Kuuluisa kantapää!

Kutsu Jannen seuraavaan tutkimusoperaatioon on tullut. Yhtenä päivänä ajellaan labraan ja sydänfilmiin. Seuraavana päivänä kotona aloitetaan tyhjennysoperaatiot,siitä seuraavana päivänä kirurgian osastolle sisälle puolenpäivän aikaan ja tyhjennykset jatkuvat siellä. Seuraavana päivänä nukutuksessa napataan koepalat paksusta suolesta. Tulee jälleen pitkä rupeama, että joutuu olemaan ravinnotta. Se on hänelle tosi vaikeaa. Kun ei ymmärrä tätä yhteyttä näihin tutkimuksiin. Katsoo äitiä anovasti ja alaleuka väpättää.

 

Marisin jo tuolla aikaisemmin että taas täytyy mennä vaikeimman kautta tutkimuksiin. Näinpä minulle näytettiin, että se on vain tehtävä; Janne tuli jälleen tosi tosi kipeäksi yllättäen. Hyppi ja pomppi hikisenä illan ja viiden tunnin Tenox-unen jälkeen aloitti jälleen aamulla saman. Levoton, kulki ympyrää, hosui ja heilui. Irvistysitkua sisäänpäin. Ei auttanut särkylääke. Klyxkään ei tuottanut tulosta.

Annoin neljän tunnin kuluttua toisen Klyx- annoksen. Ja siinä hetkessä tajusin, että tutkimukset ovat välttämättömiä, ei kukaan ihminen voi auttaa, ei mikään voi häntä parantaa muuten. Ei ole olemassa ainetta, jota nauttimalla hänet saadaan kuntoon, ei parannusta tule, jos ei käydä läpi näitä hankalia tutkimusjaksoja.

Samaa taktiikkaa tarvittiin kun Janne syntyi: Käytiin läpi kaikki mahdollinen tutkimus, että saatiin tietää mitkä asiat ovat hyvin, mitä täytyy korjailla. Täytyy murheellisena todeta, että samaan päädytään täällä loppupäässäkin elämää. Niin. Olen hyvin tietoinen, että tuollaisella suolistolla ei hänestä ikä-ihmistä valitettavasti tule. Ja se on tosiasia, jonka olen ymmärtänyt siinä vaiheessa kun otin hänet takaisin kotiin asumaan autetusta-asumisyksiköstään; kaikkien suolisto-problematiikkojen jälkeen. Kello alkoi tikittää jo silloin kun umpisuoli oli puhjennut ja kapseloitunut, kun suoli oli kiertynyt itsensä ympäri ja mennyt kuolioon, kun leikkauksen jälkeen suoli oli hengenvaarallisesti tukkeutunut. Ja mikä tämä nyt esillä oleva sairaus vielä paljastuukaan. Kello käy.

Mutta iloisiin tunnelmiin. Kun vihdoin Klyxit alkoivat tuottaa tulosta, oli poika niin superhyper onnellinen, että hän oli aivan ääripää-ihminen onnessaan. Vaiva helpotti. Tässä videopätkää iltalenkiltä. Siinä hän ei ehtinyt vispaamana hihansuuta eikä etu-takapotkuja harjoittamaan. Ihan oikeasti en meinannut pysyä perässä. Mennä hyrisi onnessaan - ja kovaa!

Keinumassa ollessaan antoi näin ihastuttavan hymyn. Näkee että nyt on hyvä olla!

 

Keinumaisema

Siispä taas kantapään kautta opittuna iloitsen, että tutkimukset jatkuvat; Koepalat napsitaan. Uusia suunnitelmia tehdään poikasen terveyden eteen. Elämä on Nyt ja Tässä ! Suvi Teräsniskakin sen tietää! :)