Lomanen

Käväisin "kaupunkilomalla" Jyväskylässä. Harjun portaat sykähdyttävät aina. Nyt on kauniit kukkaset reunustamassa portaita.  Kävimme Jennin kanssa Kaupunginkirjastossa hakemassa tietoa Jyväskylän historiaan liittyen. Saimme selville, että portaiden  yläpäässä on ollut aikoinaan "Jyväskyläläisten huvitukseksi" rakennettu kahvila ja näkötorni. Portaat saatiin valmiiksi v. 1925, vaikka niitä oli jo kaavailtu 1800-luvun lopulta alkaen. Harjulla on kiehtova historia, ja vielä tänäkin päivänä vesitornista kajahtaa klo 20:00 torvella soitettu iltasoitto. Naureskeltiin,että alkaisinko minäkin meidän kulmilla soittamaan haitarilla lipputangon juurella iltasoittoa. No, ehkä en päätyisi tuolla niinkään Wikipediaan...

 

 

Oli jo 10. kerta kun Jyväskylän kaupunki järjesti asukeilleen Valon kaupunki-tapahtuman. Eri puolilla kaupunkia oli pysyviä valaistuskohteita (esim.juurikin nuo portaat ja kirkko) sekä näyttäviä valotaideteoksia. Kolmikulman kauppakeskuksen julkisivu Aren aukiolla  sai hetkeksi uuden muodon, kun portugalilainen Ocubo valloitti sen valoteoksellaan. Hän käytti tanssiaiheista 3D-projisointia, jossa tanssija puikkelehti ikkunasta sisään ja ulos..hyppeli kerroksesta kerrokseen.. mutta se pitää todella nähdä. Vaikuttava teos.

Kirkko yöpuvussaan.

Upea syksyinen, aurinkoinen sää valloitti tulomatkallani. 24-vuotta sitten alkoi äitinä olemiseni. Aivan toisenlaiseksihan sitä luulin. Hetkessä elämisessä on hyvät puolensa. Tässä hetkessä odotan sankaria kotiin palaavaksi; kermainen täytekakku jääkaapissa odottaen. On jälleen juhlan aika.

Sairaalareissu

Reppu on pakattu. Tällä kertaa myös termari ja eväät mukana; sillä sairaalan kanttiinissa on remontti, eikä kahvia saa kuin automaatista. Kännykkä, laturi ja kamera. Yöpaita ja hammasharjat. Siinäpä ne tärkeimmät. Jos vaikka saisin nukkua Jannen luona. Sitä kun ei vielä tässä vaiheessa tiedä. Jännitys on huipussaan. Ei kun menoksi!

Tovin jouduimme odottelemaan päiväsalissa, että huone saadaan kunnostettua edellisen jäljiltä. Tässä hotellissa ei huoneet ehdi paljon tuulettua, kun jo toiset on tulossa. Ilosanoma oli, että minäkin saan oman sängyn ja saadaan huone ihan meidän käyttöön!  Janne puhalteli ilmaa joutessaan, eikä naistenlehti jaksanut kiinnostaa kuin vipatustarkoituksiin. Huomasi pojasta, että oli levottomampi kuin aikoihin. Jännitystä ilmassa.

 

Eipä tarvinnutkaan heti vaihtaa sairaalavaatteita. (Tämä on kyllä ennen kokematonta). Janne sai toisen Citra Fleetin lasilliseen vettä, ja sitten vaan odotellaan vatsan toimimista. Onneksi tiesin, ettei se Jannen kohdalla tarkoita ihan lähitunteja, ei ainakaan edellisenä päivänä, jolloin siihen meni 6,5 t . Pojalla oli tylsää. Kaunis aurinkoinen päivä, ehkäpä syksyn viimeinen 20 asteinen päivä!

 

 Niinpä otimme jalat allemme, ja lähdimme ulos kävelykselle. Lähellä on aivan ihastuttava pieni lampi. Sorsat, - sekä yksi iäkkäämpi naisuimari sorsien seassa,- uiskentelivat kirkkaassa vedessä. Uimari kehui, että on jo hieman vilpoista.

 

Olipa ihana istuskella laiturin reunalla  ja nauttia kesän tarjoamista jäähyväisistä. Satuinpa juttusille erään naishenkilön kanssa, joka osoittautuikin sveitsiläiseksi. Ihanaa, pääsin tankeroimaan englantiani. Ymmärsimme kyllä toisiamme -luulen. Minua nauratti itsekseni, kun hän hienosti äänsi esim. että HÖYM, kun minä puhuin HOUMISTA. (home) Mutta ihan iloisissa tunnelmissa jutustelimme downit sun muut. Minua vähän jännitti,että alkaako se Jannen vatsa toimimaan siinä siunaamalla hetkellä, mutta ei onneksi. Meteli oli hänellä kova.

 

 

Janne selvisi kunnialla osaston vessaan! Huoh! Vähemmän meni aikaa nyt toisella kerralla...

Eipä sinä päivänä sitten muuta tapahtunutkaan. Ihan hyvin olisimme voineet olla kotona tämän päivän, ja tulla vasta aamulla kukonlaulun aikaan...mutta mutta, täällä nyt olimme. Jannen iskä kävi kurkkaamassa vierastunnilla. Kiva että kävi.

Sairaalan äänet ja valot.. voi pojat! Niissä onkin totuttelemista. Punainen valo mastossa vilkkui ilkeästi juuri huoneemme ikkunaan, mutta onneksi sälekaihtimet peitti sen. Kummalliset valoviirut oven rakosista, mitkähän yövalot laitettaisiin? No, valoja ei tarvittukkaan, kunhan silmä tottui, niin ulkoa kajasti sopivasti valoa. Jansku mörisi ja pörisi. Annoinkin Tenoxin aika aikasessa vaiheessa, että olisi ollut hissukseen. Nukahdimme, mutta yön aikana Jannen kädet näkyi vispaavan ilmassa ja hörinää kuului vaimeasti. Klo 04:20 yökkö kurkkasi ovesta, josta tulvi silmiin sattuvaa valoa :" Onko täällä kaikki hyvin hän kuiski? Ja minä en tietenkään kuullut niin hiljaista supinaa!" Mitä!" "Tarvitaanko täällä mitään?" Sihisin varmaan unissani hänelle, että unta vaan tarvitaan! En ymmärtänyt yhtään, että tullaan nukkuvia herättelemään. Sairaala on sairaala, ja sairaalassa sairaalan tavat!

Jannu heräsi klo 5:00. Aika kului madellen. Käytin hänet suihkussa. Laitoin leikkauspaidan, joka on takaa auki. Käveltiin käytävillä. Hän sai esilääkityksen ja muuttui rauhallisemmaksi. Minä söin "salaa" aamiaista päiväsalissa. Sain syödä Jannen annokset, kun hän ei niitä voinut syödä. Kyllä on sairaalan ruoka hyvää. En voi moittia.

Kirurgi kävi juttelemassa. Hän puhui suoraan Jannelle: "Teille tehdään nyt leikkaus, otetaan koepalat..."jne. Janne katseli ihmeissään uusia ihmisiä. Kerroin, että olen hänen äitinsä, Janne ei osaa puhua. Kirurgi lupaili kotiinlähtöä seuraavalle päivälle. No minä sitä ihmettelemään, että edelliset koepalat otettiin päiväkirurgiassa. Hän selitti, että ne on olleet pinnallisempia, tämä on oikein kunnollisen kokoinen palanen mikä sieltä leikataan, laitetaan sulavat tikit. Voi tulla verenvuotoa ja korkea kuume nousta..mutta emmehän me täällä väkisin voida teitä pitää, voittehan te tulla takaisin sitten..."
Päädyimme siihen, että katsomme mikä on tilanne.

 

Tässä "emlat" laitettu molempiin kämmenselkiin. Se on Erikeepperin näköistä ainetta, jota laitetaan muovin alle muhimaan.  Se jotenkin tietääkseni puuduttaa ihoa, että neulan laittaminen ei sattuisi niin kovasti leikkaussalissa. Molempiin käsiin laitettiin varmuuden vuoksi, kun ei tiedetä mitä suonta leikkurissa käytetään...

 

Vihdoin koitti klo 11:30 jolloin tätä "Nälkä-kurkea" vietiin isossa sängyssä hissillä alas. Tässä Jannua vielä vähän naurattaa sänky-ralli. Äiti seuraa "kuin hai laivaa"!

Nostin taas pojan leikkauspöydälle. Juttelin hänelle mukavia, taisinpa siinä heittää parit J.Karjalaisetkin... Janne pysyi rauhallisena, vähän laittoi hanttiin, kun suonta etsivät kämmenselästä. ...ja laittoivat sitten kuitenkin kyynärtaipeeseen sen tipan! Lääke alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa, silmät lumpsahtelivat ja painuivat kiinni. "Äiti voi nyt poistua" komennettiin. "Osaatteko mennä takaisin?"
"Osaan toki", sanoin ja eksyin heti seuraavassa käytävän pätkässä! Kysyin neuvoa yhdeltä "sen maan asukilta", joka ohjasi eteenpäin. (Se on ihan oma maailmansa. Kaikilla on vihreät vaatteet, ja ovat hieman Smurffien näköisiä tamineissaan)

Käväisin autoilemassa ja läheisessä Sinuhessa kahvilla. Piti keksiä tekemistä, ja yrittää olla ajattelematta, että poika on siellä leikkaussalin "kourissa" parhaillaan.
Olin jo siirtynyt aulaan katselemaan kännykästäni tv-ohjelmaa, kun Heräämöstä viimein soitettiin. Janne oli aukonut silmiään, saatoin mennä hänen tuekseen.

 

Tällainen poika siellä oli vastassa. 

 

Pikkuhiljaa unimaailma jäi taakse!

"Ihanaa äiti, että oot siinä! Täällä vempeleet piippailee, Smurffit pyörii ympärillä ja jatkuva trafiikki verhon takana käytävällä."

Heräämössä vietimme muutaman tunnin. Janne raapi rintaansa..emme oikein osanneet tulkita sitä, niinpä hänelle päätettiin antaa kipulääkettä varmuuden vuoksi, joka oli kuulema "kovaa ainetta". Huumeisiin luokiteltava. Oi, voi... !
Osastolta tultiin hakemaan. Hissillä taas ylemmäs ja omaan huoneeseen toipuilemaan. "Tiputus" sai jatkua vielä... Hyvin nopsaan poika siitä virkistyikin. Käytiin tuon tippatelineen kanssa vessareissussa, hyvin pysyi poika pystyssä. Mehu pysyi sisällä, samoin ruoka, jota hän olisi hotkinut vaikka kuinka ja paljon. Toppuutella täytyi.

Olin kahden vaiheilla, että kinuanko kotiin, vai ollaanko kaikenvaralta vielä toinen yö. Asia selkeni, kun minulle tultiin sanomaan, että käyttämääni vuodepaikkaa tarvittiin potilaalle. Selkesi. Sanoin,että saattekin sitten koko huoneen. Kyllä me kotona pärjäämme.

Oi oi, kun oli mukava tulla taas kotiin. Janne oli kyllä sekaisin kuin seinäkello. Kotiuduimme n. 18:00. Vaan kyllä minä olin väsynyt. Henkistä ja fyysistä. Eikä lapsi antanut nukkua. "Tenox hoitaa homman", niin kuin K-Kauppias mainoksessa. Taidan alkaa pitää tuosta pienestä pilleristä, joka nukuttaa poikani suloisesti, niin että minäkin saan levätä tovin.

Tyhjä olo jatkui vielä seuraavanakin päivänä. Arkirutiinit ovat parhaita kuntouttajia. Janne lähti Toimariin, minä kauppaan ja asioille. Ihanaa; Kirjastosta sai makoisat pullakahvit uuden kirjaston 10-vuotisen olemassa olon kunniaksi. Näin se aika kulkee. Siitäkin on jo 10 vuotta! Huh heijjaa!

2-3 viikkoa elellään, sitten tiedetään koepalan tulokset. Onko kyseessä Hirschsprungin tauti  vai ei!
Katellaan, elellään. Kerätään voimia uusia tulevia koitoksia varten.

Verikoe ja Ekg -again

Kuinka voikaan olla erilaiset fiilikset eri sairaalakäynneillä! Olin tyyni ja rauhallinen, koska Jannekin oli. Hänellä ei tällä kertaa ollut vaivoja, joten hän ulisi vähemmän. Ehdimme vasta labran luukulle, niin Jannea jo pyydettiinkin näytteenottohuoneeseen. Sain selvityksen, että jos on kutsukirjeessä annettu labra-aika, ei tarvitse ilmoittautua. Kummallista. Edellisellä kerralla ei luukulla tästä informoitu. NO EI SE MITÄÄN!
 

Mukava näytteenottaja otti meidät vastaan ja -kävi hakemassa naapurihuoneesta kiinnipitäjä-ihmisen. Varoittelin heitä jo etukäteen, että "minulta taitaa päästä laulu." Pyysin heitä laulamaan mukana. Ja eikös me vedetty taas Peppi Pitkätossu. Janne oli rento. Ei laittanut hanttiin yhtään, ei tarvinnut onneksi rusentaa pientä poikaa. Hän katsoi kaikkia vuoronperään silmiin ja alkoi vähän jammailla laulun tahtiin. JESS! Napakymppi! Putkiloita otettiin ainakin 5. Veri virtasi ja laulu soi!! :)

Ekg- paikkakin löytyi nyt muitta mutkitta. Kaikki kävi rutiinisti. Ekg pedillä Jansku oli huolettoman oloinen, eikä tarvinnut kuin hieman laulaa Doorista. Käppyrä saatiin vauhdilla paperille.

Tutulla kirran osastolla käytiin hakemassa CitraFleet- pussukka lauantai-tyhjennysten aloittamiseen.

Janne ei kai uskonut, että kotiin sitä nyt vaan lähdettiin, sillä ovelle päin käytävää kävellessämme hän istahti ovensuun tutulle penkille. "Ehei Janne! Nyt lähdetään kotiin".

Sairaalan edessä on aivan ihastuttava suihkulähde. Janne halusi mennä sitä lähemmäs tutkimaan ja siinä me nokat melkein vedessä nojailtiin ja ihasteltiin veden lotinaa ja välkettä auringonpaisteessa.

Kahvilan puoli oli remontissa, joten olin jemmannut evästä autoon! Aivan kuin enkelit olisivat siivittäneet matkaamme. Kaikki sujui niin loistokkaan hienosti. Menisipä itse operaatiokäyntikin yhtä mallikkaasti. Lähinnä yö osastolla jänskättää. Mutta siitä - ja muusta sairaalakoukeroista sitten myöhemmin lisää...

Kuuluisa kantapää!

Kutsu Jannen seuraavaan tutkimusoperaatioon on tullut. Yhtenä päivänä ajellaan labraan ja sydänfilmiin. Seuraavana päivänä kotona aloitetaan tyhjennysoperaatiot,siitä seuraavana päivänä kirurgian osastolle sisälle puolenpäivän aikaan ja tyhjennykset jatkuvat siellä. Seuraavana päivänä nukutuksessa napataan koepalat paksusta suolesta. Tulee jälleen pitkä rupeama, että joutuu olemaan ravinnotta. Se on hänelle tosi vaikeaa. Kun ei ymmärrä tätä yhteyttä näihin tutkimuksiin. Katsoo äitiä anovasti ja alaleuka väpättää.

 

Marisin jo tuolla aikaisemmin että taas täytyy mennä vaikeimman kautta tutkimuksiin. Näinpä minulle näytettiin, että se on vain tehtävä; Janne tuli jälleen tosi tosi kipeäksi yllättäen. Hyppi ja pomppi hikisenä illan ja viiden tunnin Tenox-unen jälkeen aloitti jälleen aamulla saman. Levoton, kulki ympyrää, hosui ja heilui. Irvistysitkua sisäänpäin. Ei auttanut särkylääke. Klyxkään ei tuottanut tulosta.

Annoin neljän tunnin kuluttua toisen Klyx- annoksen. Ja siinä hetkessä tajusin, että tutkimukset ovat välttämättömiä, ei kukaan ihminen voi auttaa, ei mikään voi häntä parantaa muuten. Ei ole olemassa ainetta, jota nauttimalla hänet saadaan kuntoon, ei parannusta tule, jos ei käydä läpi näitä hankalia tutkimusjaksoja.

Samaa taktiikkaa tarvittiin kun Janne syntyi: Käytiin läpi kaikki mahdollinen tutkimus, että saatiin tietää mitkä asiat ovat hyvin, mitä täytyy korjailla. Täytyy murheellisena todeta, että samaan päädytään täällä loppupäässäkin elämää. Niin. Olen hyvin tietoinen, että tuollaisella suolistolla ei hänestä ikä-ihmistä valitettavasti tule. Ja se on tosiasia, jonka olen ymmärtänyt siinä vaiheessa kun otin hänet takaisin kotiin asumaan autetusta-asumisyksiköstään; kaikkien suolisto-problematiikkojen jälkeen. Kello alkoi tikittää jo silloin kun umpisuoli oli puhjennut ja kapseloitunut, kun suoli oli kiertynyt itsensä ympäri ja mennyt kuolioon, kun leikkauksen jälkeen suoli oli hengenvaarallisesti tukkeutunut. Ja mikä tämä nyt esillä oleva sairaus vielä paljastuukaan. Kello käy.

Mutta iloisiin tunnelmiin. Kun vihdoin Klyxit alkoivat tuottaa tulosta, oli poika niin superhyper onnellinen, että hän oli aivan ääripää-ihminen onnessaan. Vaiva helpotti. Tässä videopätkää iltalenkiltä. Siinä hän ei ehtinyt vispaamana hihansuuta eikä etu-takapotkuja harjoittamaan. Ihan oikeasti en meinannut pysyä perässä. Mennä hyrisi onnessaan - ja kovaa!

Keinumassa ollessaan antoi näin ihastuttavan hymyn. Näkee että nyt on hyvä olla!

 

Keinumaisema

Siispä taas kantapään kautta opittuna iloitsen, että tutkimukset jatkuvat; Koepalat napsitaan. Uusia suunnitelmia tehdään poikasen terveyden eteen. Elämä on Nyt ja Tässä ! Suvi Teräsniskakin sen tietää! :)

Jyväskylä

Kovasti olen tykästynyt Jyväskylän kaupunkiin. Miksikö? Tyttäreni asuu siellä. Enhän minä muuten siellä kävisi.

Jennille tehtiin vaativa hammasoperaatio, ja sen kuultuani tiesin heti, että haluan olla siellä hänen tukenaan. Sydänmagneetti veti puoleensa. Se oli oivallinen paikka päästä "hössöttämään". Tekemään smoothieita ja pehmeitä syötäviä. Sitä paitsi nukun niin maan perusteellisen hyvin pikkuruisen keittiön patjalla. Aina.

Pääsimme vielä nauttimaan lämpimästä syysilmasta ja käveleksimme Seminaarimäellä. Sieltä nämä ihastuttavat vanhat kiviportaat Musiikin laitoksen nurkalta.

Ihmettelin mikä ihmeen paikka tuo on. Pieni kivinen rakennus. "Kaikkia ovia tulee tempoa" ja sehän oli auki. Se oli sellainen pieni hiljainen huone, missä oli kirkkomainen pyhä tunnelma. Olisi mielenkiintoista tietää senkin talon historiaa.

 Tämä lienee vanhimpia rakennuksia Seminaarimäellä. Vanha jumppasali, jossa vielä puulämmitys piipuista päätellen ja Jenni vahvisti asian. Uunia on jumppasalin nurkissa. Onkohan talo meinannut joskus kallistua. Näyttää kuin seinät olisi tuetut ulkoapäin, tai sitten se on vain taidetta.

Vanhat rakennukset ovat täynnä yksityiskohtia. Aivan katon rajassa tällaiset boordit.

Kyllä se on aina niin akkuja lataavaa käydä siellä Jyväskylän "ulkomailla".