Kun muutaman kerran elämässä on tapahtunut yllättäin rankka tapahtuma läheiselle, on tuntosarvet hyvin herkkinä.
Jannen tapauksessa olen nyt siinä mielessä voiton puolella, että kun on tutkittu suolisto läpikotaisin, tietää, ettei nyt välttämättä ole suolikuolio, vaikka olisikin ääntä epämääräisen paljon.
Pahimmoillaan olen lähtenyt lenkille hänen kanssaa pankkikortti taskussa, - kaiken varalta - jos olisi tullut ambulanssikeikka kesken lenkin. Siinä ei olisi ollut aikaa koukata kodin kautta maksuvälinettä hakemaan.
Vieläkin sänkyni vierellä on "yöllä lähtemis vaatekerta" valmiina. Siinä unenpöpperössä, shokissa ja hysteerisenä en löytäisi kuitenkaan päällepantavaa! Samoin pahimmoillaan latasin lähtörepun: kännykän laturi on tärkein olla mukana...
Hienoja elämänviisauksia ei aina voi noudattaa. Opetetaan elämään tässä hetkessä. Toki sen osaan, on paljon hetkiä joista osaan nauttia. Mutta joskus on parempi varautua etukäteen ja pahimpaan. Se antaa mielenrauhaa, ja melkeinpä takaa, ettei ko. pelkoa sitten tapahdukkaan. On parempi toimia, kuin vain pelätä!
Vasemmalla äiti-joutsenen jäljet ja oikealla poikasen. (Joutsenentarina)
Väsynyt olo:
Onhan se selvää, jos joku muu määrää milloin saa nukahtaa, joutuuko heräämään kesken unien ja mihin aikaan herätään, -niin eihän siitä hyvä seuraa.
Kun siihen lisätään vaihdevuosioireet hikoilu/palelu -skaalalla, on lopputulos vieläkin huonompi.
Olen törmännyt onnettoman vähäisen oman aikani suhteen siihen, että luulen ihmisten liioittelevan väsymystäni. Minulle on tarjottu vaihto-ehtoisia huvituksia vapaaviikonloppuihini. Tosi tosi ihanaa, että on tarjottu, mutta vuosien huonojen kausien jälkeen, olen oppinut sisäisesti tietämään miten saan voimavarani riittämään kaksi viikkoa kerrallaan.
Kun tulee huono, väsynyt kausi, silloin ei auta muu kuin ladata akkua. Siihen ei kuulu silloin sitoutuminen ihanille kursseille tai vierailu mukaviin kyläpaikkoihin. Tuntee olevansa vähän outolintu, kun kerron, että kiitos, mutta minä vain nukun omaan tahtiini, ulkoilen, saunon ja nautin hiljaisuudesta. Kuulostaahan tuo nyt aika dorkalta, kun kaikkea kivaa olisi tarjolla.
Monesti olen itsekin miettinyt, miten ihmeessä olen jaksanut kaikki nämä vuodet. Mutta tuo toisten mielestä joskus eristäytyminen, on ehkä sittenkin ollut tarvittaessa toimiva vaihto-ehto. Ja sinne lomaan voi itse säveltää omaehtoista toimintaa. Parasta on päästä tyttären luona käymään. Se on aina sellainen rakkausvierailu ;) Käydään syömässä "hienosti" ja vietetään laatuaikaa. Siellä hänen luonaan nukun usein parhaimmat yöunet. Pikkuisen keittiön lattialla, hyvällä patjalla!
Olen hakenut ensimmäistä kertaa Omaishoitaja- ja läheinen -liiton ja Raha-automaattiyhdistyksen tuetulle lomalle. Teemana Tunteista voimaa. Tämä olisi viikon mittainen kuntoutusloma Mikkelissä, ja niin toivon, että pääsisin sinne syömään valmiisiin pöytiin, lenkkeilemään ja kokeilemaan uusia liikuntamuotoja. Eihän sinne ole kuin reilut 7 kk aikaa! Heh. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Peukkua että pääsisin. Luulen, että on hyvät mahdollisuudet, kun en ole ennen hakenut...
Talven taikaa!
Surkea olo:
Surkea olo on sellaista, ettei voi hyvin fyysisesti eikä henkisesti. Mikään ei oikein huvita, on apatiaa ja tuntuu että ahdistaa ja voimat on pois. Tämähän on tuttua jokaiselle. Ne on ihmiselle suotuja tunteita. Ja tärkeitä tunnistaa, ja luottaa ettei se maailma siihen kaadu. Eilen oli sellainen päivä.
Kun tuo päivä tulee, annan vain olla itseni siinä suossa. Rämmin. En uppoa. Tiedän että aina tämänmoisen päivän jälkeen tulee se todella hyvä päivä. Aurinko paistaa. Silloin olen lempeä itselleni, en vaadi itseltäni yhtään enempää kuin mitä jaksan. Hoidan perusaskareet, silloin Janne kuuntelee entistä enemmän musiikkiaan, katselee videoitaan. Saatan sanoa hänelle, että "Äiti on nyt vähän pipi", jos päätä särkee ankarasti. Hän sen jollain tavalla ymmärtää.
Tärkeä sanoma väsyneelle: se menee ohi. Älä hätäänny. Et ole hullu, vain vähän rasittunut. Anna itsellesi lepoa ja rauhaa. Käsittele itseäsi silkkihansikkain. Sillä olet sen arvoinen, eikä kukaan muu sitä osaa tai tajua tehdä!
Tämmöisenä surkeana päivänä mietin esim. Jannen poismenoa. Jo vauvasta saakka hänellä on ollut niin kriittisiä tilanteita, että lääkärit ovat sanoneet suoraan, että menettämisen mahdollisuus on suuri. Tämä oli sydänleikkauksen tiimoilla, ja kun näitä leikkauksia on ollut jatkuvaan tahtiin, ja jälleen on tuotu esille kriittisyys, menettämisen mahdollisuus... sitä alkaa pitää luonnollisena, että ajatteleekin jo hänen hautajaisiaan. Hänen ollessaan vauvaikäinen, usein kuvittelin, kuinka kantaisimme pikkuisen arkun hautaan. Metkaa, että silloin en kyennyt tunnistamaan tunnetta. Ehkä suojamuurini olivat silloin niin paksut, että mikään ei olisi liikauttanut. Nyt jos ajattelen hänen poismenoaan ja tulevia hautajaisia, en pysty viemään mielikuvaa loppuun asti. Tukehdun siihen surun tunteeseen, enkä halua jatkaa. Siksi minua todella peloittaa, miten siitä selviää... sitten kun se on totta. Mutta ainahan kaikista on selvitty. Jos ihan todella ajattelee. En minä uppoa sittenkään.
Tunteet ovat voimavaramme. Kun pystymme tuntemaan suuren surun, pystymme tuntemaan myöskin suuren ilon. Se ilo mikä helkähtää sydämessä. Tunteita on laaja kirjo. Ole iloinen niistä jokaisesta. Ole iloinen, että tunnet, olet siis elossa :)
Kiitollinen olo:
Summa summarum. Olo on usein kiitollinen. Siitä, että olen pysynyt terveenä ja jaksanut hoitaa Jannea kotosalla. Vaikka se on joskus raskasta, on se kuitenkin kaikkien kannalta paras vaihto-ehto.
Helmikuussa on hänen Kirurgin vastaanotto-aikansa, ja silloin totaalisesti käydään läpi suoli-avanteen vaihto-ehto. Luulenpa ettei se ole silloin enään vaihto-ehto, vaan ainut tapa toimia. Suolen tilanne on jo edennyt niin pahaksi :(
Nyt on talvi. Tavoitteena on saada hänet suksille ainakin yhden kerran. Se on ollut asia, josta hän on aina nauttinut. Vaikka vauhti on etanan kanssa kilpailemista, mutta silti. Siinäkin on tunnelma, joka häntä johdattelee, ei niinkään suoritus. Myös potkukelkan voisi kaivaa esille ja käydä vaikka järvenjäällä potkuttelemassa. Pomo kyydissä viiletetään rantoja myöden. "Aina kikatusta, käkätystä tarvitaan...ja kohta nauru raikaa... :)
Kakun äärellä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti