Lotto-päivä

Lauantai. Kylmä pohjois-tuuli puhalteli armottomasti, kun kävelimme aamupäivälenkillämme. Eipä ollut Jannellakaan aikaa jäädä vipattamaan ja murisemaan, kun vauhdilla laitoimme töppöstä toisen eteen.

Kädellä vähän tuuppasin selän takaa, niin saatiin vauhtia masiinaan. Tuo tapa on kyllä saanut vasemman käteni hauiksen kohdalta jotenkin kramppiin, se on ollut koko syksyn mahdottoman kipeä pukiessa, kurkottaessa tms.

Vanhuus ei tule yksinään. Se on listallani "tarttis hoitaa omaa itseään" nro:lla 1. Kohonneet kolesterolit on sitten nro. 2. Puoli vuotta sitten piti käydä kontrollissa. Oli tarkoituksenani saada painoa pikkuisen pois, vaihtaa kovat rasvat pehmeisiin, lisätä liikuntaa...Kaikki muu on toteutunut paitsi ei ensiksi mainittu. Ihan tulee syyllinen olo, etten ole itsestäni huolta kantanut. Lasten eteen tekee mitä vaan, mutta miksi ei sitten oman itsensä, vaikka ehdottomasti täytyy pysyä kunnossa, jotta pystyn toimimaan kehitysvammaisen lapseni omaishoitajana. Tai on hän jo 23 vuotias, mutta pienikokoinen kaveri, moni luulisi 10-vuotiaaksi.

Tämä kuva ei ole tältä päivältä, mutta tässä näkyy se käden vimputtaminen. Janne on downin syndroma-ihminen, jolla on autistiset piirteet. Vanhemmiten autistisuus on tullut haitallisesti enenevästi esiin. Mm. äänimaneerit on miltei koko ajan päällä. Eikä siinä vielä kaikki. Mutta näistä kerron pikkuhiljaa kun tarina etenee.

Lotto-arvontaa odotellessa, takkatulen hiipuessa, Jannen musiikin loppuessa, murina-marinan jatkuessa...näillä mennään kohti Joulukuun ekaa päivää. Ja yöhän on sitten taas oma seikkailunsa...