Herra Hakkaraisen syksy 2015

 

Tätä syksyä ei ole tarvinnut mennä "päivä kerrallaan" vaan "ruokailujen jälkeen kerrallaan"... Olipa ruokana mitä tahansa, -tai juomana, niin ilmaa kerääntyy suolistoon, joka painellen, jumpaten saadaan kurisemaan eteenpäin. Näin nyt vaan on. H-hetki lähenee päivä päivältä, jolloin tulee lähtö sairaalaan suoliavanteen laittoa varten. Sen hetken kyllä sitten tietää, mutta ei sitä kyllä odota.  Hyviä aikoja on tottakai myös ollut. Ne pysähdyttää, kun onkin hiljaista, äänimaneeri antaa hetkeksi periksi, kävelyllä ei potkuja tulekkaan ja askel on reipas. Noh, ei näitä hetkiä paljoa ole, mutta ne kyllä aina noteeraa! 

 

On vallan ihanaa, että Janne pääsee käymään kolmesti viikossa Toimintakeskuksessa, eli Toimarissa, kolme tuntia kerrallaan. Siellä on kaverit ja kivat ohjaajat. Aina niin mielellään sinne menee.

Tässä on syksyn kuvakavalkadia, mitä puuhastelua siellä on mm. ollut:

 

 Mukana hedelmäsalaatin teossa:

 

 

Kävyn maalaamista: Onpa keskittynyt ilme!
 

 

 

Dublo-rakennelmat:

 

 

Oman nimen kirjaimet tutuksi:

 

 

Huovuttamista:

 

 

Piparin tekoa:

 

 

Sellainen ihana asia on tapahtunut tänä syksynä, että Janne on saanut oman tukihenkilö-Tanjan!

Tanja on hänelle todella tärkeä, ystävä joka välittää. Joka vie hänet kävelylle ja vaikka discoon tarvittaessa, niin kuin tällä viikolla.(Kuulosuojaimet on poitsulla Discossa tarpeen, niiden avulla pystyy sietämään yleisen puheensorinan, kaikumiset ja liian kovaa tulevan äänen.) Tanjasta puhuttaessa hän sanoo usein: "Nam Nam". Sehän kertookin kaiken ;) Laitan Tanjan kuvan seinäohjelmaan vasta tapaamisaamuna, sillä samanlainen "sekoaminen" seuraa muuten kuin kakku-kuvan kanssa, ymmärrys menee, että milloin tämä ihana tapahtuu!!?? Ajantajun kanssa kun on niin ja näin, eikä malttaisi odottaa... 

 

 

Discossa bongattua iloa ja valoa! Voi miten ihana ilme!

 

 

Ihana arpajaisvoitto lumoaa kotona syönnin jälkeen!

 

 

Musiikki-terapia on pyörinyt syksyllä myös kerran viikossa. (itsekustantaisena koska Kela ei korvaa, sen mielestä ei ole hyötyä... :/ )  Välillä on ollut kertoja, että ilma pojan vatsassa on saattanut vaikuttaa niin, ettei ole voinut keskittyä soittamiseen. Silloin on mm. fysioakustisesta tuolista ollut apua, ja Marilla ei kyllä keinot lopu kesken. Tämä kuva tämän päiväisestä terapiasta. Oli soittanut sähkörumpuja myös. Ollut varmaan aika hyvä happening :)

 

Kotona kuuntelimme Musa-Marin nauhoittaman puhekommunikointi-äänitteen. Voi mikä riemu Jannella olikaan, kun Mari kehui siinä, että Janne on tosi hyvä soittamaan rumpuja! En olisi uskonut, että Jannu pystyi ottamaan tuosta sanomisesta ilon irti. Hän ymmärsi, oli läsnä! <3 Musiikkiterapian jälkeen on usein hyviä hetkiä ymmärtämisen ja läsnäolon merkeissä, mutta sehän ei Kelalle riitä. Pitäisi kai vaikuttaa puhumisen oppimiseen. Vaan kun jokaisen ei ole tarkoituskaan oppia puhumaan :/  

 

Kotona äiti huoltaa ruokailun, suoltaa peräruiskein, kävelyttää säännöllisesti. Toimii "tiskijukkana" ja kosketuspedagogina antaen TaktiiliStimulointia. Putsaa ja puhdistaa. Pesee ja vaatettaa. Lääkitsee ja nukuttaa! Tilaa vaippoja, vaipattaa ja kantaa ne käytettynä roskikseen! Tekee päätelmiä mikä auttaisi kivuliaaseen ilmeeseen. Mittaa lämpöä, rukoilee ja rakastaa! Tekee kaikkensa, että pojun vatsa antaisi hänelle mahdollisuuden osallistua aktiviteetteihinsa. Saattaa Matkakeskuksen autoon tai pikkutaksiin. Tämä on äidin tehtävä, ja kyllähän siinä yhdelle naiselle työtä riittää.

 

On se hyvä, että yllämainittuja toimintoja on ollut, ja toivottavasti on tulevaisuudessakin. Uskoisin, että Jannella on hyvä olla sen puolesta. Ohjelmaa riittää ja on ystäviä.  Loppupelissä varmasti en tule katumaan, että otin hänet uudelleen omaishoidettavakseni viiden vuoden muualla asumisen jälkeen. Ja kyllä minä jotenkuten jaksankin, jos vain poika nukkuu yönsä.

 

Joulua kohti ;) Niin paljon olen Joulu-stressistä jo päässyt. Mutta jos sattuu huonot yöt Herra Hakkaraiselle, niin ei tule Joulua! Peukkua siis hyvien unien puolesta jatkossakin <3

 

 

 

Janne ja Kaisa lähettää tässä jo valmiiksi kaikille

 

Oikein Hyvää Joulua ja

Onnellista Uutta Vuotta!

 

Pärjäillään!

 

 

 

 

 

Taikofon Therapy äänituntumasoitin

Kovasti on ilahduttanut tämä Taikofon-tyyny Jannea. Hän on nykyään itse tuonut tyynyn, silittänyt sitä ja ojentanut minulle. Tahtoo se toimintaan. Tämä toimii meillä bluetoothina kännykästä tai läppäriltä. (Myös Mp3-soittimesta mahdollista.) Erehdyin lataamaan lastenlauluja umpimähkään, kysymättä häneltä valinta-tehtävänä. Poikapa meni näpyttämään läppärin näppäimiä, ja halusi rauhallisempaa musaa. Kitaramusiikki olikin nyt hänen mieleensä. YouTubelta voi valita myös kaikenlaista musaa laidasta laitaan tai tehdä omat soittolistat.

Tässä taas läppiksellä menossa Tontut DVD. Tyyny niin mukavasti kumajaa rintaa vasten!

 

Tässä syviä mietteitä rauhoittavalla musiikilla cd:ltä.

 

Tyyny vatsalla auttaa kipuihinkin. Yleensä hän itse hakee tyynylle parhaimman paikan.

 

Uni melkein napsahtaa!

Suosittelen Taikofon-tyynyä ihan jokaiselle. Sen voi laittaa pään- tai selän taakse, tai noin kuin Janne sitä luontevasti käyttää. Milloin mitenkin. Tyyny värähtelee, sykkii, toistaa musiikkia ja ääntä.Se ei ole kaijutin, mutta sellaisenakin Janne sitä joskus käyttää kun innostuu pyörähtelemään olohuoneessa. Koko keho pystyy näin kuuntelemaan musiikkia ja rentoutuu tai virkistyy. Reipasta tai rauhoittavaa, tilanteen ja musiikin mukaan. Tai voi vaikkapa äänikirjoja kuunnella. Elämys on aivan erilainen kuin esim. kuulokkeilla.

 

Kalliiltahan tuo hinta aluksi tuntui, mutta sydämessäni tiesin, että Janne hyötyy äänituntumatyynystä. Hänen elämänkaarellaan ei ole aikaa odotella, josko sen joku taho hänelle hankkisi. Prosessit on pitkät, hankalat ja useimmiten johtaneet kielteiseen tulokseen. Pikkuhiljaa se tulee maksettua, ja on jo monet elämykset antanut. Sen käyttömahdollisuudet on niin laajat, ettei siihen satsattu raha todellakaan mene hukkaan. Eikä myöskään sen tuottamat elämykset ole rahassa mitattavissa! Tykkään!

 

 

Syksyn lehti maahan ehti...

Onpa vesi vähentynyt altaassa!

 



 

 Ollut aivan loistavia aurinkopäiviä! Ei pilvenhattaraa!

 

 Hattarat paikoillaan!

 

 Minun geokaverilleni piti keksiä autoon tekemistä :)

Ulina oli niin päällä, että se häiritsi kätkön etsintää! :(

 

 Vuosia täytti hän!

 

 Tuijotti lautasta lusikka kädessä, kun pappaa odotettiin juhliin!

 

 Ulkoiltu on entiseen malliin.

Syyskuun mietteitä

Toistan itseäni, mutta totean, että syyskuu on ollut minulle aina vaikein kuukausi. Siksikin, että pimeä muistuttaa taas olemassa olostaan, vesisateet myös. Mutta myös siksi, että rakas esikoiseni syntyi syyskuun lopulla. Ja kun kaikki ei mennytkään kuten sadussa, maailmani sai uuden vivahteen.

 

Olin unelmoinut, että saan sen pienen käärön syliini, ja leikin pikkuäitiä. Toki sen sainkin sairaalareissujen jälkeen, ja kun loputkin nenämahaletkut oli saatu irroitettua. Mutta sydän- ja parin suolileikkauksen jälkeen, kun ajattelin, että nyt ihana vauva-arki alkaa, lapsi oli jo reilun vuoden vanha, ja sain kuulla, että nyt täytyy alkaa kuntouttamaan downpohjalta. Ja kuntoutettu on. Pian 25 vuotta!  Vaan oppipa kävelemään! Puhumaan ei oppinut.

 

Pirppulan Ninja!

 



 

Sain ihanan tyttären 2 vuotta esikoisen jälkeen. Rakkaus vauvaa kohtaan oli syvää, ja toi tullessaan paljon rakkautta ja lohtua. Mutta huoletonta ei sekään aika ollut. Vauva oli mukana Jannen jumpilla ja terapiakäynneillä. Hän kuului perheeseen, kasvoi siihen, että toista aina hyysättiin, oppi olemaan kiltti ja auttavainen. Hänen oma kasvunsa tapahtui Jannen kasvun ehdoilla. Valtavan väärin vauvaa kohtaan. Kaikkia kohtaan. Mutta tarkoitushan sillä on. Sitä setvimme lopun ikäämme. Kun vain osaisi jo heittää menneet romukoppaan. Elää tätä päivää. Ja osaanhan minä. Mutta näin syyskuulla käyn läpi menneitä aikoja. Vahvistun tiedolla, että kaikesta on selvitty. Ei sen niin pitäisi mennä, mutta minkäs teet, kun elokuvan kirjoittaja on roolit jakanut.

Pimeys yllättää joka syksy. Silloin aamiaispöytään ilmestyy kynttilä, joka sytytetään valoa tuomaan. Jannekin hyrähti ensimmäisenä aamuna. Tykkäsi. Tänä aamuna sai puhaltaa kynttilän. Kun vähäsen ohjasin puhallusvirtaan, hänen puhallettuaan täysin palkein, sammuihan se. Ja poika oli tyytyväinen suoritukseensa.

TaktiiliStimulointi- sivelyhoitoa annan hänelle nyt säännöllisesti arkipäivinä joka toinen päivä. On aivan käsittämätöntä, että hoitopöydällä hän on täysin läsnä. Maneerit ovat silloin tipotiessään. Hän katsella napittaa silmiin. Eikä hänellä ole kiire minnekkään. 15 hoitokertaa on nyt takanapäin. Nukkuu paremmin. On useammin läsnäoleva. Esim. RadioSuomiPop viihdytti meitä kerran, ja siellä puhuttiin täyskäristä ja täytekakusta. Silloinkos pojan silmät alkoivat loistaa! Ilmiselvästi kuunteli mitä radiossa puhuttiin! Samoin piirrettyjä dvd:tä syventyy jälleen katsomaan joskus pitkäksikin aikaa. Minusta nämä ovat TS:sta tulleita boonuksia.

 

Vauvasta on kasvanut itsenäinen nuori nainen. Suvun naisten käsityöperintö näkyy hänellä amigurumien taitavana virkkaajana. Parissa vuodessa on ehtinyt kerääntyä jo näyttelyvitriinin verran hahmosia. (Ja paljon on tehty tilaustyönä ja annettu lahjoina.) Taitavat olla nyt kirjastokiertueella. www.hahmoset.blogspot.fi sekä https://www.facebook.com/hahmoset?fref=ts Käyppähän tykkäämässä sivustoa, niin saat hauskaa piristystä arkeesi aina silloin tällöin.

 

 

Tänään aamulenkillä koin taas ihmeen. Janne mennä potki pitkin rantaviivaa sillä aikaa kun minä rutistin vielä vatsalihaksiani kuntotelineissä. Huomasin hänen käyneen kyyryksihin aivan rannan tuntumaan ja katselevan kolmen sorsanpojan ateriointia rantavedessä. Sorsat eivät huomanneet häntä, mutta hän kerrankin huomasi sorsat. Aivan hiljaa katseli. Rauhoittui. Hinauduin hiljaa Jannen vierelle. Aika pysähtyi. Olen lumoutunut ennenkin kun olen hypännyt mukaan Jannen tunnelmaan. Ehkäpä kertomani Jenni-vauva on myös saanut kokea Jannen rinnalla eläessään myös näitä erityisiä hetkiä, ehkäpä siksi juuri hänestä on kasvanut extra-special <3 Kaikella on tarkoituksensa. 

 

 

Näitä näimme sorsien lisäksi :)

 

 

Lepoa hoivaamisesta

Tätä lomaa olin odottanut 9 kk. (Ihmisen lapsikin olisi jo ehtinyt kehittyä ja syntyä siinä ajassa!) Ja nyt se on ohitse. Ma-La-aamupäivä oli minun omaa aikaani. Siitä kolmisen päivää kesti toipua "järkytyksestä", että saakin olla ihan omana itsenään, eikä "sen kehitysvammaisen äiti"...  että saikin mennä valmiiseen pöytään, noukkia lautaselle ihania ruokia. Ihan vaan itselleen. Saunomiset onnistui ilman, että pesi ja huolehti hoidettavansa lauteille. Sai nautiskella, olla menemättä luennoille jos ei tahtonut. Mikään ei ollut pakollista, tarjontaa oli aivan riittävästi, ehkä vähän liikaakin.

Kyyhkylän Rustholli-hotelli

 

Aamiaista

 

Pikkuinen kultakala lammessa uiiiii.... (akvaario se oli,,,)

 

Siinä voi hetken levähtää...

 

NIIN kauniita asetelmia joka puolella!

 

 

Ihana  kierrätystaidenäyttely oli pihapiirissä.

 

 

Pärinäpoika!

 

 

 Säät suosivat meitä omaishoitaja-lomailijoita. Rantasaunassakin kävimme ja jopa meikeläinen pulahti Saimaan syleilyyn :) Se nyt ei kyllä näy tässä kuvassa vaan esittää näitä ihania kukka-asetelmia saunalla!

 

 

Päivittäin oli erilaista liikuntaa: mm. kävelyä, vesijumppaa, curlingia, tanssimista ja saunomiset kolmessa eri saunassa. Siihen lomaan rentoutumista, hierontaa, erilaisia musiikkituokioita..

Sisä-curling

 

Ja omaa-aikaakin jäi sopivasti. Silloin minä ampaisin etsimään Kyyhkylän kahta geokätköä. Ja löytyiväthän ne molemmat lopultakin.

 

Kyyhkylän vanha kartanorakennus.

 

Suuria odotuksia ei minulla lomasta oikein ollut. Ajattelin, että kunhan saan nukkua ja vähän liikkua niin tykkään. Uskalsin hakemuksessa toivoa, että pääsisin yhden hengen huoneeseen, että saisin mahdollisimman hyvät unet. Ja todentotta: Respassa sain tietää, että sain 1 hh. Jess! KIITOS! Toiveeni oli kuultu ja ymmärretty!

 

Lisäboonuksena sain tutustua kahteentoista vahvaan ja rakastavaan omaishoitajaan, joista toiset hoitavat (tai olivat hoitaneet) omaa puolisoaan. Vaikka minulla on erilainen hoitosuhde, ei se tunnetasolla ole poikkeavaa, sillä rakkaushan se on meidän peruskivemme, miksi tätä työtä teemme.

 

Ryhmämme ohjaaja on ollut itsekin omaishoitajana, ja oli todella alansa tunteva ja osaava.

Hän antoi meille lähtiäisiksi, kotiin vietäväksi tämän kauniin ja koskettavan runon:

 

Tahtoisin sanoa sinulle,

joka hoidat omaistasi:

 

Rakasta häntä

niin paljon, että rakastat

ensin itseäsi.

 

Huolehdi itsestäsi,

omasta jaksamisestasi.

 

Vasta sitten voit

huolehtia hoidettavastasi

ja rakastaa häntä.

 

-Siipirikko-

 



 



Ainahan tuo ei ole mahdollista, mutta edes silloin kuin on. Sanat on helppo lausua, muttei ne arkeen vietyinä ole itsestäänselvyyksiä.

 

Janne tuli luokseni ihanan auringonkukkapuskan kanssa. Hän oli todella pitkästä aikaa viikolla itse avannut autonoven ja mennyt sinne istumaan. Näinkö olisi halunnut lähteä jo äidin luo?

 

 

Olivat käyneet asuntovaunuilemassa isänsä kanssa, oli poika saanut erilaista olemista. Viihtynyt oli. Hyvä kun pääsi reissuun. Äiti sitten tasoittelee pojan olemisia ja rytmejä. "Hei Zamboo!"

 

Hänellä oli tänään kovat vatsazembalot rantakodissa, luonani. Tein kaksi tuntia töitä, että saatiin vatsan toiminta tasapainoon. Jumpat jumpattua ja röyhtäykset tulemaan. Aikaisemmin olisin tehnyt tämän huolen täyttämänä, sydän pompotellen, kun se oli poikkeuksellisen hankalaa. Nyt olin sisäisesti tyyni ja rauhallinen. Kyllä loma on ollut tarpeen. Nyt vain rutiinit taas pelaamaan, niin jospa tämä syksy tästä taittuisi. Valot täytyy jo sytyttää iltahämärällä, sähköpattereihin napsauttaa lämmöt päälle. Nuohooja täytyy kutsua, että voi taas alkaa takkaa lämmittämään. ARKI: Täältä minä tulen! Eheämpänä, innokkaampana -ja painavampana- kuin ennen lomaa :) 

 

Sumujen siltaa...

Tältä näyttää Jannen unirytmit heinäkuulta elokuun puoleen väliin. Niin on kuin ekg-käyrää...

 

Vasemmalla on tuntimäärät joita nukkunut (tässä 5-11 tunnin välillä) ja alhaalla kulkee päivät. No, kuvasta ei oikein saa selvää mutta tarkoitus on tutkia miten TaktiiliStimulointi-hoidot auttavat tasaamaan unirytmiä, vai auttavatko?!Käppyrän kuvaushetkellä olin antanut vasta kolmena päivänä hoitoa, nyt määriä on enemmän, mutta maltan kuukauden loppuun ennenkuin teen yhteenvetoa.

Tänään käsittely onnistui täydellisesti:
 







 

 

Janne asettautui jo odottelemaan, että alan siirtelemään hoitopöytää ja lataamaan sen kuntoon. Oli seitsemäs kerta -muutamia päiviä väliä-, mutta selvästi pitkäjännitteisyys ja kosketuksen sieto on kasvanut. Siinä missä ensimmäisillä kerroilla sai sivellä vain jalat, sitten jalat ja kädet, niin nyt antoi ensimmäistä kertaa sivellä koko hoidon alusta loppuun. (Tosin vatsa ja rinta menee vielä peiton päältä, kun vastustusreseptorit on vielä niissä pinnalla, mutta oon tosi tyytyväinen.) Ilmeistä ainakin on, että maneerit eivät ole hänellä lainkaan pinnalla hoitoa tehdessä! Tässä loppuasennossa hän viihtyi vielä, vaikka hoito oli jo loppunut. <3 

 

 Aamulenkillä: 

 











 

 

Ihanat aurinkoiset päivät ovat hellineet meitä. Arki lähti rullaamaan melkoisen mukavasti. Ainoa miinus, koko kesän pahin päivä/ilta/yö, koitti tässä viikolla.

 

Päivittäinen Klyxaus ei onnistunutkaan normaaliin tapaan, siis jouduin toistamaan sen pienellä annoksella uudelleen. Edelleenkään ei sanottavampaa tulosta. Pojan vatsa turposi, eikä mitään tullut ulos.Olisin kuunnellut onko vatsassa metalliset suoliäänet, mutta sitä hän ei antanut tehdä. 

 

   Saarikin on hävinnyt ;) Sumuiset aamut... 

 









  

Ei meinannut nukahtaa. Poiketen tavallisesta, ei nyt hypellyt, joten se ei ollut röyhtyvaivaa. Yöllä heräsin klo 1:00 kun Jannen huoneeseen oli ilmestynyt valot. Samoin olohuoneeseen. Menin katsomaan, että mitähän pikkumies on keksinyt. Siellä hän makasi sohvalla ilmapallovatsansa kanssa, katsoin jo että onko eloa. Käytin wc:ssä, jonne hän kulki kumarassa. Vaippa oli märkä. Sitten tahtoi omaan sänkyynsä. Mittasin lämmön, kuumetta ei ollut. Yritin antaa kipulääkettä, mutta sen hän sylki pois ja meinasi oksentaa perään. No mutta, nukahti, joten no problem. Mutta robleema oli äidillä!

 

Mieleeni muistui ne hetket kun tukoksen vuoksi olimme Jannen kanssa sairaalareissulla. Kun sanottiin, että on hengenvaarallinen tila. Vahingosta viisastuneena tiesin nyt olla soittelematta akuuttiin ja ambulanssiin. Ei hänelle yöllä olisi mitään tehty kuitenkaan, parempi oli kun sai kotona olla kun kerran nukkui, eikä valittanut. Ja kun tiesin, ettei suolet ole monen päivän massaa täynnä, kun päivittäin autetaan.

       Auringossa aina, varjo seuraa kulkijaa!

Nyt ollaan samanpituiset :) 













 

 

 Aamulla oli huojentavaa tunnistella hänen vatsaansa, se ei enää ollut sellaisen pinkeä. Väsynyt hän oli. En laittanut Toimariin. Uudelleen Klyxaus isolla annoksella tuotti nyt hyvän tuloksen, ja poika oli itsekin huojentunut. Jeeeee! Ei edelleenkään kuumeilua: Ei ollut tarvetta lähteä sairaalaan ja hymykin irtosi puolen päivän jälkeen. Vaara ohi! Kyllä kuule kaipasin sitä hänen örinäänsä, kun oli hiljaisuuden vallitessa, ja tiesin olevan kipeänä. Ja se onni, kun tuttu örinäpörinä ja jalan heilautus taas alkoi. Janne is back! Se oli suolitukko. Yhtään en tiedä mistä tuli, oliko mekaaninen vai ruokaperäinen?!

 

 

 

 





Lomaltapaluu

Jannen loma iskä-landiassa oli mennyt taas traktorin lumoissa. Itse kivunnut traktoriinkin. En olisi uskonut jos ei kuvasta olisi nähnyt:

 

Vähänkös jännää!

 

 

Kuten arvata saattaa, on poika iskä-loman jälkeen tyystin "sekaisin". Aamu neljältä ponkaisi jo pystyyn, eikä millään asettunut nukkumaan. Hänen piilevä omatoimisuutensa on aktiivisemmillaan yön hiljaisina hetkinä: Tällä kertaa oli taidonnäytteenä omatoiminen riisipuuron keitto: Pienen pieni kattila, johon oli osannut taidokkaasti kaataa löytämänsä riisipussillisen riisiä. Ladatusta teepannusta vettä päälle niin paljon kuin mahtuu. Onneksi ei osaa vääntää hellan nappulaa, muuten nukkuvan äidin herätys voisi olla painajaismaista. Jotain kolinoita nytkin kuulin, mutta ajattelin hänen "vain" kattavan pöytää eri astioilla, kun oli rauhallisen kuuloista kolinaa. Meninpä kuitenkin tarkastamaan, ja tällainen oli vastassa: Liesituulettimen valonkin oli osannut napsasta päälle!

 



 

Kupposen oli nostanut kaapista pöydälle omalle paikalleen, ja jostain oli löytänyt servetinkin alle. Hieno mies. Mietin, millä oli saanut keitoksensa kuppiin, kun ei kauhaa tai lusikkaa ollut näkyvillä?! Kupin reunasta näkee, että on kaapassut kattilasta. Paljonkohan oli tuota juonut/syönyt? Tämä tapahtui siis su-ma yönä. Keskiviikkona oli vatsa entistä ilmavampi ja äänentaso kaakossa. Kipulääkkeen annoin. Oliskohan näin, että oli tullut "riisi-tilanne" ja suoli mennyt tukkeeseen? Nyt vasta sen tajuan, kun tätä yhteenvetoa teen.

 

Toimariin lähtö oli mieluista. Mukavaa kun ovat ulkoilleet sielläkin päivittäin. Kuukauden loman jälkeen on Jannen potkuttelu kävelyssä huomattavasti lisääntynyt. Ehkä myös äänenkäyttö on tullut kovemmaksi ja koko-aikaiseksi.  :(   Nukahtamiset aluksi ei meinannut millään onnistua, kun sänky "heitti" hänet olohuoneeseen potkukävelyä harrastamaan. Tosi levoton nukkumaan menijä. Otin ohjelmaamme satukirjan lukemisen sänkyyn menon yhteydessä. Jos ne hänen ajatuksensa rauhoittuisivat Nallen tarinoihin. Onpa ainakin sängyssään pysynyt paremmin sen jälkeen.

 

Musiikkiterapian aloitus oli hänestä niin valloittavaa, että kun vihdoin tajusi kuvista ja sanoista, että totta se nyt vaan on: tuli häneltä iso ilopissa vaippaan. Primitiivi reaktio. Niin on alkeellista hänen ajatusmaailmansa toisaalta. Pikkuhiljaa saadaan taas arjen rytmistä kiinni. Sitä odotan. Yöheräämiset on hänellä muotia. Viime yönä kanniskeli kaiken mahdollisen sänkyyni keittiöstä. Keksin häntä kehoittaa viemään tuomansa yksi kerrallaan takaisin keittiöön. No, sehän onnistui. Sainpa vähän lisää nuokkumisaikaa. Lieden lamppu oli palanut, oli ehkä vähäsen remunnut sen kanssa ja saanut lampun poksahtamaan. (Säädöt oli toisessa ääripäässä kuin normaalisti) Pikkukokki olisi jotain ehkä alkanut touhuamaan.

 

 



Sattuipa kerran niin, että kävelimme rannan maisemissa. Olimme jo lähellä kodin risteystä, kun rantapolulla vastaantuleva, ehkä vanhempi naisihminen pyörähti kannoilleen ja takaisin päin. Hän jäi juttelemaan tuttuni kanssa, jolta kysyinkin suoraan, että pelästyikö hän Jannea. Ja näin oli juuri käynyt. Olivat puhuneet aiheesta.

 

Kesälomalla kävin Jannen kanssa pikkukaupassa, ja sielläkin ihmiset tietenkin arastelivat Jannen läheisyyttä. Mutta on tässä asiassa hyväkin puolensa: Sattuipa puhelinmyyjä soittamaan, ja kun Jannen ääni kuului möreänä taustalla, niin myyjäpä katkaisikin puhelun hyvin nopsaan, enkä ehtinyt kuin nimeni sanomaan. 

 

Bodari työssään: 

 Viimeisin kummastus sattui eilen. Lähtiessämme kävelemään, alkoi hän könkkäsemään oikealla kantapäällään. Tarkistin kahdesti, ettei vaan kivi ole kengässä, sukka syrtyssä tai kynsi kasvanut liian pitkäksi. Mitä ihmettä? Sisällä kävellessä ei mitään erikoista. Hyppii jopa päkijöillään. Iltapäivällä laitoin sandaalit, mutta ei, ihan sama kantapääkävely edelleen. Eipä sitä viitsi toista kävelyttää tuollaisena. Takaisin pyörrettiin nurkalta.

Tänä aamuna laitoin talvilenkkarit ilman jalkatukipohjallisia, ja asteli kuin ennen vanhaa. Vielä kokeilen iltapäivällä laittaa vanhat lenkkarit, miten käy niiden kanssa nyt? Diagnoosina voisin ajatella, että hän on potkaissut vahingossa päin seinää tai huonekalua, ja jalkaterä on vähän "tärähtänyt". Mustelmaa tai arkuutta ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Vai onko nähnyt jonkun kävelevän näin esim. kävelykepeillä, ja nyt matki sitä? Pääasia, että kävely alkaisi sujua ilman kantapää-lenkkausta.

Kyllästyneenä tähän kaikkeen uuteen show-touhuun, otin tänään käyttöön vanhan tutun tekniikan. TaktiiliStimuloinnin.

 

Janne katseli maireana kun ähelsin hoitopöydän, lakanoiden, pyyhkeiden, filtin, tyynyjen ja lämmitettävän öljyn kanssa. Osasi mennä istumaan hoitopöydälle, ja siitä selälleen. Peittelin hänet turvallisesti pyyhkeisiin ja peitteeseen ja aloitin sivelyn. Ensin oikea jalka, polvi,jalkaterä, jalkapohja, varpaat, nilkka ... sitten samoin vasen. Ne hän antoi tehdä hienosti.

 

Vatsan kohdalla ei antanut odotetusti sivellä suoraan iholle, vaan sitten tein sen ilman öljyä pyyhkeen päältä. Rinnan antoi tehdä vähän kiehnäten. Oikea käsi oli jo ojossa, sen hän muisti tämän hyvin. Mutta oikean käden kämmenpohjan jälkeen hänelle riitti! Poika otti jalat alleen. Olin oikeastaan yllättynyt, että antoi näinkin pitkälle tehdä. Mutta mikä hienointa: MANEEREJA EI OLLUT KOKO AIKANA! EI ÄÄNEN ÄÄNTÄ EIKÄ VIMPUTTELUJA!  Katsoi suoraan silmiin ja hymyili!

 

Väkisin ei voi alkaa tekemään loppuun saakka, muuten "ei tuu mittää". Siksikin on hyväksi nyt aloittaa pikkuhiljaa tämä urakka; Jos/kun suoliavanne laitetaan, on kosketusherkkyys hänellä silloin siedettävän rajoissa. Jospa antaisi vatsaankin koskea jatkossa. Aikaisemminkin antoi sivellä myös vatsan monen kerran harjoittelun jälkeen! Siihen on pyrkimys. Sekä että maneerit laantuisivat! Onpahan ainakin kunnon motiivit tehdä tuo hoito. Vaikka päivittäin jos tarve niin vaatii. Kolmisen vuotta onkin ollut taukoa!

 

Mielelläni lähden syyskuussa omaishoitajien leirille. Sitten onkin pitkä ja pimeä syys ja talvi edessä. Näiden lyhyiden öiden muistutuksen vuoksi tajusin taas, ettei minusta ole mihinkään kansalaisopiston ihanaan ryhmään sitoutumaan. Tää on niin tätä, eikä muuksi muutu "vaikka voissa paistais!"