Feelings!!!

Olemme viettäneet tyttären 22 vuotis juhlia. Jenni oli kotona tuona synttäriaamuna, ja niinpä Janne sai kunnian ojentaa lahjan siskolle. Lauloin "Paljon Onnea vaan", ja Jannea piti kehoittaa lahjan antamiseen. Sitten kehoitin Jenniä halaamaan lahjan antajaa ja uppouduin itsekin halaamaan rakastakin rakkaampaa tytärtäni. Kyllä minua itketti. Tokihan siinä oli väsymystäkin Jannen huonon yön jäljiltä, mutta tunteet oli pinnassa.

Nämä kaksi lastani. Niin erilaiset. Ja kuitenkin heissä täytyy olla paljon yhtäkin, kun ovat samojen vanhempien lapsia. Jannella on vain ne penteleen kromosomit niin  pielessä kuin olla ja voi!!! 

Janne syntyi pari vuotta ennen Jenniä. Hän käytti Nalle-viittomia siihen aikaan. Odottaessani Jenniä ja vatsani pyöristyessä viittoilin hänelle vauvaa, mikä siihen aikaan tehtiin omaa vatsaa taputtamalla. Janne hallitsi silloin jotakin sanoja jollain lailla, ja hän taputti lattialla istuen omaa pientä vatsaansa ja sanoi:"viivi". Niinpä Jennin työnimeksi tuli Viivi loppuvaiheessa.(Alkuvaiheessa se oli Kerkko, kun raskaustestin tein Kerkon-nimipäivänä.) Kastetilaisuudessa moni luulikin, että Viivi tulisi hänen nimekseen. Jenni Alina sai nimensä molemmista suvuistamme.

Voin vain arvailla millaista elämä on Jenni-siskolla ollut vammaisen veljen rinnalla. Äitinä olen nähnyt sen, mutta miltä se on tytöstä tuntunut?  Jo hyvin pienenä tyttö omaksui rakastavan ja tilaa-antavan elämäntyylin. Muistan tunteneeni riittämättömyyttä ja huonommuutta äitinä, kun sydän sanoi, että pienempi lapsi tarvitsee syliä, huomiota ja ohjausta enemmän, mutta isompi ei osannut  mitään. Nuorempi oppi nopeasti omatoimiseksi, melkein kuin itsekseen, ja vanhempi lapsi edelleen vain tarvitsi apuani enemmän.

Pienenä leikki-ikäisenä heillä oli jotain yhteisiä juttuja. Kikatuksia ja käkätyksiä. Sitten Janne vain jäi matala-asteisempana leikeissä aina vähemmälle ja vähemmälle. Lopulta ei ollut mitään yhteistä. Tai ainakin niin luulin. Mutta kun tuona Jennin syntymäpäivä-aamuna heitä katselin, tunsin sen heidän yhteytensä. Sisar ja veli. Se se on. Eikä muuta tarvita. Ei sanoja ei mitään! Se vain on. Niin kuin Rakkaus. Sisar- rakkaus. Yhyy, taas täällä kirjoittaja vetistelee!! :)

Tuo tytär starttasi juuri autollaan kohti tulevaisuuttaan. Opiskelukaupunki ja -kämppä odottaa häntä kesätöiden loputtua. Ja minä odotan Jannen kyyditystä Toimarista. Istutan hänet samalla lailla eteisen penkille, kehoitan ottamaan kengät pois. Yksitellen. Ja jos ei ala tapahtumaan, kiskaisen ne itse. Olemme siis hänen kanssaan samassa lähtöpisteessä kuin silloin ennen. Onneksi toinen lapsistani etenee elämässään. Ja kengätkin ottaa ihan itse pois käskemättä. (Huumoria...)

Tunnen oikein, kuinka sukellan taas tuohon joka syksyiseen melankoniaan, apeuteen. Se alkoi ilmenemään Jannen syntymän jälkeen, kun kaikki ei ollutkaan kohdallaan, ja vauva täytyi pitää sairaalassa. Kävin häntä siellä hoitamassa, olemassa äiti vauvalleni.

Apeus on kyllä hallittavissa. Onhan lapsi kuitenkin lapsi, joka palkitsee vanhempansa pelkästään olemassa olollaan. Mutta ei voi poissulkea tunteita. Ne saa tulla, ne saa olla, mutta itse voi tehdä niiden eteen voitavansa, ettei niihin uppoa tai jää koukkuun liian pitkäksi aikaa!

Tämän syksyn taviotteena on saada Janne kuntoon. Että hän selviytyisi vatsan tutkimuksista ja mahdollisesta leikkauksesta. Että minä inhoan jälleen tulevaa syksyä! Tule vaan synkkä syksy, kyllä me sinulle vielä näytämme!!!

Ihana voimalaulu aikoinaan minulle oli Katriina Honkasen laulu: "Tulkoon syys ja talvi, ne kyllä kestetään, vaikka iäisyys on kesään!"  Taika on siinä vielä tallella. Testasin. Kuunteleppa tästä!

    SILTA

    He lauluista rakensivat sillan toisilleen
    ja varovasti astuivat ensimmäisen askeleen
    silta seisoi paikoillaan, se hyvin heitä jaksoi kannattaa

    He heittivät lantin joen pyörteeseen
    ja nimensä raapustivat sillan kaiteeseen
    ja ajatuksen yhteisen he kirjoittivat alle nimien

    TULKOON SYYS JA TALVI , NE KYLLÄ KESTETÄÄN

    VAIKKA IÄISYYS ON KESÄÄN…

    ME JOEN LAULUIHIN OMAT LAULUT LIITETÄÄN

    EIKÄ TALVIKAAN SAA VIRTAA JÄÄTYMÄÄN…

    He katsoivat virtaa ohi kiitävää
    ja tunsivat miten raskas on keveä
    Niin aika muutti muotoaan
    Nyt se toisinlaisin kelloin mitataan

    Monet myrskyt siltaa ravistaa
    tulva sitä koittaa irroittaa
    se yhä vain jää paikoilleen
    ja jää myös viesti sillan kaiteeseen...

   TULKOON SYYS JA TALVI….