Syyskuun mietteitä

Toistan itseäni, mutta totean, että syyskuu on ollut minulle aina vaikein kuukausi. Siksikin, että pimeä muistuttaa taas olemassa olostaan, vesisateet myös. Mutta myös siksi, että rakas esikoiseni syntyi syyskuun lopulla. Ja kun kaikki ei mennytkään kuten sadussa, maailmani sai uuden vivahteen.

 

Olin unelmoinut, että saan sen pienen käärön syliini, ja leikin pikkuäitiä. Toki sen sainkin sairaalareissujen jälkeen, ja kun loputkin nenämahaletkut oli saatu irroitettua. Mutta sydän- ja parin suolileikkauksen jälkeen, kun ajattelin, että nyt ihana vauva-arki alkaa, lapsi oli jo reilun vuoden vanha, ja sain kuulla, että nyt täytyy alkaa kuntouttamaan downpohjalta. Ja kuntoutettu on. Pian 25 vuotta!  Vaan oppipa kävelemään! Puhumaan ei oppinut.

 

Pirppulan Ninja!

 



 

Sain ihanan tyttären 2 vuotta esikoisen jälkeen. Rakkaus vauvaa kohtaan oli syvää, ja toi tullessaan paljon rakkautta ja lohtua. Mutta huoletonta ei sekään aika ollut. Vauva oli mukana Jannen jumpilla ja terapiakäynneillä. Hän kuului perheeseen, kasvoi siihen, että toista aina hyysättiin, oppi olemaan kiltti ja auttavainen. Hänen oma kasvunsa tapahtui Jannen kasvun ehdoilla. Valtavan väärin vauvaa kohtaan. Kaikkia kohtaan. Mutta tarkoitushan sillä on. Sitä setvimme lopun ikäämme. Kun vain osaisi jo heittää menneet romukoppaan. Elää tätä päivää. Ja osaanhan minä. Mutta näin syyskuulla käyn läpi menneitä aikoja. Vahvistun tiedolla, että kaikesta on selvitty. Ei sen niin pitäisi mennä, mutta minkäs teet, kun elokuvan kirjoittaja on roolit jakanut.

Pimeys yllättää joka syksy. Silloin aamiaispöytään ilmestyy kynttilä, joka sytytetään valoa tuomaan. Jannekin hyrähti ensimmäisenä aamuna. Tykkäsi. Tänä aamuna sai puhaltaa kynttilän. Kun vähäsen ohjasin puhallusvirtaan, hänen puhallettuaan täysin palkein, sammuihan se. Ja poika oli tyytyväinen suoritukseensa.

TaktiiliStimulointi- sivelyhoitoa annan hänelle nyt säännöllisesti arkipäivinä joka toinen päivä. On aivan käsittämätöntä, että hoitopöydällä hän on täysin läsnä. Maneerit ovat silloin tipotiessään. Hän katsella napittaa silmiin. Eikä hänellä ole kiire minnekkään. 15 hoitokertaa on nyt takanapäin. Nukkuu paremmin. On useammin läsnäoleva. Esim. RadioSuomiPop viihdytti meitä kerran, ja siellä puhuttiin täyskäristä ja täytekakusta. Silloinkos pojan silmät alkoivat loistaa! Ilmiselvästi kuunteli mitä radiossa puhuttiin! Samoin piirrettyjä dvd:tä syventyy jälleen katsomaan joskus pitkäksikin aikaa. Minusta nämä ovat TS:sta tulleita boonuksia.

 

Vauvasta on kasvanut itsenäinen nuori nainen. Suvun naisten käsityöperintö näkyy hänellä amigurumien taitavana virkkaajana. Parissa vuodessa on ehtinyt kerääntyä jo näyttelyvitriinin verran hahmosia. (Ja paljon on tehty tilaustyönä ja annettu lahjoina.) Taitavat olla nyt kirjastokiertueella. www.hahmoset.blogspot.fi sekä https://www.facebook.com/hahmoset?fref=ts Käyppähän tykkäämässä sivustoa, niin saat hauskaa piristystä arkeesi aina silloin tällöin.

 

 

Tänään aamulenkillä koin taas ihmeen. Janne mennä potki pitkin rantaviivaa sillä aikaa kun minä rutistin vielä vatsalihaksiani kuntotelineissä. Huomasin hänen käyneen kyyryksihin aivan rannan tuntumaan ja katselevan kolmen sorsanpojan ateriointia rantavedessä. Sorsat eivät huomanneet häntä, mutta hän kerrankin huomasi sorsat. Aivan hiljaa katseli. Rauhoittui. Hinauduin hiljaa Jannen vierelle. Aika pysähtyi. Olen lumoutunut ennenkin kun olen hypännyt mukaan Jannen tunnelmaan. Ehkäpä kertomani Jenni-vauva on myös saanut kokea Jannen rinnalla eläessään myös näitä erityisiä hetkiä, ehkäpä siksi juuri hänestä on kasvanut extra-special <3 Kaikella on tarkoituksensa. 

 

 

Näitä näimme sorsien lisäksi :)

 

 

Lepoa hoivaamisesta

Tätä lomaa olin odottanut 9 kk. (Ihmisen lapsikin olisi jo ehtinyt kehittyä ja syntyä siinä ajassa!) Ja nyt se on ohitse. Ma-La-aamupäivä oli minun omaa aikaani. Siitä kolmisen päivää kesti toipua "järkytyksestä", että saakin olla ihan omana itsenään, eikä "sen kehitysvammaisen äiti"...  että saikin mennä valmiiseen pöytään, noukkia lautaselle ihania ruokia. Ihan vaan itselleen. Saunomiset onnistui ilman, että pesi ja huolehti hoidettavansa lauteille. Sai nautiskella, olla menemättä luennoille jos ei tahtonut. Mikään ei ollut pakollista, tarjontaa oli aivan riittävästi, ehkä vähän liikaakin.

Kyyhkylän Rustholli-hotelli

 

Aamiaista

 

Pikkuinen kultakala lammessa uiiiii.... (akvaario se oli,,,)

 

Siinä voi hetken levähtää...

 

NIIN kauniita asetelmia joka puolella!

 

 

Ihana  kierrätystaidenäyttely oli pihapiirissä.

 

 

Pärinäpoika!

 

 

 Säät suosivat meitä omaishoitaja-lomailijoita. Rantasaunassakin kävimme ja jopa meikeläinen pulahti Saimaan syleilyyn :) Se nyt ei kyllä näy tässä kuvassa vaan esittää näitä ihania kukka-asetelmia saunalla!

 

 

Päivittäin oli erilaista liikuntaa: mm. kävelyä, vesijumppaa, curlingia, tanssimista ja saunomiset kolmessa eri saunassa. Siihen lomaan rentoutumista, hierontaa, erilaisia musiikkituokioita..

Sisä-curling

 

Ja omaa-aikaakin jäi sopivasti. Silloin minä ampaisin etsimään Kyyhkylän kahta geokätköä. Ja löytyiväthän ne molemmat lopultakin.

 

Kyyhkylän vanha kartanorakennus.

 

Suuria odotuksia ei minulla lomasta oikein ollut. Ajattelin, että kunhan saan nukkua ja vähän liikkua niin tykkään. Uskalsin hakemuksessa toivoa, että pääsisin yhden hengen huoneeseen, että saisin mahdollisimman hyvät unet. Ja todentotta: Respassa sain tietää, että sain 1 hh. Jess! KIITOS! Toiveeni oli kuultu ja ymmärretty!

 

Lisäboonuksena sain tutustua kahteentoista vahvaan ja rakastavaan omaishoitajaan, joista toiset hoitavat (tai olivat hoitaneet) omaa puolisoaan. Vaikka minulla on erilainen hoitosuhde, ei se tunnetasolla ole poikkeavaa, sillä rakkaushan se on meidän peruskivemme, miksi tätä työtä teemme.

 

Ryhmämme ohjaaja on ollut itsekin omaishoitajana, ja oli todella alansa tunteva ja osaava.

Hän antoi meille lähtiäisiksi, kotiin vietäväksi tämän kauniin ja koskettavan runon:

 

Tahtoisin sanoa sinulle,

joka hoidat omaistasi:

 

Rakasta häntä

niin paljon, että rakastat

ensin itseäsi.

 

Huolehdi itsestäsi,

omasta jaksamisestasi.

 

Vasta sitten voit

huolehtia hoidettavastasi

ja rakastaa häntä.

 

-Siipirikko-

 



 



Ainahan tuo ei ole mahdollista, mutta edes silloin kuin on. Sanat on helppo lausua, muttei ne arkeen vietyinä ole itsestäänselvyyksiä.

 

Janne tuli luokseni ihanan auringonkukkapuskan kanssa. Hän oli todella pitkästä aikaa viikolla itse avannut autonoven ja mennyt sinne istumaan. Näinkö olisi halunnut lähteä jo äidin luo?

 

 

Olivat käyneet asuntovaunuilemassa isänsä kanssa, oli poika saanut erilaista olemista. Viihtynyt oli. Hyvä kun pääsi reissuun. Äiti sitten tasoittelee pojan olemisia ja rytmejä. "Hei Zamboo!"

 

Hänellä oli tänään kovat vatsazembalot rantakodissa, luonani. Tein kaksi tuntia töitä, että saatiin vatsan toiminta tasapainoon. Jumpat jumpattua ja röyhtäykset tulemaan. Aikaisemmin olisin tehnyt tämän huolen täyttämänä, sydän pompotellen, kun se oli poikkeuksellisen hankalaa. Nyt olin sisäisesti tyyni ja rauhallinen. Kyllä loma on ollut tarpeen. Nyt vain rutiinit taas pelaamaan, niin jospa tämä syksy tästä taittuisi. Valot täytyy jo sytyttää iltahämärällä, sähköpattereihin napsauttaa lämmöt päälle. Nuohooja täytyy kutsua, että voi taas alkaa takkaa lämmittämään. ARKI: Täältä minä tulen! Eheämpänä, innokkaampana -ja painavampana- kuin ennen lomaa :)