Verkostoja

Kun vaihdoin lasten kanssa paikkakuntaa 12 v sitten, muutimme lähemmäs omia vanhempiani. Sain heiltä paljon lastenhoito-apua tarvittaessa. Olimme paljon tekemisissä.

Tilanne on nyt toinen, äitini on jo edesmennyt ja isäni on 87-vuotias. Isästäni kannan huolta, ja hän meistä. Soittelemme usein ja käymme hänen luonaan viikottain. Hän on tärkeä ja rakas.  Velikin on, mutta vähän olemme tekemisissä. Ehkä tulevaisuudessa ehtisimme vielä tulla läheisiksi.

Kummilasteni puolesta olen harmissani. Olen ollut huono kummi. En ole ollut läsnä heidän elämässään väsymyksestä, hankalista elämäntilanteista ja pitkistä välimatkoistakin johtuen. Silti he neljä ovat kovasti tärkeitä minulle. Kortti silloin tällöin tai face-viesti...siinä se on nykyisin. Ja toimiiihan se suhde toisinkin päin...

Yritän olla rinkuttamatta tyttärelle liian usein. Mutta sitten kun soittelemme, on niin maailman mukava vaihtaa kuulumisia ja rupatella. Koitan antaa hänelle tilaa olla ja elää, niin että en kontrolloi.  Rakkautta on olla saatavilla, mutta olla poissa lapsen jaloista :)

Ystävät ja tuttavat ovat facebookissa; olen erilaisissa pienryhmissä siellä ja tiedän, että saan tarvittaessa apua. Nykyaikaa ei voi väheksyä. Minusta se toimii.

Olen ottanut selville, mihin voin Jannen viedä, jos minulle sattuisi yllättävää. Varasuunnitelmat on hyvä olla olemassa. Alkaa tuota ikää jo tulla minullekin. Enkä ole timantti, joka on ikuinen.

En liene ainut omaishoitaja, jonka ystävät ovat pikkuhiljaa kaikonneet. Elämäntilanteet samanikäisten kanssa ovat vain erilaiset. Minun ikäiseni painavat vielä työmaailmassa, ovat saaneet lapset isoiksi, elämä alkaa olla seesteinen ja rahaa riittää matkailuun, mökkeilyyn; lapsenlapsiakin alkaa jo monella olla. Ihmisten on mukava käydä tuttavien kanssa konserteissa, elokuvissa, ulkona syömässä, shoppailemassa. Mitä tekee omaishoitaja, kun kysytään, "lähdetkö mukaan?!"  Sanoo, että "kiitos vaan, mutta en pääse nyt valitettavasti tulemaan."Tai että "nyt on vähän tiukkaa rahatilanteen kanssa!" Harmittavan usein jotain mukavaa olisi tarjolla; juuri kun minulla on Jannen hoito viikonlopulla! Soitot ja pyynnöt harvenevat luonnollisesti, mutta kaikki eivät suinkaan unohda..

 

Olen toiveikas, että vielä minäkin matkustelen. Ainakin eläkkeellä ollessani. Ja ensi kesänä bussilla Karjalaan, Metsäpirttiin :) Jippiiiii!!!

Vanhan työporukan naisten kanssa olemme kokoontuneet kahdesti. Jatkumoa on tiedossa, ja vuoden välein elokuulla tapaamme, milloin minkäkin teeman äärellä. Viimeksi kävimme kuuntelemassa  Lauri Tähkää, edellisenä kesänä Tallinnassa. Ne on  odotettuja ja mukavia tapaamisia. Tervetullutta vaihtelua omaishoitajan arkeen.

Ystävien kanssa voidaan olla joskus läheisempiä, joskus kaukaisempia.Riippuu elämäntilanteista ja voimavaroista. Suruaikana ei jaksa kantaa huolta toisten jaksamisista, ja silloin usein jää yksin, kun on tottunut olemaan kuuntelijana. Kuitenkin minulla on tunne, että viihdynkin nyt yksin. En ole yksinäinen. Olen tasapainoinen ja onnellinen. Olen jo sen ikäinen, että voin sanoa niin. Nyt on sellainen hetki elämästä. En roiku kenessäkään, eikä kukaan roiku minussa. Vielä tulee aktiivisempi kausi. Silloin käydään kekkereillä - ja roikutaan :)