Janne oli äännellyt hiljaisesti tovin verran. On niin pimeää. Ei jaksaisi nousta.
Ei muuta kuin affirmaatiot kehiin.Pian huomasinkin olevani jo puuron keitossa, rutiinillahan tämä menee, kunhan ensin pääsen yläasentoon.
Viime yö oli jälleen huono. Melatoniineista huolimatta, ääntelee kolmisen tuntia, sitten voin antaa Tenoxin, jolla nukkuu yleensä, joskus ei silläkään. Eilen nukahti klo 1:00, Joten hyvät unet on saatu. Minäkin ihmekyllä nukuin melkein heti. Usein olen virkistynyt, eikä oma uni meinaa tulla, kun kuuntelee pojan kuorsausta toisesta huoneesta :) Tää on niin tätä.
Jokapäiväiseen ohjelmaamme kuuluu, että ehdottomasti käymme kävelylenkillä. Meillä on niin kaunis järvenranta, ja kävelypolkumme johtaa päivittäin jommin kummin suuntaan... Ja minulla on usein kamera mukana. Se on yksi harrastukseni: kuvaan järveä eri valoissa, väreissä. Joskus pilvet heijastuu upeasti järveen, joskus taivaanranta maalautuu punaisena, keltaisena... Facebookissa yksi albumi on nimetty: Meidän ranta, jonne keräilen eri variaatioita. Janne ei niistä välitä. Hänellä on yleensä siihen aikaan maneerit päällä, hän keskittyy käden pyörittämiseen, peukalon imemiseen, jos rukkanen on kädessä. Mutta olen huomannut, jos uppoudun kuvaushommiin hetkeksi, kun hän on kävelemässä eteenpäin; jossain vaiheessa huomaa, etten olekkaan mukana, ja jää odottamaan. Se on hienoa. Olen silloin tosi kiitollinen hänelle. Kiitos kun odotit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti