"Vain elämää, ei sen enempää..."

Olemme olleet omaishoidettavani kanssa nyt kaksi vuotta kuin "paita ja peppu". Viisivuotta oli väliä, että peppu oli eri osoitteessa, ja paita liihotteli vapaana. Sattumien summa yhdisti jälleen elämäntiemme, ja näin sitä olemme kulkeneet vierekkäin, ja välillä peräkanaa polullamme edeten.

 Kun päätin ottaa Jannen takaisin hoitolaitoksesta, alkaa uudelleen omaishoitajaksi, oli päätös minulle helppo ja selvä. Olihan lapsi mennyt tosi huonoon kuntoon suolisolmun jälkeen. Olin vahvasti sitä mieltä, että hänen loppuaikansa tulee olla kotona. Lääkärit eivät kovin pitkää elinkaarta hänelle enään povanneet. Läheiset ympärilläni varoittelivat, etten tule jaksamaan, tulee olemaan liian raskasta. Sydämeni kuiski mitä piti tehdä!

Kaksi vuotta Jannella on ollut samat kuviot suolisto-ongelmien kanssa, joita on nyt siis viime syksynä tutkittu perinpohjin. Hänelle tyypilliset huonot yöunet ovat myös jatkuneet tämän ajan, ja on ollut aikoja, että olen omasta mielestänikin näyttänyt väsyneeltä, yhtä väsyneeltä, kuin on tuntunutkin.

:D Ha haa, älä pelästy, minä se vain olen Jannen huonon yöunijakson jäljiltä: Väsynyt omaishoitaja. Pääsin kyllä lepäämään samana päivänä kun kuvan olen ottanut. :) Tämä kuva ei olisi edustava mihinkään treffipalstalle tai profiilikuvaksi fb:n :))

 



 

Ja tässä vähän parempi päivä :)

Ensi viikolla on Jannen kirurgin vastaanotto-aika. Keräilen jo kysymyksiä ja ihmetyksiä paperille, että muistaisin ne kysyä siinä vähäisessä vastaanotto-ajassa. Kummasti ihminen pelkää tulevaa. Minä ihan oikeasti pelkään, jos/kun suoliavanteeseen hänellä päädytään. Miten pärjäämme sen kanssa. Miten saa vaihdettua? Miten hän antaa sen olla paikoillaan? Tulehtuuko se helposti? Viekö se hänen kaikki vaivansa? Kulkeeko ruoka suolistossa sitten muka normaalisti avannepussiin? Nukkuuko hän sitten paremmin? Loppuuko röyhtäilyn vaikeudet? Jne. Jne.

Täytyy vain luottaa, että kaikki menee, niin kuin on tarkoitettu! Hänen kohdallaan olen pärjännyt optimismilla, että kaikki kääntyy parempaan. Pian 25-vuotta häntä katselleena ymmärrän järjellä, ettei niin ole käynyt, eikä tule käymään, mutta kauan jaksoin uskoa. 





 Tällä ihanalla kukkakimpulla toivotan kaikille oikein hyvää ystävänpäivää lauantaiksi!

Kevät tulee ja valonmäärä saa mielet kirkkaiksi, eikö vain!