Vapun aikaa 2016

Vappu-aatto oli hurjan vallaton ;) Olin kutsunut isäni päivällä aterioimaan, ja katoin pöytää, kun tämä Vappumies istahti paikalleen lusikkaa heiluttamaan. Ei hievahtanutkaan, ennen kuin pappa tuli. Varmisti, että on ainakin ensimmäinen pöydässä. (Tuo tuollainen malttamattomuus on hänellä selkeästi lisääntynyt. Täytekakku esimerkiksi täytyy tehdä hänen huomaamattaan valmiiksi jääkaappiin tai ostaa valmiina pakastimeen. Muuten on hänen maailmansa sekaisin, kun sitä tarvitsee saada sitten heti eikä 15 pv!!)

 

Meidän Vappu16-selfie!

 

Vappupäivän aamu oli kylmä mutta kaunis. Sankka sumu laskeutui

järven ylle. Oli helppoa kuvata, kun ei horisontti ollut ainakaan vinksallaan ;)

 

Tästä kuvasta tuli jotenkin surullinen. Kuvastaa hyvin olotilaa,

joka oli koko vapunalusviikon. Janne oli kipeänä ja minä skarppina vierellä hoitamassa.

 

Alkuviikon kylmien, sateisten kelien ja Jannen pienen lämpöilyn vuoksi emme käyneet ulkoilemassa.

Voi mikä riemu hänellä olikaan perjantai-aamun lenkillä. Juoksi pihan perältä täyttä vauhtia, enkä meinannut perässä pysyä. Nauroi ääneen höristen, katseli silmiin. Hän OLI ONNELLINEN! Ihan vain siksi, että tunsi kai olevansa kunnossa, arvosti ulkona olemista! Oli mahtavaa kulkea hänen rinnallaan, kun ei tarvinnut taluttaa, painella välillä mahaa, eikä hänellä ollut ääni-, vipatus, tai -potkumaneereja OLLENKAAN! Aivan mahtavaa. Tiesin, (-ja olen sen jo todennut) ettei se ole pysyvää, mutta NAUTIN TUOSTA TAVANOMAISUUDEN TUNTEESTA. Sain sen vielä kerran kokea, kun melkein huomaamattomasti saimme kävellä, olla kuin muutkin :) Ilo ja onni oli läsnä.  VilleGalleko se laulaa, että "Huominen on huomennaaaaa...." Näillähän sitä on menty jo neljättä vuotta tätä rupeamaa...

 



 

Mutta hei: Säät lämpenee ja vaatteet vähenee; Toukokuu on ihmeitä täynnä!