Jokohan uskaltaisi hengähtää ja olla rauhallisin mielin... Ollut sellainen kausi, että huh!
Tammikuun lopulla alkoi aamuheräämiset. Kello oli 03:00 tai 04:00, kun pikkumies tuli ensin minun sänkyyni. Vein vessan kautta takaisin sänkyynsä, josta kohta tallusteli olohuoneeseen ja osasi jopa sytyttää valot.
Siellä sitten istui sohvalla, osasi ottaa filtin päälleen, ettei kylmä yllätä. Heilutteli jalkojaan, eikä ollut ollenkaan sen näköinen että nukkumaan vielä alkaisi. Hän oli nukkunut Tenoxilla semmoiset 3-4 tuntia. Tuolloin oli kyllä rauhallinen, ei paljoa edes äännellyt.
Pääsin helpommalla, kun laitoin hänelle pitkän vhs-kasetin pyörimään, ja raahauduin vielä omaan sänkyyni koiranunta nukkumaan. Piti kuitenkin toinen korva olla kuulolla...
Oikeastaan joulun jälkeen alkoi kovat turvottelut vatsassa, rintakehälle pakkautui myös ilmaa, ja se varmasti tuntui ahdistavalle. Juomisen jälkeen tuli kova vaiva. Näytti kuin olisi hukkuva ollut kyseessä, tämä helpotti heti, kun sai röyhtäyksen tulemaan. Tehtiin jumpat, laitettiin klyxi päivittäin, joka tuntuikin helpottavan myös röyhty-ongelmaan. Mutta se taisi lisätä myös toisaaltaan turvotusta ja paineen tuntua.
Hän osaa kyllä näyttää, kun on kipeä. Jopa sanoo, huutaa, karjuu: Pi-Pi kovaa ääneen. Hyppii, pomppii, rääkyy, heijaa itseään. Välillä näyttää kuin saisi krampin. Kahdesti jopa vähän itkikin, jota ei ole eläessään montaa kertaa tehnyt. Kipu näyttäisi olevan aaltomainen, tulee aika, jolloin hän väläyttää hymynsä pieneksi murto-osaksi, ja pian taas sama toistuu...
Mittasin kuumetta ahkerasti, sitä ei koskaan ole. Joskus jopa toivon, että olisi, että päästäisiin uskottavasti menemään lääkäriin. Yskii, kakoo ja köhii, meinaa oksentaa, muttei oksenna. Ja välillä toivon sitäkin, että oksentaisi, sillä silloin voisimme myös startata lasareettiin.
On totta, että sairaalaan voi mennä. Mutta kun tämän saman vaivan kanssa siellä on käyty, ja annetut närästys- ja särkylääkkeet on jo käytössä; ambulanssikin ekalla kerralla kutsuttu, (eivätkä huolineet mukaansa, kun on vaan ilmavaivoja...) siksi mieluimmin kotona odottaa meneekö ohi, kuin lähtee päivystykseen päiväksi. (Viime kerralla muuten kävi hyvin: päivystyksessä maataan verhon takana, samassa huoneessa saattaa olla kuusikin potilasta. Viimeksi kun Janne huusi ja mörisi kovasti, niin naapuripedin potilas halusi pois siitä huoneesta; kiroili, "ettei voi olla tässä mölinässä!" Hän oli itse laitapolun kulkija, ja minusta hänen kiroilunsa oli vähintään yhtä harmillista, kuin poikani käytös.)
Janne on erittäin hyväkuntoinen. Joskus toivoisin,että kun olisi voipunut ja nuutunut, että olisi syy viedä. Nyt oli jälleen sellainen harva kerta, että oli ärsyyntyt ja vihoissaan heilutteli jalkalamppua, jonka seurauksena varjostin irtosi ja pomppi lattialle tuusan nuuskaksi. Onneksi oli muovia vaan.
Vatsaan tarkoitettu särkylääke Litalgin auttaa toisinaan. Kun oli suurin hulabaloo, ei enää sekään auttanut. Joskus sylki jopa pois, kun yritin yöllä antaa.
Vaippojahan hän käyttää, (mutta usein ne on ollut kaiken varalta, kun onnettomuuksia kuitenkin on sattunut,) mutta tällä kaudella vaippa on monesti läpimärkä, ja pariin otteeseen peti muuttunut vesisängyksi, vaikka yhtä ahkerasti olen käyttänyt vessassa, kuin ennenkin. :(
Aivan kummallista oli myös se, että kun hän oli isänsä luona, ei siellä kuulema ollut sanottavammin vaivaa. En suostu uskomaan, että olisi Jannella psyykkistä, koska vatsan turvottelu ja röyhty-ongelma ei voi olla minun kuvittelua, eikä hänen tekemällä tehtyä vaivaa. Isänsä ei ollut antanut hänelle Klyxiä. Syy täytyy siis olla Klyx. Ja kysymysmerkki perään! Vai oliko liikkeellä olevaa vatsavaivaa, joka ohimenossa? Hän on aina ollut erilainen vatsavaiva-sairastaja kuin me muut. Yksi syy voisi olla Agiocurin poisjättäminen. Se oli tauolla kuukauden verran, kun oli sellainen tunne, että nuo kasvisrakeet saattaisivat olla syynä mahdolliseen tukkeumaan! Nyt se on palautettu takasin.
Olin jo näin hilkulla, että olisin lähtenyt lauantai-iltana viemään häntä lääkäriin. (näithän kun näytin sormillani kahta senttiä?) Isänsä oli rohkea, ja halusi vielä nähdä mitä tapahtuu, kun poika lähtee hänen luokseen. Toki ruokailustakin oli jo aikaa, vaivat alkoivat pikkuhiljaa helpottamaan, äänitaso madaltumaan. Lupasi viedä sairaalaan, jos karjumiset tulee takaisin.
Jostain syystä olen aina luottanut x-mieheeni lasten hoitamisen suhteen. Että on pärjännyt heidän kanssaan. Vaikka on joskus vaippa unohtunut laittaa...mutta hei, sehän on pientä, ja vähän huvittavaakin. Niinpä poijjaat lähti 100 km:n päähän saunan lämmitykseen. Minäkin lämmitin oman saunani, katsoin Putouksen ja "putosin" ihan kirjaimellisesti omaan sänkyni syövereihin. Yksi 8 tunnin yö, ja olo on kuin nuorella tytöllä! On se tuo riittävä yö-uni vaan viisas keksintö.
Onneksi kontrollikäynti Hyksin professeri Rintalan vastaanotolle on tulossa. Tällä hetkellä näyttäisi olevan seesteisempi vaihe, (kop kop kop -koputan puuta); klyxaan vain joka toinen päivä, koitan antaa helposti sulavaa, vähemmän vaivoja aiheuttavaa vähäjätteistä ruokaa, niin kuin ohjeistettu on.
Peukkua!
