Sumujen siltaa...

Tältä näyttää Jannen unirytmit heinäkuulta elokuun puoleen väliin. Niin on kuin ekg-käyrää...

 

Vasemmalla on tuntimäärät joita nukkunut (tässä 5-11 tunnin välillä) ja alhaalla kulkee päivät. No, kuvasta ei oikein saa selvää mutta tarkoitus on tutkia miten TaktiiliStimulointi-hoidot auttavat tasaamaan unirytmiä, vai auttavatko?!Käppyrän kuvaushetkellä olin antanut vasta kolmena päivänä hoitoa, nyt määriä on enemmän, mutta maltan kuukauden loppuun ennenkuin teen yhteenvetoa.

Tänään käsittely onnistui täydellisesti:
 







 

 

Janne asettautui jo odottelemaan, että alan siirtelemään hoitopöytää ja lataamaan sen kuntoon. Oli seitsemäs kerta -muutamia päiviä väliä-, mutta selvästi pitkäjännitteisyys ja kosketuksen sieto on kasvanut. Siinä missä ensimmäisillä kerroilla sai sivellä vain jalat, sitten jalat ja kädet, niin nyt antoi ensimmäistä kertaa sivellä koko hoidon alusta loppuun. (Tosin vatsa ja rinta menee vielä peiton päältä, kun vastustusreseptorit on vielä niissä pinnalla, mutta oon tosi tyytyväinen.) Ilmeistä ainakin on, että maneerit eivät ole hänellä lainkaan pinnalla hoitoa tehdessä! Tässä loppuasennossa hän viihtyi vielä, vaikka hoito oli jo loppunut. <3 

 

 Aamulenkillä: 

 











 

 

Ihanat aurinkoiset päivät ovat hellineet meitä. Arki lähti rullaamaan melkoisen mukavasti. Ainoa miinus, koko kesän pahin päivä/ilta/yö, koitti tässä viikolla.

 

Päivittäinen Klyxaus ei onnistunutkaan normaaliin tapaan, siis jouduin toistamaan sen pienellä annoksella uudelleen. Edelleenkään ei sanottavampaa tulosta. Pojan vatsa turposi, eikä mitään tullut ulos.Olisin kuunnellut onko vatsassa metalliset suoliäänet, mutta sitä hän ei antanut tehdä. 

 

   Saarikin on hävinnyt ;) Sumuiset aamut... 

 









  

Ei meinannut nukahtaa. Poiketen tavallisesta, ei nyt hypellyt, joten se ei ollut röyhtyvaivaa. Yöllä heräsin klo 1:00 kun Jannen huoneeseen oli ilmestynyt valot. Samoin olohuoneeseen. Menin katsomaan, että mitähän pikkumies on keksinyt. Siellä hän makasi sohvalla ilmapallovatsansa kanssa, katsoin jo että onko eloa. Käytin wc:ssä, jonne hän kulki kumarassa. Vaippa oli märkä. Sitten tahtoi omaan sänkyynsä. Mittasin lämmön, kuumetta ei ollut. Yritin antaa kipulääkettä, mutta sen hän sylki pois ja meinasi oksentaa perään. No mutta, nukahti, joten no problem. Mutta robleema oli äidillä!

 

Mieleeni muistui ne hetket kun tukoksen vuoksi olimme Jannen kanssa sairaalareissulla. Kun sanottiin, että on hengenvaarallinen tila. Vahingosta viisastuneena tiesin nyt olla soittelematta akuuttiin ja ambulanssiin. Ei hänelle yöllä olisi mitään tehty kuitenkaan, parempi oli kun sai kotona olla kun kerran nukkui, eikä valittanut. Ja kun tiesin, ettei suolet ole monen päivän massaa täynnä, kun päivittäin autetaan.

       Auringossa aina, varjo seuraa kulkijaa!

Nyt ollaan samanpituiset :) 













 

 

 Aamulla oli huojentavaa tunnistella hänen vatsaansa, se ei enää ollut sellaisen pinkeä. Väsynyt hän oli. En laittanut Toimariin. Uudelleen Klyxaus isolla annoksella tuotti nyt hyvän tuloksen, ja poika oli itsekin huojentunut. Jeeeee! Ei edelleenkään kuumeilua: Ei ollut tarvetta lähteä sairaalaan ja hymykin irtosi puolen päivän jälkeen. Vaara ohi! Kyllä kuule kaipasin sitä hänen örinäänsä, kun oli hiljaisuuden vallitessa, ja tiesin olevan kipeänä. Ja se onni, kun tuttu örinäpörinä ja jalan heilautus taas alkoi. Janne is back! Se oli suolitukko. Yhtään en tiedä mistä tuli, oliko mekaaninen vai ruokaperäinen?!

 

 

 

 





Lomaltapaluu

Jannen loma iskä-landiassa oli mennyt taas traktorin lumoissa. Itse kivunnut traktoriinkin. En olisi uskonut jos ei kuvasta olisi nähnyt:

 

Vähänkös jännää!

 

 

Kuten arvata saattaa, on poika iskä-loman jälkeen tyystin "sekaisin". Aamu neljältä ponkaisi jo pystyyn, eikä millään asettunut nukkumaan. Hänen piilevä omatoimisuutensa on aktiivisemmillaan yön hiljaisina hetkinä: Tällä kertaa oli taidonnäytteenä omatoiminen riisipuuron keitto: Pienen pieni kattila, johon oli osannut taidokkaasti kaataa löytämänsä riisipussillisen riisiä. Ladatusta teepannusta vettä päälle niin paljon kuin mahtuu. Onneksi ei osaa vääntää hellan nappulaa, muuten nukkuvan äidin herätys voisi olla painajaismaista. Jotain kolinoita nytkin kuulin, mutta ajattelin hänen "vain" kattavan pöytää eri astioilla, kun oli rauhallisen kuuloista kolinaa. Meninpä kuitenkin tarkastamaan, ja tällainen oli vastassa: Liesituulettimen valonkin oli osannut napsasta päälle!

 



 

Kupposen oli nostanut kaapista pöydälle omalle paikalleen, ja jostain oli löytänyt servetinkin alle. Hieno mies. Mietin, millä oli saanut keitoksensa kuppiin, kun ei kauhaa tai lusikkaa ollut näkyvillä?! Kupin reunasta näkee, että on kaapassut kattilasta. Paljonkohan oli tuota juonut/syönyt? Tämä tapahtui siis su-ma yönä. Keskiviikkona oli vatsa entistä ilmavampi ja äänentaso kaakossa. Kipulääkkeen annoin. Oliskohan näin, että oli tullut "riisi-tilanne" ja suoli mennyt tukkeeseen? Nyt vasta sen tajuan, kun tätä yhteenvetoa teen.

 

Toimariin lähtö oli mieluista. Mukavaa kun ovat ulkoilleet sielläkin päivittäin. Kuukauden loman jälkeen on Jannen potkuttelu kävelyssä huomattavasti lisääntynyt. Ehkä myös äänenkäyttö on tullut kovemmaksi ja koko-aikaiseksi.  :(   Nukahtamiset aluksi ei meinannut millään onnistua, kun sänky "heitti" hänet olohuoneeseen potkukävelyä harrastamaan. Tosi levoton nukkumaan menijä. Otin ohjelmaamme satukirjan lukemisen sänkyyn menon yhteydessä. Jos ne hänen ajatuksensa rauhoittuisivat Nallen tarinoihin. Onpa ainakin sängyssään pysynyt paremmin sen jälkeen.

 

Musiikkiterapian aloitus oli hänestä niin valloittavaa, että kun vihdoin tajusi kuvista ja sanoista, että totta se nyt vaan on: tuli häneltä iso ilopissa vaippaan. Primitiivi reaktio. Niin on alkeellista hänen ajatusmaailmansa toisaalta. Pikkuhiljaa saadaan taas arjen rytmistä kiinni. Sitä odotan. Yöheräämiset on hänellä muotia. Viime yönä kanniskeli kaiken mahdollisen sänkyyni keittiöstä. Keksin häntä kehoittaa viemään tuomansa yksi kerrallaan takaisin keittiöön. No, sehän onnistui. Sainpa vähän lisää nuokkumisaikaa. Lieden lamppu oli palanut, oli ehkä vähäsen remunnut sen kanssa ja saanut lampun poksahtamaan. (Säädöt oli toisessa ääripäässä kuin normaalisti) Pikkukokki olisi jotain ehkä alkanut touhuamaan.

 

 



Sattuipa kerran niin, että kävelimme rannan maisemissa. Olimme jo lähellä kodin risteystä, kun rantapolulla vastaantuleva, ehkä vanhempi naisihminen pyörähti kannoilleen ja takaisin päin. Hän jäi juttelemaan tuttuni kanssa, jolta kysyinkin suoraan, että pelästyikö hän Jannea. Ja näin oli juuri käynyt. Olivat puhuneet aiheesta.

 

Kesälomalla kävin Jannen kanssa pikkukaupassa, ja sielläkin ihmiset tietenkin arastelivat Jannen läheisyyttä. Mutta on tässä asiassa hyväkin puolensa: Sattuipa puhelinmyyjä soittamaan, ja kun Jannen ääni kuului möreänä taustalla, niin myyjäpä katkaisikin puhelun hyvin nopsaan, enkä ehtinyt kuin nimeni sanomaan. 

 

Bodari työssään: 

 Viimeisin kummastus sattui eilen. Lähtiessämme kävelemään, alkoi hän könkkäsemään oikealla kantapäällään. Tarkistin kahdesti, ettei vaan kivi ole kengässä, sukka syrtyssä tai kynsi kasvanut liian pitkäksi. Mitä ihmettä? Sisällä kävellessä ei mitään erikoista. Hyppii jopa päkijöillään. Iltapäivällä laitoin sandaalit, mutta ei, ihan sama kantapääkävely edelleen. Eipä sitä viitsi toista kävelyttää tuollaisena. Takaisin pyörrettiin nurkalta.

Tänä aamuna laitoin talvilenkkarit ilman jalkatukipohjallisia, ja asteli kuin ennen vanhaa. Vielä kokeilen iltapäivällä laittaa vanhat lenkkarit, miten käy niiden kanssa nyt? Diagnoosina voisin ajatella, että hän on potkaissut vahingossa päin seinää tai huonekalua, ja jalkaterä on vähän "tärähtänyt". Mustelmaa tai arkuutta ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Vai onko nähnyt jonkun kävelevän näin esim. kävelykepeillä, ja nyt matki sitä? Pääasia, että kävely alkaisi sujua ilman kantapää-lenkkausta.

Kyllästyneenä tähän kaikkeen uuteen show-touhuun, otin tänään käyttöön vanhan tutun tekniikan. TaktiiliStimuloinnin.

 

Janne katseli maireana kun ähelsin hoitopöydän, lakanoiden, pyyhkeiden, filtin, tyynyjen ja lämmitettävän öljyn kanssa. Osasi mennä istumaan hoitopöydälle, ja siitä selälleen. Peittelin hänet turvallisesti pyyhkeisiin ja peitteeseen ja aloitin sivelyn. Ensin oikea jalka, polvi,jalkaterä, jalkapohja, varpaat, nilkka ... sitten samoin vasen. Ne hän antoi tehdä hienosti.

 

Vatsan kohdalla ei antanut odotetusti sivellä suoraan iholle, vaan sitten tein sen ilman öljyä pyyhkeen päältä. Rinnan antoi tehdä vähän kiehnäten. Oikea käsi oli jo ojossa, sen hän muisti tämän hyvin. Mutta oikean käden kämmenpohjan jälkeen hänelle riitti! Poika otti jalat alleen. Olin oikeastaan yllättynyt, että antoi näinkin pitkälle tehdä. Mutta mikä hienointa: MANEEREJA EI OLLUT KOKO AIKANA! EI ÄÄNEN ÄÄNTÄ EIKÄ VIMPUTTELUJA!  Katsoi suoraan silmiin ja hymyili!

 

Väkisin ei voi alkaa tekemään loppuun saakka, muuten "ei tuu mittää". Siksikin on hyväksi nyt aloittaa pikkuhiljaa tämä urakka; Jos/kun suoliavanne laitetaan, on kosketusherkkyys hänellä silloin siedettävän rajoissa. Jospa antaisi vatsaankin koskea jatkossa. Aikaisemminkin antoi sivellä myös vatsan monen kerran harjoittelun jälkeen! Siihen on pyrkimys. Sekä että maneerit laantuisivat! Onpahan ainakin kunnon motiivit tehdä tuo hoito. Vaikka päivittäin jos tarve niin vaatii. Kolmisen vuotta onkin ollut taukoa!

 

Mielelläni lähden syyskuussa omaishoitajien leirille. Sitten onkin pitkä ja pimeä syys ja talvi edessä. Näiden lyhyiden öiden muistutuksen vuoksi tajusin taas, ettei minusta ole mihinkään kansalaisopiston ihanaan ryhmään sitoutumaan. Tää on niin tätä, eikä muuksi muutu "vaikka voissa paistais!"

 

 

AAA-PUVA! KYLYMÄ!!

Voihan turkanen. Huomena tulee viikko, kun omaishoidettavani lähti lomailemaan toisen omaisensa luo. Nyt vasta tajua miten maailman väsynyt olin. Niinpä ei lomasuunnitelmatkaan olleet mitenkään minuuttiaikataululla.

 

Jyväskylään ajaahuruttelin tihkusateessa. Matka meni hienosti, vaikka en ollutkaan viimeaikoina paljoa ajellut. Ohitin jopa muutamat autot, (kun ohituskaista osui ihan kohdilleen.) Navigaattori pimpatti mallikkaasti peltipoliisit, eikä näin ollen päässyt sakkolappu heilahtamaan.

Siellä haistelin kaupunkielämää. Juttelin lenkillä immeisten kanssa. Ihan samanlaisia olivat sielläkin. No, sellainen perusnegatiivinen sattui turisemaan pidemmän aikaa. Heistä kun on niin mukava kun saa jollekin marmattaa. Huit hait; toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

 Yhtenä päivänä paistoi aurinko, ja oli oikein mallikasta sään suhteen. Aamukahvi oli nautinnollista siemaista parvekkeella. Sieltä lierihatun alta oli mukava tarkkailla ihmisiä. Ilmaista huvia.

Kävellessäni törmäsin tähän Kivisen Perheeseen, ja tuota polkua seuraten löytyi Perhepuisto. Siellä oli "sairaan hyvää" kahvia ja korvapuustia. --- ja sairaan kallista näin omaishoitajalle.

Vähän olin sellainen nuokkuvainen, ja otin päiväunia sun muuta. Sitten lähestyi tieto, että Jyväskylän Rallit teki tuloaan. Jep. Paniikki iski. Eipä muuta kuin auton nokka kotia kohti. Enpä viitsinyt jäädä sinne hulinaan ja huiskeeseen. Mellakatkin oli törkeästi tapahtuneet juuri siellä, missä minun oli tapana kuljeskella. Vaan kyllä oli ihana tulla kotiin. Rapu-ihmiset on sellaisia koti-ihmisiä.

Mutta hullua kyllä, en oikein osannut nukkua yöllä. Väsytti kyllä, mutta heräilin pätkittäin. Päivälläkin oli huoli Jannesta. Silloin tyynnytin mieleni, ja lähetin mielessäni enkeleitä häntä suojaamaan. Ja mitäs, hyvinhän hänellä siellä on mennyt. Ehkäpä on vielä "kuherruskuukautta" iskän kanssa. Mutta hyvä näin. Traktorin päälle on itse kiivennyt ja silmät loistaen iloinnut kyydistä. Hän on ihan poika! Metkaa kuulla tuollaista.

 Yhden päivän kotona nukuin, nukuin ja vielä kerran nukuin. Pää oli kipeä, mutta ei ollut muuta flunssan oiretta. Olisiko se ollut stressin purkautumista, sillä seuraavana päivänä kun heräsin, oli ihana tunne, kun tunsin olevani virkeä ja elämäni kunnossa. Siivosin, pesin pyykkejä, tein paljon rästihommia. Ja tänään olen tehnyt taikoja kotona; pessyt ikkunat, vaihtanut joka huoneeseen pestyt, eri verhot, jotka vaihdettu päikseen eri huoneiden kanssa. Mattoja pois, toisia tilalle. Pöytiä vaihtoon... hitsi kun olen tyytyväinen. Ollappa tällainen tarmo aina. Paljon on ylimääräistä tavaraa lähtenyt kotoani. Ja tuntuu,että huoneet sitä mukaa suurenee silmissä, kun rompetta lähtee. Mitä hitsiä sitä onkaan pitänyt hautoa kaikkea tarpeetonta.

Elokuu yllätti kylmyydellään. Kuin olisi syksy tullut rytinällä. Täytyi sytyttää oitis tuikku murheeseen: 

 

Helteinen heinäkuu ei toteutunut. Näinköhän se perinteinen elokuun intiaanikesäkin ohittaa meidät.
Heinäkuu meni lopulta mukavasti. Keksin käyttää palveluseteliä Jannen seuraneidin palkkaamiseen. Ja voi kun hän ilahtui kun Viivi tuli pariksi tunniksi häntä viikottain moikkaamaan. Kävivät kävelyllä, Viivi teetti palapelejä, dubloilivat ja parhainta oli kun hän luki Jannelle kirjaa. Seuraavina päivinä tuo kirja oli Jannella kovassa käytössä. Hän kiinnostui kuvista ja tarkasteli niitä ahkerasti.
Tämä siis harvinaista, sillä tuon Janne on unohtanut jo monesti. Hyvä kun aktivoituu kuitenkin yhä uudelleen.


Dublo-elukat laitumelle!



 

Missähän se pallo on? 

 

Bodari ohikulku-matkalla! 

 

Tässä sitä kirjan "lukemista"

 

Tuntuu, että kolmannella viikolla Janskulla tapahtui jotain taantumaa. Jaa mistä sen huomasin? No, hänhän käyttää vaippoja. Ja ne on useimmiten varmuuden vuoksi olemassa , jo pelkästään peräruiskeidenkin varalta. Usein pysyy kuivana koko päivänkin. MUTTA: Nyt saattoi olla viisikin vaippaa märkänä per päivä. Ja pöntöllä ei sitten tapahtunutkaan mitään. Jopa saunanlauteilla meillä oli suihkukaari!!! Olin aivan ymmällä. Liittyykö tämä nyt siihen Pseudo Obstruktioon? Painaako se suurentunut suoli virtsarakkoa? Vai onko tämä jotain askeettista kapinaa, kun kotona oloa on ollut niin pitkään? Huomenna kuulen raportin, miten tämä osasto on toiminut. Jos ei ole sanottavaa, on tämä kapina mielestäni osuva diagnoosi.

 

Mukavalta tuntuu odotella sitä pientä höpönassua kotiin. Sekin on merkki, että olen saanut palautua ja levättyä. Tämähän on nyt työtäni. Ja vielä on lomaa jäljellä! Syyskuussa Mikkelin Kyyhkylään. Meinaa olla huono omatunto, kun taas olen sitten lomalla. Toisaalta, nekin, jotka saavat nukkua yönsä rauhassa, ja ovat työelämässä, saavat sentään monen monet viikot lomaa vuodessa. Siihen nähden tämähän ei ole paljoa...