että suoli on huonommassa kunnossa. Joskus saattaa mennä kolmekin tuntia illalla, kun painelen vatsaa, jotta ylimääräinen ilma saadaan pois vaivaamasta. Isompia ruiskeita ei ole olemassa. Seuraava askel on haettava lääkärin pakeilta. Minun konstini alkaa olla luetut. Mutta hei, ei mennä asioiden edelle! Helmikuussa tulee 7 vuotta suolikuolion operoinnista. ...ja kun vertaa mitä arviointeja elinajasta silloinen hoitaja veikkasi... ollaan voiton puolella vahvasti! (tyhmä kun kysyin)

Näin on tämä elämänmuutos käyty läpi. Lopuksi täytyy todeta, että hyvin meni! Kannatti nähdä vaivaa Jannen tavaroiden kanssa ja kiikuttaa niitä edestakaisin, jotta tuttua ja turvallista oli läsnä mahdollisimman paljon. Nyt sitten vaan odotellaan jouluhössötyksen tuottamia unettomia öitä. Niistä kun vielä selviää tänä vuonna, niin alkaa olla vuosi taputeltu! Pärjäillään nyt tämän marraskuun pimeyden kanssa! Kynttilät, kirkasvalolamput, takkatuli, SAUNA!! Onhan näitä selviytymiskonsteja!

Remonttipakolaiset, osa 2



No niin! Pian on viikko jo pyörähtänyt täällä remonttievakossa. Aika on mennyt suhteellisen nopeasti. Viikko on ollut mielenkiintoinen Jannen olemista seuratessa: Vaikea sanoa, miten paikanmuutos on vaikuttanut yöuniin, sillä hänellä on vatsa vaivannut ihan koko ajan ruokailujen jälkeen - ja pahasti!  Onko niin, että muutos vaikuttaa vatsan hyvinvointiin kielteisesti, vaikka muuten olosuhteet ym. ovatkin suotuisat. Toivoa sopii, että balanssia löytyy vatsaan, lääkitys ja vatsanpainelut on ainakin olleet oireen mukaiset, ja hoitaja aina asemissaan. Keljua olla aina näissä huolienergioissa, mutta "tää on tätä!"

Täällä on ihana veljeni ylläpitämä puutarha, jossa on mukava vaeltaa:

Syyshortensiat kukoistaa

Välillä käyn kurkkaamassa kotikonnuilla: remontti etenee vauhdilla!

Aamupalalla tuttu radio rallattaa, tuikku palaa ja tutut astiat. Melkein kuin kotona!

Monenmoista vaihtoehtoa pyöräilyreitiksi. Tämä on yleisemmin käytössä.



Hiekkatiellä huristellaan aamutuimaan!





Täällä on oikein hyvä halauspuu. Jannekin opettelee tunnistamaan maaenergiaa ;)

Illan tullen on vielä päästävä ulos. Maaseudulla on sellainen vaikutus.



Ja ah, nämä ihanat aamut, kun aurinko nousee, kun keittiön ikkunasta kurkistaa! Olenkin nimennyt tämän veljeni talon Nousevan Auringon Taloksi!

Pojan nukahtamiset ovat olleet siis vaikeita. Johtuen varmaankin niistä loputtomista ilmavaivoista. Tenoxia olen antanut viikon aikana kahdesti. Joskus on silti herännyt neljältä ylös, eikä ole nukkunut sen jälkeen. Joskus on tullut viereen ja nukahtanut siihen. Minä olen sitten hipsinyt poikasen sänkyyn. Saahan nähdä ehtiikö oma rytmi löytymään ennen kuin muutetaan takaisin kotiin.

Täällä lämpenee  puusauna kolmesti viikossa. Ja sekös meitä ilahduttaa. Olen jo ylimmäinen saunamestari, sillä olen oppinut tuon homman täydellisesti. Puiden haku kuuluu myös asiaan. Sekin on kuin ostoksilla käyntiä, sillä veljeni puupinot on suorat kuin kaupanhyllyt. Hän asettelee joka puun rakkaudella omalle paikalleen. Ja tämän sanon ihailevasti.

Janne tykästyi saunomiseen niin, että haluaisi saunoa ihan joka ilta. Menee saunaan ja marmattaa kun lauteille menevät portaat ei ole paikoillaan. Kulkee edestakaisin. Hänelle varmaan riittäisikin jos vaatteet päällä pääsisi kylmään saunaan lauteille istumaan. En vaan jaksa kulkea perässä ja vahtia ettei tipahda korkeuksista. Saunamies odottakoon oikeaa päivää!!

Aluksi jännitin miten meillä sisaruksilla yhteiselo sujuu n. neljänkymmenen vuoden jälkeen, kun olemme perheenä asuneet. Lapsena kinastelimme paljon, tiedät kyllä jos sinulla on ollut sisaruksia.  Ei mitään huolta. Olemme molemmat käyneet elämän koulun tässä välillä, aikuistuneet, ja nyt näyttäisi molemmin puoleinen kunnioitus olevan päällimmäisenä. Oikein tuntee sen sisarellisuuden, arvostan todella. Huolettaa vain, ettei hän omassa kodissaan saa olla "rauhassa" Jannen ääniltä, huudoilta ja karjahteluilta. No, hän pääsee huokaisemaan kun nähtävästi parin viikon päästä keräämme taas kimpsut ja kampsut ja köröttelemme omaan uudistuneeseen kotiimme; kohti uusia seikkailuja.

Remonttipakolaiset osa 1

Vuosikaudet olen haaveillut, että meillä olisi uudistunut sauna- ja kylpyhuone. Ne kun ovat alkuperäiskunnossa. Ja siitähän on aikaa jo hyvä tovi!  Haaveeksi se remontti on aina jäänyt, kaiken tämän omaishoitajuuden jalkoihin. Vaan sitten puuttui kohtalo peliin mukaan ja laittoi meillä käymään mittaajat ja tarkastelijat koko taloyhtiön osalta parannuksen kartoittamista varten. Ja huomioitavaahan siellä tietenkin oli. JESS!! Nyt viimein tapahtuu jotain, "kun on pakko".

Viimein koitti päivä, kun sain tietää milloin remontti alkaa! Sitten piti alkaa tositoimiin. Olin jo tietoinen, että meidän tulee Jannen kanssa lähteä lipettiin remontin alta. Onneksi on lähisukulaisia, onneksi on hyvät välit, ja onneksi ilman miettimistä Jannen kummieno lupautui meidät majoittamaan kotiinsa. (Hyvä kun ei miettinyt, olisi tullut pian toisiin aatoksiin!)

Kerronkin tätä remonttimatkaa Janne huomioiden. Tietäen hänen aikaisemmat reaktionsa muutoksiin, olen melkoisen jännittynyt miten kaikki tulee menemään. (yövalvomiset, taantumiset yms.) Tokihan oireet saattavat ilmetä vasta sitten kun olemme jo kotona, ja täällä on melkoinen muutos tapahtunut uudistuksen myötä. Ennemmin tai myöhemmin hän reagoi, se on varma. Mutta uskoisin tuon uudistuksen antavan minulle energiaa kestää vielä senkin.

Tällä hetkellä olen pakkauspuuhissa. Aika paljon tulee tavaraa, mutta mietin, että Jannen autistisuuden kannalta on tutut tavarat hyvä olla mukana. Omat muumilakanat, päiväpeitto, karvalankamatto, pimennysverhot, kuvaohjelmataulu -ja kuvat! Omat lautaset ja muki. Oma ruokatabletti rajaamaan äärettömyyttä ruokapöydässä. Tuttu tuikkukippo ja pikkuradio. Oma cd-soitin, dvd-tv, vhs-soitin, Taikofon-tyyny. Viihdykkeet on ainakin asianmukaiset.  Ja kaikkein tärkein; polkupyörä meni ensimmäisessä kuormassa. Veljeni kävi ystävällisesti pyörän hakemassa. Pyörätie on onneksi lähellä ja siellä on turvallista huristella. Äitikin saa juoksennella sitten henki hievärissä perässä.  Konttorilla ovat ihania ja Jannen erityistarpeet huomioidaan siellä tänä aikana isolla mittakaavalla. Rentoutusta ja leppoisaa oloa. Sama kuljetussysteemi saatiin pyörimään ja tuttu kuljettaja auttaa myös sopeutumisessa. Ja vaikka kaiken tämän huomioi, niin sittenkin muutos on hänelle tosi rankkaa. Kelleppä ei olisi!

 

Mökkimies on autuaan tietämätön vielä muutoksesta, vaikka onkin sitä jo aavistellut!

Nelisen viikkoa siellä evakkotaipaleella luultavasti menee. Toivottavasti ei tule yllätyksiä purkausvaiheessa joka pidentäisi remonttiaikaa.

Janne on nyt isänsä ja Rasmus-koiran kanssa kesämökillään. Loistavaa, että saan omia aikojani siirtää tavarat. Luulisi se pojan oloa helpottavan, kun ei näe miten kotia riisutaan ja paketoidaan laatikoihin.

Jenni-tytär on tulossa auttamaan, kunhan kiireiltään ehtii.. Ihanaa! No mutta mitäpä tässä nyt turisemaan pidempään. Kaapit ja laatikot odottavat raivaajaansa. ;)

Kevät 2018

Loppuvuoden 2017 kuvia Toimarilta.

 

Maisemia on kuvailtu ja ihailtu silloinkin:

 

Levottomia "kattaus-öitä"  Jannulla Jouluun liittyen...

 

Lumimölkkyä Toimarilla!

 

Maaliskuulta 2018 Toimari muutti keskustaan, ja mekin totuttelimme uuteen Konttori-nimeen.

 

Osasin odottaakin, ettei näin suuri muutos ehkä mene niin kuin Strömsössä... Vaikka muutos oli hyvin odotettu ja positiivinen, ja Janne meni tosi mielissään uuteen paikkaankin, eikä ollut mitään negatiivista sanomista, niin poika oli tosi rauhaton kotona. "Beatboxasi" suullaan niin että sylki roiskus.. jopa syödessä! Nukkumaan menijä ei pysynyt sängyssään, kasetteja ja levyjä vain välppäsi... Tenox oli enemmän kuin tarpeellinen unen tuoja tuolloin. Alussa oli myös sänkyyn pissaamisia, maneerit oli huipussaan.  Mutta aika teki tehtävänsä tässäkin tapauksessa. Vaikeudet on voitettu tällä erää, ja uusi päivätoimintapaikka on oikein ihana ja paljon tilavampi kuin edellinen.

 

Tässä vielä sitä aikaa, kun mittaili katseellaan ja seuraili muuttopuuhia...

 

 

Pääsiäiskirkkoonkin ja -ehtoolliselle Jannu pääsi Konttorin väen kanssa. Niistä reissuista hän pitää.
Kirkon mies.



 

Musaterapia on jatkunut normaalisti. Aina yhtä rauhoittuneena tulee kotiin. Loistojuttu, että pystyy käymään siellä, vieläpä itsenäisesti taksin kanssa ilman äitiä! Taattu ruokakauppareissu tuona aikana minulle..

Eli sairaalakuvia ei onneksi ole tänne laittaa. Niitä kun ei ole tullut. (Kuuletko kuinka kovaa koputtelen täällä puuhun; rystyset punaisena.) Olen oivaltanut oikean tekniikan, jolla helpotan hänen ruokailun jälkeistä olotilaa. Nykyisin hänelle tarpeellinen röyhtäisy ei meinaa tulla, ja siinä voin olla apuna  aiheuttamalla vatsaan sopivasti painetta. Röyh vaan!

Siinäpä se nopeasti pähkinän kuoressa. Aurinko armas sulattelee vielä nuo viimeiset lumen rippeet, ja sitten on jälleen ihana kesän alku. Sitä minä aina odotan. Valoa! Vihreyttä! Järven välkettä ja aaltojen loiskuntaa! Joutsenet rannalla! Jannen pyöräilykauden aloitus! Sirkus Finlandia saapuu Lahteen, ja liput jo printattuna visusti tallessa.  Jennin kanssa laatuaikaa!  Mitäpä sitä lottovoitolla tekisikään, kun on kaikki tämä! :)