Lokakuu 2016

Näin se vuosi vierii hurjaa vauhtia. Enää kaksi kuukautta, ja jälleen saamme uuden vuoden!
No mutta lokakuun muisteluihin:
Janne oli ensimmäisen viikonlopun isänsä kanssa Himoksella mökkeilemässä. Tässä on kuulemma joku satumetsä, jossa käyneet. Ja siltähän se todella näyttääkin.

 

Sen reissun jälkeen poju oli hämmentyneen oloinen ja hiljainen. Nojaili äitiin. Mitä se oikein oli?
Hammaspesulla ärsyyntyi jostain ja yritti lyödä ja riehua. (pesukone oli kyllä päällä, muttei ole ennen haitannut) Ollut erilainen viikonloppu, äidille purkaa oloaan? Yöpaita oli täysin märkä hiestä ja vaihdettiin välillä. Tenoxia piti käyttää nukahtamiseen. Neljä iltaa meni puoleen yöhön, ennen kuin nukahti, lääkityksestä huolimatta. Iloinen oli kuitenkin. Arvaa vaan, että olin väsynyt sen viikon jälkeen. Mielestäni kuka vie hänet erilaisiin paikkoihin, saisi toimia yökkönä seuraavan viikon :D

 

Viikko- ja päivärutiinit kuitenkin auttoivat taas raiteille. Tässä hän on Toimarilla diagonissan pitämässä hartaushetkessä, jossa oli keskusteltu enkeleistä. Tuttu aihe Jannelle.

Leipomiset kiehtoo häntä aina. Tässä tulikuuma mustikkapiirakka himotuksen kohteena. Jos kuulut FaceBook-ryhmääni JANNE JOOSEPPI, tiedätkin, miten siinä sitten kävi! :)

 

Ilmat alkoivat tulla harmaiksi päivälläkin, ja vain jokunen auringonpilkahdus silloin tällöin ilahdutti kulkijoita! Saatoimme ottaa joka aamu pyörän vielä esille ja Janne iloissaan pyöräili aamulenkkimme. Minun hölkötellessä vierellä. Koko kesän olen ollut luottavainen, että hän osaa kyllä toppailla ennen järveä. Ja aina osasi hienosti kääntää kulkusuunnan rannansuuntaiseksi ennen kuin poistui pyörän selästä kävelykselle. Niistin hänen nenäänsä (kun ei itse osaa, kuvittele!) ja silloinkos pyörän ohjaustanko käännähti rantatörmältä järvelle, ja kuin hidastetussa elokuvassa näin pyörän kierivän järveen. Mokoma meni niin pitkälle, että se piti onkia kepakon kanssa, eikä sittenkään onnistunut. Piti harppoa kylmään veteen ja johan tuli kiire kotiin! Päiväni oli pelastettu, nauroin maha kippurassa!

Lehdet leijuili puusta, ja niin päästiin taas haravan varteen. Janne kyllä ei keksinyt haravalle muuta tekemistä, niin hän veti sitä perässään nurmikolla. Ja alettuaan kyköttää, kykötti minun tielläni, eikä väistänyt millään haravaa, vaan piti nostaa ja siirtää poika pois alta!

Viimein koitti kauan odotettu juhlatilaisuus. Isäni täytti 90 vuotta. Janne oli sen viikonlopun isänsä luona, ja heidän oli määrä tulla kahvitilaisuuteen. Aloin jo huolestua, kun ei tulijoita alkanut kuulua. Viimein noin tunnin päästä kun Janne tuli juhlapaikalle näin heti, ettei kaikki ole hyvin. Hän oli kalman kalpea, kulki kippurassa ja yökkäili kovasti. Onneksi juhlat olivat jo loppusuoralla, sillä minulta ne loppuivat siihen paikkaan. Miekkonen oli hiljainen, liikehteli levottomasti, oksensi pedille (!) Hän oli tosi kipeä ja kädet olivat kuin jääkalikat. Pikasiirto kotiin, jossa Klyxaus onneksi onnistui. Kuumetta ei ollut. Oksennukset loppuivat. Pidin hänet kotona tarkkailussa seuraavan päivän. Siitä pikkuhiljaa toipuminen alkoi, ja nyt kirjoitettaessa on iloinen Janne taas tullut esille, ja nukkuu hyvin. Eli se ei voinut olla muu kuin joko suolikierre tai -tukos. Vielä selvittiin kotikonstein. Vaikeammaksi tämä aina menee. Onneksi harvassa ovat olleet noin hankalat olot.

Mr Murphy näytti taas kyntensä. Jos jokin voi mennä pieleen niin se myös menee. Olin varautunut kaikenlaiseen: mukana oli kuulosuojaimet, vaipat, vaihtohousut, Klyxikin. Oli suunnitelma, miten hän viihtyy Iida-serkun kammarissa musaa kuunnellen. Kaikki oli tarkoin harkittu. Mutta tämä tuli ihan puskista. Erilainen perhe on aina näköjään erilainen perhe.