Sumujen siltaa...

Tältä näyttää Jannen unirytmit heinäkuulta elokuun puoleen väliin. Niin on kuin ekg-käyrää...

 

Vasemmalla on tuntimäärät joita nukkunut (tässä 5-11 tunnin välillä) ja alhaalla kulkee päivät. No, kuvasta ei oikein saa selvää mutta tarkoitus on tutkia miten TaktiiliStimulointi-hoidot auttavat tasaamaan unirytmiä, vai auttavatko?!Käppyrän kuvaushetkellä olin antanut vasta kolmena päivänä hoitoa, nyt määriä on enemmän, mutta maltan kuukauden loppuun ennenkuin teen yhteenvetoa.

Tänään käsittely onnistui täydellisesti:
 







 

 

Janne asettautui jo odottelemaan, että alan siirtelemään hoitopöytää ja lataamaan sen kuntoon. Oli seitsemäs kerta -muutamia päiviä väliä-, mutta selvästi pitkäjännitteisyys ja kosketuksen sieto on kasvanut. Siinä missä ensimmäisillä kerroilla sai sivellä vain jalat, sitten jalat ja kädet, niin nyt antoi ensimmäistä kertaa sivellä koko hoidon alusta loppuun. (Tosin vatsa ja rinta menee vielä peiton päältä, kun vastustusreseptorit on vielä niissä pinnalla, mutta oon tosi tyytyväinen.) Ilmeistä ainakin on, että maneerit eivät ole hänellä lainkaan pinnalla hoitoa tehdessä! Tässä loppuasennossa hän viihtyi vielä, vaikka hoito oli jo loppunut. <3 

 

 Aamulenkillä: 

 











 

 

Ihanat aurinkoiset päivät ovat hellineet meitä. Arki lähti rullaamaan melkoisen mukavasti. Ainoa miinus, koko kesän pahin päivä/ilta/yö, koitti tässä viikolla.

 

Päivittäinen Klyxaus ei onnistunutkaan normaaliin tapaan, siis jouduin toistamaan sen pienellä annoksella uudelleen. Edelleenkään ei sanottavampaa tulosta. Pojan vatsa turposi, eikä mitään tullut ulos.Olisin kuunnellut onko vatsassa metalliset suoliäänet, mutta sitä hän ei antanut tehdä. 

 

   Saarikin on hävinnyt ;) Sumuiset aamut... 

 









  

Ei meinannut nukahtaa. Poiketen tavallisesta, ei nyt hypellyt, joten se ei ollut röyhtyvaivaa. Yöllä heräsin klo 1:00 kun Jannen huoneeseen oli ilmestynyt valot. Samoin olohuoneeseen. Menin katsomaan, että mitähän pikkumies on keksinyt. Siellä hän makasi sohvalla ilmapallovatsansa kanssa, katsoin jo että onko eloa. Käytin wc:ssä, jonne hän kulki kumarassa. Vaippa oli märkä. Sitten tahtoi omaan sänkyynsä. Mittasin lämmön, kuumetta ei ollut. Yritin antaa kipulääkettä, mutta sen hän sylki pois ja meinasi oksentaa perään. No mutta, nukahti, joten no problem. Mutta robleema oli äidillä!

 

Mieleeni muistui ne hetket kun tukoksen vuoksi olimme Jannen kanssa sairaalareissulla. Kun sanottiin, että on hengenvaarallinen tila. Vahingosta viisastuneena tiesin nyt olla soittelematta akuuttiin ja ambulanssiin. Ei hänelle yöllä olisi mitään tehty kuitenkaan, parempi oli kun sai kotona olla kun kerran nukkui, eikä valittanut. Ja kun tiesin, ettei suolet ole monen päivän massaa täynnä, kun päivittäin autetaan.

       Auringossa aina, varjo seuraa kulkijaa!

Nyt ollaan samanpituiset :) 













 

 

 Aamulla oli huojentavaa tunnistella hänen vatsaansa, se ei enää ollut sellaisen pinkeä. Väsynyt hän oli. En laittanut Toimariin. Uudelleen Klyxaus isolla annoksella tuotti nyt hyvän tuloksen, ja poika oli itsekin huojentunut. Jeeeee! Ei edelleenkään kuumeilua: Ei ollut tarvetta lähteä sairaalaan ja hymykin irtosi puolen päivän jälkeen. Vaara ohi! Kyllä kuule kaipasin sitä hänen örinäänsä, kun oli hiljaisuuden vallitessa, ja tiesin olevan kipeänä. Ja se onni, kun tuttu örinäpörinä ja jalan heilautus taas alkoi. Janne is back! Se oli suolitukko. Yhtään en tiedä mistä tuli, oliko mekaaninen vai ruokaperäinen?!