Kakkumaniaa...

Olin jo kauan sitten päättänyt tehdä oikein vanhan ajan kermaisen täytekakun. Ei, ei ollut kenenkään syntymäpäiviä, mutta ajattelin juhlistaa sillä tyttären lukukauden päättymistä. Pitkä opiskelijatalvi on taas takanapäin, ja kesäloma aluillaan.

Jenni ilmoitti tulevansa perjantaina, niinpä me aikaisen madon nappaamina olimme Jannen kanssa jo varhain liikenteessä. Olin vain ohimennen (itsekseni ääneen) puhellut, että kun tullaan aamulenkiltä, tehdäänkin sitten täytekakku valmiiksi.

Aamulenkillä:

 



Enpä olisi uskonut, että hän sen oli noteerannut, ja tultuamme lenkiltä, istui kuin tatti keittiön pöydän äärellä ja tsiikaili jääkaappiin.

Oikein hyvin meni kakun "lataaminen", mutta kun se oli valmiina, ja laitoin sen "Tupperissa" jääkaappiin, alkoi se poikaa poltella!! Hänen mielestään oli sitten jo syömisen aika. No, minä sitten hokemaan, että kun sisko tulee, sitten syödään kakkua. Ja tätä odotusaikaa jäi meille sitten 6 t.
Eihän siinä auttanut muu, kuin taas teipata jääkaapin ovi. Muuten olisi kakku huvennut tuulen suojaan...

Sisko tuli, Janne hyrisi ja hankasi kämmeniään! Hän oli jo hyper onnellinen siskon näkemisestä, saatikka, kun nyt ymmärsi, että on kakun aika!

Hyvin meni kakkuttelu, ja lisääkin sai pienen siivun. Hänen syömisintonsa jäi päälle: Hän teki kaikkensa, että tuli ymmärretyksi, että "se on nyt kuule vaan kakkua uudelleen annettava!" Kanniskeli lautasta ja lusikkaa, kakkulapiota, kahvikuppia. Niin kohteliaasti ne minulle miltei kumartaen, hienovaraisesti ojensi. Jouduin siinä sitten taas turvautumaan seuraavaan korttiin: Kun isi tulee Jannea hakemaan, sitten otetaan taas kakkua!

Ja se oli pojalle liikaa. "Ei, ei enään yhtään odottelua!" Hän meni Jennin luokse lusikka kädessä, ja aloitti sellaisen vihaisen metelin, että pelkäsin pojan lyödä mottasevan tyttöä! Se oli kovaa ja korkealta huudettua tekstiä.

Huusin yhtä kovaa, että EI, EI SAA, LOPPU!! Tai vastaavaa, ja mentiin  yhdessä keittiön puolelle. Kello olikin jo päivällisen aikaa, joten annoin hänelle "kunnon ruokaa". Jääkaapin teipin irroitin, ja enkös vaan unohtanut laittaa paikalleen.

Syönnin jälkeen oli poika älynnyt mennä jääkaapille, -ottanut Kakku-kuvun YLIMMÄLTÄ hyllyltä, ja se komeili keskellä pöytää. Kuvun avaamismekanismi ei auennut hänelle, ja niin hän sitä oli ihmettelemässä, kun sain kiinni itse teosta. Onneksi oli kupu päällä, muuten pelkkä kakku olisi varmaan kaatua lätsähtänyt hänen naamalleen, kuin Spede Showssa ennen vanhaan: This is a cake!! ;)

Pikku pikku siivun sai jälkiruoaksi, ja sitten oli tytyväinen.Teippi oveen visusti loppu-ajaksi! Poju  meni Jennin luo hissukseen, ja äitinä sitten kehoitin Jannea, että pyytäisi Jenniltä anteeksi, kun noin vihaisesti rähisi. Poika meni ja otti häntä kauniisti kädestä kiinni, ja "puski otsaansa suukko-asentoon" kun on tottunut äidiltä suukon saamaan otsalle. Se oli kaunis anteeksipyyntö. Sitten muinamiehinä siskon viereen köllöttämään ja ihastelemaan tätä...

Aikanaan tuli Jennin ystävätär ja iskä, ja kakku sai kyytiä pojan lautaselta. Aina vain pienempi ja pienempi siivu annettiin. Kovasti hän sitä rakastaa. Mistähän moinen? Aina on tykännyt täyskäristä. Silloinkin kun kitarisat leikattiin, eikä pystynyt nielemään useaan päivään, niin täyskäri pelasti hengen. ;)

Iltasella aloimme Jenskun kanssa analysoimaan tilannetta: Janne ja Jenni oli pikkuisina sellainen tiimi, jossa Jenni hyvin pian joutui pikkusiskona ottamaan isonsiskon roolin. Huolehtimaan ja "tulkitsemaan" Jannen käyttäytymistä. Hän kun sen niin hyvin taisi. (On jäänyt mieleen kerta, kun Janne marisi ja marmatti kamalasti, ja luulin, että hän on kipeänä. Jenni sanoi noin kolmivuotiaana, että "Eivätkö aikuiset ymmärrä, että lapsilla on NÄLKÄ!!" Silloin tajusin, että tämä tyttö tulkkaa hyvin veljen käyttäytymistä.)

Mietimme, että Jannen sanoma saattoi olla ÄITIÄITIÄITI EI EI EI ANNANA KAKKUA EI EI EI JANNE EI SAA!!! Tuo kun tuli sellaisella älämölyllä, niin saattoipa hyvin olla reklamaatio Jennille, että äiti ei anna kakkua!  Voi jesses, ja äiti vielä käski pyytämään tuota anteeksi :(  

Asiantuntijat sanoisivat: Loistavaa, aivan loistavaa! Oma-aloitteellisuus on hyväksi!!  Jeeeee...
No nyt on valtakunnassa kaikki hyvin, kun kakku on finito!

Isän luona oli kellonympärys-nukkuminen loppunut. Ensimmäinen yö oli mennyt vain neljällä tunnilla. Luultavasti edellämainittu oli syynä. Seuraavana päivänä, vähillä unilla oli ollut yllätyksellinen poika;
                                                                 Kukkaniityn kylvöä

Olivat touhuilleet kaikenlaista ulkosella, ja yht´äkkiä oli poika ollut kadoksissa. Ei ollut mistään löytynyt. Lopulta "hallin perältä" oli kuulunut vaimeaa hyrinää, ja poika oli ensimmäistä kertaa eläessään osannut aukaista asuntovaunun oven ja kömpiä sisään. Pimeässä oli istunut ja odottanut, matkalle miehen mieli!

Traktorin kyydissä oli nauttinut.

 

Itse oli mennyt omenapuun alle istuskelemaan ja makoilemaan :)

 

 

Raparperimaalla käyneet...

 

 

Nyt menee hetki, että tasoittuu luonani "kakkumania" ja viikonlopun ympäristönvaihdoksen tuoma levottomuus. Viime yönä tarvittiin Tenox kaikkien vanhojen unensaantilääkkeiden lisäksi. Poika ei pysynyt sängyssään niin, että olisi uni ehtinyt tulla. Levoton kulkija. Nytkin juuri, ei keskity katselemaan haluamaansa vhs-nauhaa, vaan tuo aina vähän päästä uuden nauhan....  ääh.... motkotimotkoti, äti ei tykkää! Jos ei ole omatoiminen ei ole hyvä, jos on sitä liikaa, sekään ei ole hyvä! Kun olisi sellainen kultainen keskitie, mutta tämä menee aina laidasta laitaan!

No, onneksi on välillä tällaisiakin höyryjä, eikä aina terveyteen liittyviä! ;)