Yllätysrysäys!

Toinen pääsiäispäivä, 13.4.20. Ovikello soi aamulla klo 6:00. Ping Pong!
Ponkaisin pystyyn! Mitä ihmettä?!! Ajattelin, että naapuri on jäänyt vahingossa ovensa taakse, ja pyytää apua. Avasin verhot, ja Jannen isän auto oli parkkeerattu oven eteen!  Kurkkua kuristi, ja aavistin pahaa! "Janne ei ole oikein kunnossa!" hän sanoi.

Jannella oli kuumetta. Hän hengitti katkonaisesti. Käveli tuettuna aivan kippurassa.Tärisi koko ajan. Katse toljotti suoraan eteenpäin. Talutin hänet omalle sängylleen istumaan ja lähdin hätäpäissäni pukemaan päälleni. AINA pitäisi olla lähtövaatteet valmiina. Nyt ei ollut, ja pää oli huolesta sekaisin.

Viimein päästiin lähtemään sairaalareissuun. Janne istui jalat kippurassa etupenkillä. Minä takana koiran kanssa. On ihmeellistä, miten koirakin katsoi niin allapäin ja huolissaan Jannea. En ole tuota koiraa vielä tuollaisena nähnytkään. Koira on viisas.  Soitin ensiapuun ja kuvailin oireita. Ohjeistus Pandemiapäivystykseen hengenahdistuksen ja kuumeen vuoksi!

Lauloin Jannelle Maankorvessa kulkevi lapsosen tie. Ääni värisi ja murtui. Itku pyrki pintaan. Hän otti minua kädestä kiinni, tarttui oljenkorteen.

Pandemapäivystyksen ovella käsidesit, suojamaskit. Jannen olin istuttanut pyörätuoliin, kun ei kävelystä tullut mitään. Ilmoittautumisessa mitattiin kuume sillä pyssymittarilla. Sain mennä mukaan.

Koronahuoneessa, vai miksi sitä nyt kutsuisi: hoitohuoneessa oli 4-5 tyhjää sänkyjä. Jannelle annettiin sänky, josta saatiin happiviikset paikalleen. Hoitajilla ja lääkäreillä oli keltaiset suojavaatteet, maskit, hanskat.. Lääkärin vaatteeseen oli tussilla kirjoitettu hänen etunimensä. Hyvä oivallus. Eihän heitä voi tuntea ja tunnistaa, kun ovat saman näköisiä kaikki.

Kaikenlaisia verikokeita otettiin. Aluksi lauloin hänelle tuttuun tapaan lastenlaulua, että pysyisi paikoillaan, mutta pian huomasin, että hän oli niin kipeä, ettei mitään lauluja tarvittu. Ei laittanut hanttiin, vaikka valtimoverikoetta kaiveltiin syvältä ranteesta. Ja taas häntä kehuttiin kun on niin reipas mies. Aina korjaan tämän asian. On vaan niin sairas!

Thorax-röntgen otettiin ja sillä poissuljettiin, ettei ole keuhkokuumetta. Seuraavaksi siirryttiin vatsaan. Kirurgi kävi. Määrättiin varjoainekuvaan. Melko pian pääsikin. Sekin onnistui "oikein hyvin."  Ja sieltä se kataluus paljastui: suolessa on reikä!

Tämän sain kuulla Pandemiavuodeosastolla, jonne olin päässyt Jannen mukaan yksityishuoneeseen, jossa wc. Yritin ottaa päiväunia Jannen jalkopäässä. Pää oli minulla turkasen kipeä huolesta, stressistä ja kahvin puutteesta. En ollut saanut aamiaista ja päivä oli jo iltapäivässä. No, kun Janne ei saanut ruokaa, kun sanottiin leikkauksen tulevan, niin sain armollisesti syödä hänen ruokansa.
Janne välillä torkahteli. Sitten säpsähti hereille hetken päästä. Hän oli todella kipeä! Sai kipulääkettä ja torkahteli syvemmin.

Iltapäivällä, ennen klo 14:00 kävi käsky siirtyä leikkausosastolle. Olin juuri saanut luvatun kahvimukin nenäni eteen ja harmitti jättää puolet siitä huoneeseen. Saatoin Jannea sänkyineen leikkurin ovelle. Sitten tuli se pysäyttävä hetki, kun joudun sanomaan hyvästit leikkaukseen menevälle lapselleni. "Kyllä kaikki järjestyy! Äiti rakastaa Jannea! Enkelit auttaa!" Jotain tuollaista varmasti hänelle sopersin itku kurkussa. Pakko oli nostaa kädet pystyyn. En voi tehdä enää yhtään enempää.

Olipa vaikea löytää tie ulos. Koronan vuoksi koko sairaala on mullin mallin. Ja väliaikaisia toimipisteitä on rakennettu eri paikkoihin. Lopulta sain raikasta kevätilmaa keuhkot täyteen. Keräilin siinä itseäni kokoon kävellessäni ensimmäistä taksia kohti, jonka näin. Kotiin minun nyt vain täytyy mennä.

Odottelua

Olin sopinut Pandemiavuodeosaston hoitajan kanssa, että voin soittaa heille klo 20:00 ja kysyä tilanteesta. Soitin. Sanottiin, ettei heille ole ilmoitettu heräämöstä vielä mitään. (myöhemmin sain tietää, että oli viety leikkuriin 14:00 ja tuotu heräämöön 20:30. Pitkä leikkaus siis ollut, vaikka anestesiavalmistelutkin siitä poistettaisiin..)

Soitin aamulla uudelleen, ja sama tilanne: ei tietoa. Pyysin heräämön numeroa, ja sinne soitettaessa se meni aivan muualle. Koska korona. Pyydettiin soittaa keskukseen.
Ennen kuin sain googletettua keskuksen numeron, sain huomata, että se aukeaa vasta klo 8:00 ja nyt kello oli 7 ja risat. Löysin potilastiedustelu-numeron ja soitin siihen. Sieltä löysin ystävällisen henkilön, joka yhdisti minut oikeaan paikkaan.

Sain kuulla, että Janne oli vielä hengityskoneessa. Verenpaineet ovat niin alhaiset, että ovat jatkaneet hänen hoitoaan vielä näin. Pitivät hänet hengityskoneessa vielä päivän, ja vasta seuraavan päivän aamuna kone irroitettiin. Hänelle oli tehty suoliavanne. Reikä oli ollut vanhassa suolen liitoskohdassa. Arpityrä on korjattu samassa leikkauksessa.

Keskiviikko päivällä hänet siirrettiin tavalliselle osastolle.

Soitin innoissani osastolle. Sain vähän negatiivista kohtelua. Ehkä siellä oli väsynyt hoitaja puhelimessa. "Kuule, kyllä se on nyt niin, että tänne ei vaan tulla". Ei antanut tietoja tms. Pyysi soittamaan myöhemmin. Todella myöhemmin halusinkin soittaa!

Jannella oli osastolla noussut uudelleen kuume 38:n. Oli limainen. (eikös se siitä hengityskoneesta liene johdu?) Leukkarit oli nousseet.
Ihmettelen suuresi, että koronanäyte oli otettu uudelleen näiden oireiden vuoksi. Toissapäivänä vastaus oli ollut negatiivinen. Mihin se siitä päivässä olisi muuttunut? Omasta mielestäni oireet viittaa nyt vatsakalvon tulehdukseen. Siis ihan maalaisjärjellä.

Lääkärille olen antanut monesti soittopyyntöjä. Oli delegoinut anestesialääkärille soiton heräämössä, ja se olikin hienoa. Olisin vaan halunnut keskustella ihan leikkaavan lääkärin kanssa, koska en pääse nyt osastolle lääkärikierrollekkaan. Leikkauskertomustakaan ei vielä ollut saatavilla.

Janne on siirretty yksityishuoneeseen. Vain tv on hänen seuranaan. Ja äiti ei pääse sinnekään hänen seurakseen. Kyllä minä tähän totun ja kestän, mutta sydän särkyy, kun tiedän, että Janne ei voi ymmärtää mikä on korona, miksi äiti on hyljännyt!!!???

Yksityishuone vaihtui kaverihuoneeksi, kun näyte oli jälleen negatiivinen.

Olen kahdesti päivässä ollut sairaalaan yhteydessä. Aamuin illoin. Se oli hieno hetki, kun sain kuulla, että nenä-mahaletku on otettu pois, ja alkaa saada nestemäistä ruokaa. Öisin on usein hereillä ja seurailee hoitajan tekemisiä. Ei nuku? Selvisi, että yölääkitys ollutkin sairaalassa eri kuin kotona. Ensin ei nenämahaletkun vuoksi voinut tabletteja antaa, ja toisena yönä oli rauhottava lääke jätetty vain "tarvittaessa-listalle". Ohjeistin hoitajaa, saa nähdä josko saisi unirytmistään kiinni.

Tutut kuviot on siellä alkaneet. Jumppari on alkanut käydä nostamassa istumaan, ja myöhemmin sitten pystyyn ja kävelyttämään. Hankalaa se oli syksyn leikkauksen jälkeenkin. Poika oli kuin liimattuna pedin pohjalle. Kaikki tämä käytävä läpi uudestaan! Onkohan paino paljon pudonnut, sekin seikka täytyy hoitaa kuntoon. Viimeksi 4 kg:n painon lasku oli kovan työn takana saada takaisin.

Avannepussi on alkanut täyttymään, mikä on hyvä asia. Kipulääkitys on tuottanut kutinaa ja lääkitys vaihtunut. Silmätulehdus on tullut, kun on hangannut silmäänsä.

Crp on ollut 400, ja nyt lähtenyt harppauksilla alenemaan. Eilen soitettaessa oli vielä 300. Leukkaritkin lähteneet alenemaan.. Hb on 118, joten nyt ei ole siitä huolta.

Viimein kun soittopyyntö lääkärille toteutui, sain tietää, että reikä suolistoon oli tullut -jälleen kerran- suolikierteen aiheuttaman paineen vuoksi. Entinen suoliliitos oli ratkennut. Suolen sisälmystä oli mennyt vatsaonteloon, ja sitä on leikkauksessa huuhdeltu pois. Vatsakalvon tulehdus ilmeinen. Sitä nyt antibiooteilla hoidellaan. Pojalla on vielä dreeni vatsalla, ja sieltä on tullut "tavaraa litrakaupalla", katetri vatsanläpi virtsarakkoon on vielä paikoillaan.

Kerran soittaessani, ja pyytäessäni Jannen hoitajaa puhelimeen, hätäinen vastaaja sanoi, kuin itsekseen, että hetkinen, vien hänelle itselleen niin voitte puhua keskenänne. Sitten hän oli jo mennyt, eikä kuullut, kun sanoin, ettei hän kyllä osaa puhua... Odotin mielenkiinnolla, olisiko oppinut tänä aikana puhumaan, mutta ei, nolontuntuinen hoitaja sieltä vastasi.

Toisella kerralla minulta kysyttiin, että "eikö hänellä ole omaa kännykkää?" No ei ole omaa kännykkää. On kai harvinaista nykyaikana, että osaston numeroon soitetaan ja kysytään hoidettavan tietoja.

Osastolla pyörii niin paljon hoitajia ja avustajia, että kommelluksilta ei vältytä. Oletus on monella, että toinen osaa toimia, jos vaikka tuodaan ruokatarjotin ikkunalaudalle. Kun ei ole sitä sitten nauttinut, viedään pois, ja merkitään, ettei ole ruoka maittanut. No, tämä on kauhuskenerausta, mutta toivon, että Jannen charmi puree, ja häntä pidetään "kuin kukkaa kämmenellä".

Luulen, että mielikuvissani "näen" hänet terveempänä kuin mitä onkaan. Ensi viikon alkupäivistä luvattu varovasti kotiutusta kotihoitoon, jos paraneminen jatkuu näin hyvänä.

Kotona odottelua.

Mitä tekee äiti, kun ei pääse poikansa luo? Ei tähän mennessä ole tehnyt mitään järkevää. Ei vaan saa aikaiseksi pestä ikkunoita ja siivota hammasharjalla huoneita. Sillä ei ole mitään merkitystä. Käyn kävelemässä pari kertaa päivässä. Järvenranta kutsuu luo. Kevät on siellä kauneimmillaan, kun jäät on lähteneet poikkeuksellisen aikaisin. Lokit kirkuu ja kaartelee järven yllä, joutsenet rakentavat pesäänsä lähistöllä, sorsat, allit ja silkkiuikut käyvät tervehtimässä. Pulloonpuhaltaja -lintu, kaulushaikara, puhaltelee matalaa ääntään. Vielä on ollut tuulisia päiviä, ja laineiden pauhu ja liplatus vuoronperään ilahduttavat. On onni, että on kevät.

Pandemia on saanut kilpailijan. En jaksa enää panikoida pandemian aiheuttamasta tuhosta. Tuho sisälläni on omaa luokkaansa. Sydän vereslihalla. Kaupassa käytän nykyisin suojamaskia, ensimmäisten joukossa. Suojakäsineet olivat ensin käsissä... Korona EI SAA TULLA meille, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Jos vaan miten sitä voi välttää, se tehdään. Vasta tilasin netistä suojamaskeja 50 kpl. Niitä on todella vaikea kohta saada, ja hinnat nousevat pilviin.

Pandemia vastaanottohuone

Pandemiavuodeos. pari tuntia, kiireesti leikkaussaliin!

Uusi "taistelutanner"