Aivan normaalisti tuntui menevän alkumatka. Jäin "suustani kiinni" naapurin kanssa matkalla, ja mariseva Janne mennä-potki omia aikojaan rantaan päin. Onneksi näytti jäävän vähän matkan päähän odottamaan!
Kiiruhdin hänen luokseen, ja totesin samalla järveltä tuulevan viileästi. Yht´äkkiä poika kyyristyi 90 asteeseen. No, olihan siinä valkoisia ketunleipiä, ajattelin huvittuneena, että näin se meidän Hemuli tutkii kukkasia.... Mutta sitten hän kyyristyi aivan lysyasentoon. Ei kuulunut äänimaneeria, ei pyörinyt käsimaneeritkaan - eikä katsellut kukkasia. Sanoi vain:" Yhy, yhy..."
Voi veljet, mitä tämä on?!
Nostin hänet pystyyn ja jatkoimme matkaa. Tästäkö se alamäki nyt alkaa? Normaalin epänormaalilta vaikutti, hieman kannatellen jatkoimme matkaa. Tarkoitus oli uudelleen kokeilla uusia keinuja, josko nyt paremmin onnistuisi.
Keinuille päästessä hän vain ohitti ne kylmän rauhallisesti. Näppäsin kuvankin:
Sitten hän kyyristyi taas vaikeroimaan hietikolle. Nyt tajusin, että kotiin tästä on päästävä. Näin me sitten rahnustimme kotimatkan: Jannen jalat ei kantaneet, ja minä kannattelin häntä kainaloista. Välillä kyyristyi kyykkyyn. Ja taas jatkettiin. Hitsi kun pitää nyt taas sattua viikonloppuna. Avun saanti on hankalampaa sairaalassa. Jos vaikka leikkaukseen nyt joutuu! Epäilin, että suoli on joko kiertynyt itsensä ympärille, tai sitten mennyt sisäkkäin. Vai olisiko virtsatietulehdusta? Vähän kyllä ihmettelin, ettei vaikuta huutavan niin kuin viimekerralla, kun tukoksen takia jouduttiin lähtemään.
Kotiin tullessa ohjasin hänet omaan sänkyynsä. Hän oli ilahtunut siitä, ja sanoinkin, että "oma sänky on ihmisen paras paikka!" Mittasin kuumeen. Sehän oli vain 35,7. Hänen normaalilämpö. Ei yskinyt, eikä oksentanut. Kulki kyllä vieläkin vähän kumarassa sisälläkin. Annoin 1 g:n Panadolin. Sohvalla radiota kuunnellen, alkoi sitten jalka vipattaa 15 min. päästä Panadolista. Hymyäkin jo tuli. Ajattelin, että vaara ohi! Tällä kertaa. Varuilleen se taas laittoi. Pakkasin yöksi jälleen sairaalaan-lähtökassini valmiiksi ja laitoin vaatteet pinkkaan sängyn viereen.
Saatko suun noin tötterölleen?
Hän on alkanut nukkua hyvin - liiankin hyvin, sillä 10-11 tuntia per yö on nyt menossa. Älä huoli, kyllä se siitä varmaankin vähenee. Mutta on jo iltapäivästä haukottelevainen. Se joko on merkki jostakin tai sitten vain veroittaa talven nukkumattomuutta. Ei sitä kukaan tiedä.
Kovaa ääntä hän nykyään pitää. Vaikka itse kärsin kuulon alentumasta, on se ääntely mielestäni kohtuuttoman kovaa! Mistä sekin on merkki? Onko hänenkin kuulonsa huonontunut? Miten sitäkin mittaisi?
Tuollaista "kohtausta" ei ole tullut sen jälkeen. Siksipä yksi vaihto-ehto on, että hän olisi reagoinut voimakkaasti raakaan järveltä tulevaan viimaan? Voisin kuvitella, että se autistisuudesta kärsivälle voisi olla kamala paikka. Itseänikin inhotti kävellä siinä tuulessa. Muttei minulta sentään jalat menneet alta :) Toisaalta, miksi hän olisi takaisin tullessakin vielä ollut voimaton, kun olimme jo tuulensuojassa! Meinasi laittaa maantielle mahalleen! Jos siellä oli ilmakuplaa jossain suolen mutkassa, mikä ei liikkunut? Voi että kun ei voi tietää. Ambulanssimiesten sanat on jääneet päähän, että "yhteyttä tulee ottaa, jos on kuumetta, oksentaa tai verta tulee jostain...". jos ei valittaen huuda, ei ole syytä olla huolissaan.
Kävelyllä olemme käyneet senkin jälkeen. Mutta uudet keinut eivät saa häneltä kiinnostusta. Ne on aavistuksen liian korkealla, läpyskä ei tunnu hänestä siltä, että siinä voisi istua. Kettingit on eri korkeuksilla, ja vauhti menee vinoon. Kai se on lapsista kivaa tai turvallista tai jotain, muttei tämä keinumisesta nauttiva downmies niihin ole vielä tottunut. Onneksi lähellä on puisto, jossa on vielä kunnollinen vanhanajan keinu. Entinen luonnonmukainen kaunis rantamme on nyt uudistuneena, puolivalmiina saanut epäluottamuksemme. Penkit on viety kokonaan pois, eikä uusia ole ainakaan vielä tullut. Siellä on nyt koripallo-teline, kenttää juosta ja pelata palloa, sekä hienon näköinen beachvolley-kenttä. Ai niin ja teline frisbiigolffia varten. Voi vitsi kun nuo härvelit olisi ollut silloin täällä kun Jenni asui vielä kotona. Olisi ollut käyttöä.
Heleätä Helluntaita!
Mitä se oli? Kysymys jää avoimeksi. Ehkä joskus saa vastauksen, tai sitten ei. Mutta sait hieman taas selkoa, millaista on elellä kahdestaan puhumattoman, keskivaikeaksi kehitysvammaiseksi diagnosoidun pojan kanssa. Jolla siis uutena diagnoosina pseudo obstruktio. ...vain muutamia mainitakseni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti