Lomaltapaluu

Jannen loma iskä-landiassa oli mennyt taas traktorin lumoissa. Itse kivunnut traktoriinkin. En olisi uskonut jos ei kuvasta olisi nähnyt:

 

Vähänkös jännää!

 

 

Kuten arvata saattaa, on poika iskä-loman jälkeen tyystin "sekaisin". Aamu neljältä ponkaisi jo pystyyn, eikä millään asettunut nukkumaan. Hänen piilevä omatoimisuutensa on aktiivisemmillaan yön hiljaisina hetkinä: Tällä kertaa oli taidonnäytteenä omatoiminen riisipuuron keitto: Pienen pieni kattila, johon oli osannut taidokkaasti kaataa löytämänsä riisipussillisen riisiä. Ladatusta teepannusta vettä päälle niin paljon kuin mahtuu. Onneksi ei osaa vääntää hellan nappulaa, muuten nukkuvan äidin herätys voisi olla painajaismaista. Jotain kolinoita nytkin kuulin, mutta ajattelin hänen "vain" kattavan pöytää eri astioilla, kun oli rauhallisen kuuloista kolinaa. Meninpä kuitenkin tarkastamaan, ja tällainen oli vastassa: Liesituulettimen valonkin oli osannut napsasta päälle!

 



 

Kupposen oli nostanut kaapista pöydälle omalle paikalleen, ja jostain oli löytänyt servetinkin alle. Hieno mies. Mietin, millä oli saanut keitoksensa kuppiin, kun ei kauhaa tai lusikkaa ollut näkyvillä?! Kupin reunasta näkee, että on kaapassut kattilasta. Paljonkohan oli tuota juonut/syönyt? Tämä tapahtui siis su-ma yönä. Keskiviikkona oli vatsa entistä ilmavampi ja äänentaso kaakossa. Kipulääkkeen annoin. Oliskohan näin, että oli tullut "riisi-tilanne" ja suoli mennyt tukkeeseen? Nyt vasta sen tajuan, kun tätä yhteenvetoa teen.

 

Toimariin lähtö oli mieluista. Mukavaa kun ovat ulkoilleet sielläkin päivittäin. Kuukauden loman jälkeen on Jannen potkuttelu kävelyssä huomattavasti lisääntynyt. Ehkä myös äänenkäyttö on tullut kovemmaksi ja koko-aikaiseksi.  :(   Nukahtamiset aluksi ei meinannut millään onnistua, kun sänky "heitti" hänet olohuoneeseen potkukävelyä harrastamaan. Tosi levoton nukkumaan menijä. Otin ohjelmaamme satukirjan lukemisen sänkyyn menon yhteydessä. Jos ne hänen ajatuksensa rauhoittuisivat Nallen tarinoihin. Onpa ainakin sängyssään pysynyt paremmin sen jälkeen.

 

Musiikkiterapian aloitus oli hänestä niin valloittavaa, että kun vihdoin tajusi kuvista ja sanoista, että totta se nyt vaan on: tuli häneltä iso ilopissa vaippaan. Primitiivi reaktio. Niin on alkeellista hänen ajatusmaailmansa toisaalta. Pikkuhiljaa saadaan taas arjen rytmistä kiinni. Sitä odotan. Yöheräämiset on hänellä muotia. Viime yönä kanniskeli kaiken mahdollisen sänkyyni keittiöstä. Keksin häntä kehoittaa viemään tuomansa yksi kerrallaan takaisin keittiöön. No, sehän onnistui. Sainpa vähän lisää nuokkumisaikaa. Lieden lamppu oli palanut, oli ehkä vähäsen remunnut sen kanssa ja saanut lampun poksahtamaan. (Säädöt oli toisessa ääripäässä kuin normaalisti) Pikkukokki olisi jotain ehkä alkanut touhuamaan.

 

 



Sattuipa kerran niin, että kävelimme rannan maisemissa. Olimme jo lähellä kodin risteystä, kun rantapolulla vastaantuleva, ehkä vanhempi naisihminen pyörähti kannoilleen ja takaisin päin. Hän jäi juttelemaan tuttuni kanssa, jolta kysyinkin suoraan, että pelästyikö hän Jannea. Ja näin oli juuri käynyt. Olivat puhuneet aiheesta.

 

Kesälomalla kävin Jannen kanssa pikkukaupassa, ja sielläkin ihmiset tietenkin arastelivat Jannen läheisyyttä. Mutta on tässä asiassa hyväkin puolensa: Sattuipa puhelinmyyjä soittamaan, ja kun Jannen ääni kuului möreänä taustalla, niin myyjäpä katkaisikin puhelun hyvin nopsaan, enkä ehtinyt kuin nimeni sanomaan. 

 

Bodari työssään: 

 Viimeisin kummastus sattui eilen. Lähtiessämme kävelemään, alkoi hän könkkäsemään oikealla kantapäällään. Tarkistin kahdesti, ettei vaan kivi ole kengässä, sukka syrtyssä tai kynsi kasvanut liian pitkäksi. Mitä ihmettä? Sisällä kävellessä ei mitään erikoista. Hyppii jopa päkijöillään. Iltapäivällä laitoin sandaalit, mutta ei, ihan sama kantapääkävely edelleen. Eipä sitä viitsi toista kävelyttää tuollaisena. Takaisin pyörrettiin nurkalta.

Tänä aamuna laitoin talvilenkkarit ilman jalkatukipohjallisia, ja asteli kuin ennen vanhaa. Vielä kokeilen iltapäivällä laittaa vanhat lenkkarit, miten käy niiden kanssa nyt? Diagnoosina voisin ajatella, että hän on potkaissut vahingossa päin seinää tai huonekalua, ja jalkaterä on vähän "tärähtänyt". Mustelmaa tai arkuutta ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Vai onko nähnyt jonkun kävelevän näin esim. kävelykepeillä, ja nyt matki sitä? Pääasia, että kävely alkaisi sujua ilman kantapää-lenkkausta.

Kyllästyneenä tähän kaikkeen uuteen show-touhuun, otin tänään käyttöön vanhan tutun tekniikan. TaktiiliStimuloinnin.

 

Janne katseli maireana kun ähelsin hoitopöydän, lakanoiden, pyyhkeiden, filtin, tyynyjen ja lämmitettävän öljyn kanssa. Osasi mennä istumaan hoitopöydälle, ja siitä selälleen. Peittelin hänet turvallisesti pyyhkeisiin ja peitteeseen ja aloitin sivelyn. Ensin oikea jalka, polvi,jalkaterä, jalkapohja, varpaat, nilkka ... sitten samoin vasen. Ne hän antoi tehdä hienosti.

 

Vatsan kohdalla ei antanut odotetusti sivellä suoraan iholle, vaan sitten tein sen ilman öljyä pyyhkeen päältä. Rinnan antoi tehdä vähän kiehnäten. Oikea käsi oli jo ojossa, sen hän muisti tämän hyvin. Mutta oikean käden kämmenpohjan jälkeen hänelle riitti! Poika otti jalat alleen. Olin oikeastaan yllättynyt, että antoi näinkin pitkälle tehdä. Mutta mikä hienointa: MANEEREJA EI OLLUT KOKO AIKANA! EI ÄÄNEN ÄÄNTÄ EIKÄ VIMPUTTELUJA!  Katsoi suoraan silmiin ja hymyili!

 

Väkisin ei voi alkaa tekemään loppuun saakka, muuten "ei tuu mittää". Siksikin on hyväksi nyt aloittaa pikkuhiljaa tämä urakka; Jos/kun suoliavanne laitetaan, on kosketusherkkyys hänellä silloin siedettävän rajoissa. Jospa antaisi vatsaankin koskea jatkossa. Aikaisemminkin antoi sivellä myös vatsan monen kerran harjoittelun jälkeen! Siihen on pyrkimys. Sekä että maneerit laantuisivat! Onpahan ainakin kunnon motiivit tehdä tuo hoito. Vaikka päivittäin jos tarve niin vaatii. Kolmisen vuotta onkin ollut taukoa!

 

Mielelläni lähden syyskuussa omaishoitajien leirille. Sitten onkin pitkä ja pimeä syys ja talvi edessä. Näiden lyhyiden öiden muistutuksen vuoksi tajusin taas, ettei minusta ole mihinkään kansalaisopiston ihanaan ryhmään sitoutumaan. Tää on niin tätä, eikä muuksi muutu "vaikka voissa paistais!"