Aivan kummallista, miten hän suhtautuu näihin lähtöihin niin iloisesti. Nauraa kihertää ja innostuneen reippaasti kävelee autolle. Eikös vaan luulisikin, että muistaisi sairaalareissut ikävinä tapahtumina? Ja kyllä hän tiesi mihin olimme menossa. Lääkärin kuva oli ohjelmataulussa.
Myöskin sairaalaan tultaessa hän ääntelyn ohella naureskeli, kun takkeja ängättiin naulakon luona pois päältä.
Jäi niin paljon aikaa, kun liikenne sujuikin loistavasti, että käväisimme kahvilassa jätskillä. Näin hätääntyneen kahvilanmyyjän ilmeen, kun hän ei heti äkännyt, että mörinä-ääni tuli Jannesta. Samoin kahvilassa istuskelleet saivat hetken huvia, kun etsimme omaa pöytää ja Jansku mörmötti mennessään.
Ensin käytiin sydänfilmissä. Onneksi oli sama hoitaja ottamassa filmiä kuin kolmena muunakin kertana tänä syksynä. Mutta huone oli vain eri. Siitäkös Janne ei pitänytkään. Hän laittoi hanttiin heti huoneeseen mennessä. Oli levoton, eikä antanut koskea. Onneksi satuin kysymään, että onkohan täällä huoneessa joku erityinen ääni, Jannella kun on ne autistiset piirteet niin ehkä aiheuttaa nyt tämän vastarinnan. Ja juu, siellä oli sähkökaappi ja se humisi ja hurisi. Sitten vaihdettiin takaisin samaan huoneeseen, jossa edellisetkin sydänfilmit on saatu otettua. Ja heti oli parempi tilanne. Filmi saatiin otettua.
Sitten vain vanhaan tuttuun hissiin ja kuudenteen kerrokseen.
Odotimme hyvän tovin. Ihanasti ääni kaikuu sairaalan käytävällä. Minä muodon vuoksi vähän yritin hyssytellä, etteivät pääse sanomaan, että äitikin se vaan istui eikä komentanut lastaan hiljaiseksi. Ei se komentelu auta, kun toisella on äänimaneeri.
Lääkäri oli 10 minuuttia myöhässä. Ja jälleen tuli Jannelle stoppi, kun olisi pitänyt tutkimuspöydälle nousta. Sydänultralaite on tosi hieno ja arvokas, mutta kummaa hurinaa sekin pitää. Lääkäri jo meinasi vähän hermostua, ja kertoi asiallisesti Jannelle, että "meillä on täällä annetut ajat, ja jos ei siinä ajassa ehditä toimenpidettä suorittaa, jää se tekemättä." Ohi meni tuo tieto Janskulta, mutta minä aloin puhumaan hänelle Tonttu Vilkkusilmästä ja samalla kieppasin hänet istumaan ja jalat vauhdilla pedille. Siinä oli. Jatkossa kylmägeeliä ei antanut laittaa. Piti niin tiukasti lääkärin kädestä, ettei se onnistunut. "Jospa äiti laittaisi". Minä prutsautin geeliä Jannen rinnuksille ja sanoin PRUIT. "Riittääkö" "Vielä samanverran". PRUIT -uudestaan. Pidin Janskun käsiä omissani painiotteessa, ja laulaahymistelin erilaisia äänteitä ja Tip-tappia. Poika rauhoittui. Napitti minua silmiin ja HYMYILI.
Sillai kai se sitten meni sujuvasti. Monitorista todettiin yhdessä lääkärin kanssa vanha löydös, eli toinen sydänläppä fuskaa. Se liikkui puolet hitaammin kuin se vilkkaampi läppä. Mutta tämä ei ole muuttunut sitten viime käynnin, ja kontrolloidaan jälleen viiden vuoden päästä. Ajattelin mielessäni, että näinkö sitä viittä vuotta tulee... Mutta voihan se toki tullakin. Olen itse silloin eläkeiän kynnyksellä.
Vaikutti siltä, kuin poika olisi ollut vähän hölmistyneenä, että nytkö jo lähdetään kotiin. Olisi hän ollut siinä talossa varmaan kauemminkin.
Kotiin tullessa radiossa lauloi yksi minimiehen lempilaulajista: Suvi Teräsniska. Jansku oli niin vauhdikkaasti mukana, että kiikkuessaan meinasi päänsä lyödä auton kojelautaan. Minä kädellä vähän toppuuttelin, niin eikös alkanut takomaan minua käsivarteen. Olimme juurikin parahiksi keskikaistalla täydet kaistat autoja molemmin puolin. Onneksi tuo "pahoinpitely" ei kestänyt kuin tovin, olisi voinut olla liikeenteen vaarantamista muuten. Aloin siis laulaa, ja se tyynnyttää hänet monessa tapauksessa. Ajelin kotiin hieman varuillani, noinko aloittaa uuden takomisen käteeni, mutta "Sen leikin lehmät söivät". Ei tullut enää mitään sellaista. Meni ohi. Ei olisi pitänyt toppuutella toisen intoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti